lisää maailman parhaita pipomalleja

Malli/Pattern: Wurm by Katharina Nopp

Lanka/Yarn: Louhittaren Luolan Väinämöinen (jääkarhu) 

Puikot/Needles: 3 mm, reunukseen 2,5 mm  

Tytär kotiutui alkuviikosta koulusta valitellen, että hiki. Varmaan niin, kun tuolla alkavassa keväässä huidellaan toppavaatteissa ja se pipolaatikon lämpimin, villaisin pipo (rikke, kuis muuten!) päässä. Olen jo jonkin aikaa vihjaillut että voisi vaihtaa kevyempään päähineeseen kun niitäkin löytyisi, mutta jostain syystä ne eivät nyt miellyttäneet. Tarjosin sitten tällaista viime syksynä valmistunutta. Itse en ole sitä osannut ottaa käyttöön, mutta purkaakaan en ole raskinut. Sukkalangasta neulottuna se on kevyt ja vilpoisa, ja erittäin hyvin päähän istuva malli (tälle lapselle kun pitää olla ennen kaikkea mukavaa). Ja mitä kauneimman värinen. Kuin vesivärillä malattu kevättaivas. 

Pienen neuvottelun jälkeen ompelin pipoon koristeeksi napin, ja se pääsi käyttöön. 

juminselätyspipo

Malli/Pattern: Rikke by Sarah Young 

Lanka/Yarn: Louhittaren Luolan Vedenneito (myrsky) 

Puikot/Needles: 3,5 mm ja 4mm 

Ei kannata korjata sitä, mikä ei ole rikki. Eikä vaihtaa sitä, mikä ei vaihtamalla parane. Tarvitsin siis toisenkin kivan käyttöpipon. Monia muitakin olen neulonut, mutta vain sitä yhtä tulee käytettyä. Joten neuloin sellaisen. 

Olen huomannut olevani uskomattoman kranttu paitsi mallin, myös värin suhteen. Eikä vain värin, vaan sävyn, tummuusasteen ja niin edelleen. Tässä on kaikki kohdillaan. Värinvaihtelut silkkivillaisessa pohjassa ovat kyllä melkoiset, ja seassa oli melkein valkoisiakin kohtia. Suoraan kerältä neulottaessa värit raidoittuivat ikävästi, joten kerin langan kahdelle pienemmälle kerälle ja yritin katsoa, etteivät värit juokse keriltä samassa rytmissä. 

Aika kivalopputulos. Kaikin puolin, sillä käyttökelpoisen pipon lisäksi tämän pieni välipalatyö tuotti kauhean hyvän fiiliksen ja juminselätysmeiningin. Sillä mennään!   

suoraa saumaa

Eli miten ainaoikeaa pyörönä neulottaessa saadaan aikaiseksi siisti sauma kerrosten vaihtumiskohtaan. 

Tyypillisestihän nurja kerros muodostaa saumakohtaan "portaat", jossa kerros näyttää päättyvän yhtä askelmaa korkeammalle kuin mistä se alkoi. Vai onko tämä itsestäänselvyys kaikille? Siis kaikille muille kuin minulle, joka säännöllisesti vaan opin uusia asioita aika-ajoin. Ja ihmettelen joka kerta, miksen tätäkään ole ennen tiennyt/tajunnut.   

Yksinkertaisesti homma menee näin: Ainaoikeaa pyörönä neulotaan tietenkin siten, että joka toinen kerros neulotaan oikein, joka toinen nurin. Nurja kerros neulotaan aina tavalliseen tapaan. Oikean kerroksen alussa nostetaan ensimmäinen silmukka vasemmalta puikolta oikealle neulomatta, keihästäen se oikealta vasemmalle. Näin silmukka jää puikolle oikein päin seuraavaa kerrosta varten. Jonka neulot taas alusta loppuun nurin joka silmukan. Sauma neuleeseen toki jää, mutta siisti. Että näin simppeliä! 

Että tällaista neulotaan täällä tällä haavaa. Mitä ihmettä mahtaa ainaoikeasta pyöröneuleesta olla tulossa... ei liene vaikea arvata. Kuvassa sauman reuna näyttää hassun pyöräkältä. Johtuu siitä, että raidoitan neuletta kahdelta kerältä tasatakseni käsinvärjätyn langan värieroja.  

kranttu pipopää

Malli/Pattern: VulcanSpy Hat by La Maison Rililie 

Lanka/Yarn: Madelinetosh Tosh Sport (antler), 

The Uncommon Thread Merino Sport (salty air & smudge) 

Puikot/Needles: 2,5 mm, 3 mm ja 3,5 mm

Nämä mainiot korvalliset taitavat olla yksi tämän talven hittijutuista. Ja mainiot ne ovatkin. Pidän myös liukuvista värinvaihdoista ja yksinkertaisesta pintaneuleesta. Joten lapsille neulomieni pipojen jälkeen jäin siihen aatokseen että mulle kans! Neuloin pipon jämälangoista, joista jokainen on ihana. Ja yhdessäkin ne ovat ihanat. Lopputulokseen ei voi olla kuin tyytyväinen. Mutta kas kun mä näytän tässä pipossa ihan norjalaiselta ex-hiihtäjältä huoltoaseman pihassa. En tiedä mistä se johtuu. Kaverini äiti totesi joskus neuloessaan teini-ikäiselle kaverilleni pipoa, että tytöllä on "hyvä pipopää". Mulla ei ilmeisesti ole hyvä pipopää, vaan erittäin kranttu mallin suhteen. Lahjavakka saa tästä täytettä, vaikka värejä jääkin haiku. 

kuvaamisen sietämätön vaikeus

Neulominen on kiehtova harrastus, jota moni neuloja haluaa reflektoida blogin välityksellä. Myös neulebloggaaminen on kiehtova harrastus, joka tarjoaa neulojalle ihan uudenlaisia haasteita. Neulominen itsessään on melko yksinäistä puuhaa, vaikkakin tietysti kivempaa kaverin kanssa, mutta neulebloggaamista on vaikea harrastaa yksin. Kirjoittaminen toki sujuu yksinkin, mutta entä kuvaaminen? Neulebloggaajan paras kaveri on kuvaustaitoinen ja erittäin motivoitunut. Kumman tahansa ominaisuuden puuttuminen aiheuttaa väistämättä jonkinlaisia vaikeuksia, mutta jos valinnanvaraa on, suosittelen panostamaan motivaatioon. Koska kuvaajasta on iloa vain, jos se kuvaa. 

Motivoituneen kuvaajan puutteessa alkaa äkkiä kaivata apuvälineitä kuten jalustaa ja itselaukaisijaa. Monta bloggausta olen lukenut senkin metodin heikkouksista. Uskon kuitenkin, että se peittoaisi mennen tullen tämän, joka on minun ulottuvillani: kännykkäkamera lapsen kädessä. (Järkkäriähän sille ei missään tapauksessa uskalla antaa.) 

"Kulta, kun äiti haluaisi tämän pipon siihen kuvaan, niin että voisitko tulla vähän lähemmäs." 

"Tule nyt ihan oikeasti vähän lähemmäs!" 

Samalla kun pitkämielisinä ja kärsivällisinä motivoidaan ja houkutellaan lasta oikealle kuvausetäisyydelle, ohjeistetaan pitämään kunnolla kiinni kamerasta puhelimesta. Viimeksi se lipsahti hankeen ja kastui sen verran, että pysyi mykkänä kokonaisen vuorokauden. 

Malli/Pattern: Pipa by Veera Välimäki (pesukone huovutti viimevuotisen) 

Lanka/Yarn: Louhittaren Luolan Pohjanneito (Lyijy) 

Puikot/Needles: 3 mm ja 3,5 mm 

Kun etäisyys alkaa olla kohdillaan, saadaan vielä jännittää esimerkiksi sitä, osuiko kohdistus suunnilleen oikein. Tässä osui, mutta useimmissa kuvissa varsinaisesta kohteesta näkyy siivu jommassakummassa laidassa. Tai sitten kamera sattuu tärähtämään juuri kuvanottohetkellä. Värejähän se toistaa joka tapauksessa vain sinnepäin, eikä kuvanlaadustakaan voi olla turhan tarkka. 

Varmuuden vuoksi, ja joskus siksi ettei paikalla ole edes sitä lasta, täytyy yrittää kuvata myös ihan itse. Selfieissä on omat ongelmansa: Kuvakulma on liian lähellä, mikä saa nenän näyttämään valtavalta ja kasvot muutenkin kummallisen kuperilta. Jostain syystä tulee kuvattua alhaaltapäin ja siten myös  katsottua alas, mikä tietysti korostaa kaksoisleukaa, siis niilläkin joilla sellaista ei edes ole. Ja entäs katse? Mihin sitä oikein pitäisi katsoa? Helposti tulee kohdistettua katse suoraan puhelimeen kameraan. Mikä vetää kulmat hieman ryppyyn ja näyttää siltä että kuvaa tässä otan, mistäs sitä pitikään painaa...  

Kameran ohi katsominen taas saa sinut näyttämään hyvässä tapauksessa hieman poissaolevalta. Yleensä kuitenkin hullulta tai humalaiselta. Kohdistusongelmat, joita näköjään esiintyy myös aikuisilla, voivat vahvistaa tätä vaikutelmaa. Kuvia purkaessa kannattaakin sitten unohtaa turha itsekriittisyys ja oikaista siitä, missä aita on matalin. Jotta jotain tulisi edes joskus blogattua. 

pitsiä pipossa

Malli/Pattern: Norie by Gudrun Johnston 

Lanka/Yarn: Debbie Bliss Cashmerino DK (muistelisin näin) 

Puikot/Needles: 3,5mm, 4mm, tjsp.  

Neuloin taas aikuisten koossa lapsen päähän sopivan pipon. Ei sillä, tämä sopii kyllä aikuisenkin päähän. Tiedän sen, koska neuloin toisen pukinkonttiin ja se kelpuutettiin käyttöönkin. Itse neuleesta on aika vähän sanottavaa, joten suunnataan katse muuhun vaatetukseen. Pipon lisäksi mallilla on yllään neulomani silkkivillainen Baktus ja pinkki huppari, jota kovasti vieroksuttiin koska se on pinkki. Nyt se on lempivaate. Se täytyi pestäkin öisin, ettei tarvitse olla yhtään päivää ilman sitä. Niinpä pukinkontista löytyi toinenkin huppari. Villakangastakin ostin kirpputorilta kahdeksalla eurolla noin viisi vuotta sitten. Lapsi on vihdoin kasvanut siihen sopivaksi. Joskus visioiden toteutuminen vaatii poikkeuksellisen paljon kärsivällisyyttä. 

testineulontaa

Malli/Pattern: Talvine by Suvi Simola

Lanka/Yarn: Cascade 220 (summer sky heather ja nimetön harmaa)

Puikot/Needles: 4,5 mm, resori 4 mm 

Kun näin tämän Suvin neuloman pipon ravelryssä, hihkaisin epäröimättä ja kuuluvasti. Että jos tarttet testineulojia! niin minä! Pipo näytti niin herttaiselta, pehmoiselta ja lämpimältä. Lämmin se epäilemättä onkin, sillä pipon varsinainen idea on, että siihen neulotaan vuori. Pipo siis neulotaan kaksinkertaisena, mutta koska vuorin silmukat poimitaan lähtöreunan nurjalta puolelta, pipon voi jättää vuoritta tarvittaessa. Näin minä sattuneesta syystä teinkin. Ohje itsessään on pelkkää parhautta, kuten Suvin ohjeet tapaavat olla. Mutta minusta näyttää, että palmikkoni menevät ihan eri tavalla kuin tuossa mallikuvassa... vaikka mielestäni neuloin ihan ohjeen mukaan. Ja vaikka metrimäärät Cascadessa täsmäävät ohjeessa suositeltuun Madelinetosh DK:hon, Cascade oli kaiketi liian tuhtia tähän malliin, sillä tiehydestäni tuli t-i-u-k-k-a... ja piposta liian kapea minkäänsorttiseen päähän. Mutta vastaavasti se on myös liian pitkä. Lisäksi tiukka tiheys tekee neuloksesta niin jäykän, ettei edes tupsun paino saa pipoa laskeutumaan, mikä tuo habitukseen ripauksen suloviléniä. Kaksivärisyys johtuu siitä, että lanka loppui kesken matkan. Varsinainen sketsipipon siis sain aikaiseksi hyvästä ohjeesta. Ei se mitään, sanoisin. Uus yritys, sanoisin. Ellen olisi tässä ehtinyt neuloa jo toistakin epäonnista pipoa. 

tietämisen lyhyt oppimäärä

Malli /Pattern: North Lyme by Woolly Wormdhead

Lanka /Yarn: Uncommon Thread Merino Sport (salty air) 

Puikot /Needles: 3mm, 3,5mm 

Neulominen, kuten mikä tahansa tekeminen, on parhaimmillaan äärettömän antoisaa. Joskus taas tarvitaan tiukkaa tahtoa tai hyviä motivattoreita. Tämä projekti kuuluu noihin jälkimmäisiin. Neulepinta muodostuu neulomatta nostetuista silmukoista, joiden tikuttelu oli jotensakin tylsänpuoleista. Mutta tehtävä oli, koska väri ja tekstuuri. Tykkäsin myös kaksinkertaisesta, lämmittävästä reunasta. Ohjeessa on tarjolla kaksi versiota, sellainen löysänmallinen slouchy ja tämä istuvampi beanie. Tarkoitukseni oli tehdä se toinen. Mutta koska tapanani ei ole lukea ohjetta läpi ennen kuin alan neuloa (tietenkin pitäisi, mutta tekeekö kaikki oikeasti niin?) tajusin vasta puolimatkassa, että siinä pipoon neulotaan hulvattomasti korkeutta, jonka jälkeen silmukoidaan laki kiinni ja viikataan se kirjekuoreksi pipon sisään. Tällä langalla sellainen neuloskerrostuma tuntui jotenkin raskaalta vaihtoehdolta, joten muutin suunnitelmaa lennossa. Istuvampi versio mahtuisi nätisti hupun sisään tai pyöräilykypärän alle. 

No ei tullut varsinaisesti istuva versio. Tuli opettavainen. Ja liian istuva. Piposta tuli hieman liian matala aikuisen päähän - kuten jo neuloessa epäilin. Olisi siis pitänyt luottaa etiäiseen ja neuloa suosiolla oman tuntuman, ei ohjeen väittämän, mukaan. Ei ollut ensimmäinen kerta kun tein saman virheen. Mikähän siinä on, että kokeneena, paljon tehneenäkin, sitä on vaikea luottaa omaan asiantuntijuuteensa? Tästä asiasta kävin saamassa oppia tänä aamuna ihan muihin asioihin liittyen, mutta analogia on  ilmiselvä. Vaikka en ole vielä sellaiseen asiaan törmännyt mitä en olisi oppinut, näen silti vain taitoja, joita minulla ei ole. Ja vaikka tiedän, että tiedän, luulen silti muiden tietävän paremmin joten päättäkööt ne. Asennevamman korjausliike olisi paikallaan. Kysehän on taidoista, joita minulla ei vielä ole. Tai sellaisista joita  on, mutta joita en uskalla käyttää. Mutta miksi ihmeessä. Hyökkääkö tänne ehkä pieni vihainen neulesuunnittelija, jos alan sooloilla omiani?

Ensi kerralla muistan, että tiedän. Ja ellen muista, olkoon kertaus opintojen äiti. Pakko sen joskus on mennä perille. 

pipot pienet pehmoiset

Malli/Pattern: VulcanSpy Hat by La Maison Rililie

Lanka/Yarn: Schachenmayr Merino Extra Fine 120

Puikot/Needles: 2,5mm, 3mm, 3,5mm 

Siinä on lapsonen pipa silmillä. Huonosti erottuvat kuvasta lyhennetyin kerroksin muotoillut korvalliset, jotka tietenkin olivat se juttu, mikä sai mallin lennähtämään puikoilleni alta aikayksikön. Tai no, jouduin kipasemaan lankakaupassa ensin, eli meni siihen semmoinen tovi. Ja piti tehdä pipo vain kuopukselle, mutta tulikin tehtyä kaikille kolmelle, koska herkulliset väriyhdistelmät. Pipot ovat samat kuin edellisessä postauksessa, ja kuvatkin otettu samalla kameranvirkaa toimittavalla puhelimella (että mä kaipaan kunnon neulekuvia!). Inspiraationa toimi kottbyn kaunis versio. Itselleni kelpaisi tuollainen rauhallisempi myös. 

Ohjeesta ei ole kuin hyvää sanottavaa, mutta lankavalintaa olisin voinut harkita toisenkin kerran. Ja kolmannen. Pehmoistahan se on, mutta levisi blokatessa aivan järkyttävästi. Päiväkodista on tullut jo valitus poikineen nuorimmaisen piposta joka pyörii päässä. Ja mulle morkkis, koska harmittaa että tuli tehdyksi sellaista, mikä ei sitten ihan kuitenkaan. Jostain syystä koin tarpeelliseksi investoida sellaisiim muovisiin tupsuvempaimiin, ja tytöt tekivät tupsut pipoihinsa ihan itse, tuo kolmevuotiaskin. Haastavinta oli saada kaikki kolme myssyä kuvaan samaan aikaan. Ja muuten myös erikseen. 

pipon pingotusta

 Mulla on ollut aina jonkinasteisia ongelmia päänlämmittimien saattamisessa lopulliseen muotoonsa. Olen kyllä ollut tietoinen erilaisista mahdollisuuksista: pipon voi pingottaa esimerkiksi ilmapallon päällä, ja baskerin taas saa muotoonsa sopivankokoisen lautasen avulla. Kuitenkin olen lähes aina kuivattanut valmiin päänlämmittimet tasossa. Lopputulokseen en aina ole ollut tyytyväinen. Vaikka olisi fiksuinta testata blokkaamisen vaikutusta samaan mallikappaleeseen, on "vanhaan" työhön palaaminen jotensakin tympeää. Niinpä päädyin testaamaan uutta tapaa neulottuani tyttärille talvipipot. Kuva on otettu pipojen kuivuttua. 

 

Mitä tästä opimme? Ainakin huomioimaan lisävinkit, joista olin tietoinen, mutta viis veisasin. Ellei halua venyttää päähineen alareunaa, kannattaa se harsia apulangalla. Laiskuuksissani jätin sen tekemättä, sillä pallot mahtuivat pipojen sisälle kokonaan niin ettei alareunan resori venynyt blokkaamisen aikana. Johtuiko sitten siitä vai liekö langan ominaisuus, mutta pipojen koko kasvoi operaatiossa reilusti. Taidan pistää langan piikkiin, sillä neulos rentoutui ja venyi niin pituutta kuin leveyttäkin. Pipot kuitenkin pingottuivat kauniisti pyöreiksi kuten toivoinkin, ja pääsivät myös käyttöön. Ne eivät kuitenkaan istu tavalla, jota jokainen äiti, päiväkodin täti ja luultavasti lapsikin vaatii. Silmille valuva, päässä pyörivä pipo sijoittuu nimittäin kärkisijoille leikkivän lapsen inhokkilistalla. Nähtäväksi jää, kuka meistä harmistuu tilanteeseen ensimmäisenä, ja miten ongelma ratkaistaan.

yhden pipon tarina

 Malli/Pattern: Slable by Woolly Wormhead

Puikot/Needles: 3 mm, resori 2,5 mm

Lanka/Yarn: Knitlob's Lair Väinämöinen (ehkäpä lyijy?) 

Helmikuussa postailin junassa mukanani olleesta reissuneuleesta, mutta sen kuvaaminen sitten jäi. Syyn taisi olla hienoinen pettymys valmiiseen työhön. Ihastuin mallikuvien sinapinkeltaiseen siroon helmineuleen ja palmikon yhdistelmään - kaunis malli ohuesta langasta. Mallin salmiakinmuotoinen kuvio syntyy rinnakkaisista ja päällekkäisistä palmikoista, joiden neulominen tuntui lopputulokseen nähden turhan kimurantilta. Ehkä siksi, että siitä ei tullutkaan niin hieno. Mutta tulipahan tehtyä. Jätin odottamaan lopullista tuomiota.

Syyslomalle lähtiessä halusin mukaan ohuen pipon, ja muistin että tämähän on valmiina. Pipo tuntui istuvan päähän ihan mukavasti, lämmittää riittävästi jopa muutamassa pakkasasteessa ja pitkänä, löysänä mallina on aseteltavissa monin tavoin. Eli ihan just sitä, mistä tykkään. Siinä määrin, että pyysin lasta kuvaisassistentiksi. Tai siis kuvaajaksi. Ja aloin selailla ravelrya mielessäni alpakkainen versio samaisesta mallista. Tai ehkei sittenkään toistamiseen noita palmikonkiertoja... 

Kun näin lapsen takaapäin ottaman kuvan tajusin, mikä mättää. Sehän on aivan kummallinen mytty! Missä on mallikuvien ovaalinmuotoinen linjakkuus? Lankani taitaa olla laskeutuvuudeltaan aivan eri tyyppiä kuin niiden kauniiden kuvien pipoissa käytetyt langat. Vai onko vika jälkitäissä? Olisiko syytä panostaa kaikki liikenevä blokkaamiseen ja keksiä pistämätön metodi pipon viimeistelyyn...?

kevätpipoja

 

Malli/Pattern: Raituli by Marja Suomela

Lanka/Yarn: Cascade Heritage silk

Puikot/Needles: 3mm, resori 2,5mm

 

On ollut jostain syystä kovin kiirus. Tai siitä kiireestäkään tiedä. Mutta koneen avattuani olen mieluummi avannut gradutiedoston kuin blogin. Erittäin kummallista. Tai ehkä ei sittenkään.

Iltapuhteinani olen kyllä neulonut. Muutamia kevätpipoja olen saanut valmiiksi. Söpöimmästä päästä ovat nämä pinkin ja pinkin raidan yhdistelmät. En osannut päättää kumpaa käytän pohjavärinä, joten tein kaksi versiota. Lapsi ja lapsen isä valitsivat omaan käyttöön hempeämmän version.
 

Reippaampi värikombinaatio päätyneee erään toisen suloisen pikkutytön synttärilahjapakettiin. Neuloin pipoihin pituutta inasen enemmän kuin ohje suosittaa, ja niistä tuli sitten inasen liian isoja. Mutta jospa se menisi kasvunvarasta. En ilmeisesti pääse irti mieltymyksestäni löysiin, takaraivolla roikkuviin pipoihin. Pienten menossa sellaiset tahtovat kuitenkin olla vähän hankalia. Raidat neuloin neljä kerrosta korkeiksi koska pakkomielle. Raitojen vaan kuuluu olla neljä kerrosta korkeita.

 

Tällä neidillä oli piponsa suhteen mielestäni omituinen väritoive: "sellainen tohveenvärinen ja sitten pinkki siihen". Vielä omituisempaa oli, että varastoistani löytyi juuri oikeanvärisiä lankoja. Neuloessa värit näyttivät edelleen oudoilta, mutta nähtyäni pipon muutaman kerran luonnossa jouduin toteamaan, että lapsen visio oli pistämätön. Pipo sopii hänelle hyvin, ja värityksessä on itseasiassa jotain marimekkomaista. Ehkä niillä on joskus ollut mallistossa raitapaita samantyyppisellä värityksellä.

proto

Malli/Pattern: Raituli by Marja Suomela 

(löytyy myös Soppaa ja silmukoita-blogista)

Lanka/Yarn: Louhittaren Luolan Väinämöinen (lyijy ja antiikki)

Puikot/Needles: 3mm, resorissa 2,5mm

Ajattelin että keltainen ja harmaa on kiva yhdistelmä. Neuloin resorin keskikoon mukaan ja lisäsin silmukoita ensimmäisellä sileällä kerroksella. Koska olen löysien mallien ystävä, neuloin pituutta reilummin. Mutta pipost tulikin liian napakka minun päähäni. Esikoinenkaan ei sitä suorilta kelpuuttanut, vaikka hänen päähänsä se koon puolesta sopii. Mutta kuopus halusi kokeilla. Pieneen päähän pituutta on ihan liikaa, se täytyy viikata takaraivolle talteen. Päiväkodissa eivät pärjää viikattavan mallin kanssa, joten lupasin neuloa sellaisen, joka istuu päähän ilman kommervenkkejä. Neiti keskimmäinen tilasi itselleen samanmoisen, tarkoin speksein. Ja itsekin olen edelleen vailla kevätpipoa.

 

Raitapipotehdas siis käynnissä. 

jokavuotinen rikkeni

Olenko muistanut mainita että mulla on paha tapa toistaa itseäni? Mainitsenpahan taas. Rikke näyttää muodostuneen jokavuotiseksi traditiokseni. Onhan se ihan huippuhyvä pipomalli, mutta onko se näin hyvä? Väitän, että on. Ja yli neljätuhatta ravelry-neulojaa on kanssani samaa mieltä!

 

Sinisen version neuloin talvella 2011. Se päätyi esikoisen käyttöön. Kaulassa hänellä on muuten Happy solitude-kauluri, joka on kuulemma ihana.

Viime talvena neuloin punaisen rikken 'tiileksi' nimetystä Louhittaren Luolan Pohjan Akasta. Väri on kaunis, mutta enhän minä osannut punaista käyttää. Onneksi joku osaa. Ja onneksi olen pienipäinen tai lapset isopäisiä, että ylipäätään voimme käyttää pipoja ristiin. Joka tapauksessa tästä viisastuneena neuloin Rikkeni tänä talvena harmaana...

...itse asiassa kaksin kappalein. Alempi on tuttua ja turvallista Cascadea, päällimmäinen jämäksi jäänyttä tosh merino dk:ta. Muistelin että sitä olisi vyyhdillinen jossain. En löytänyt, mutta löysin kaksi pientä ja yhden isomman jämänöttösen, jotka hyvin riittivät. Onkohan se vyyhti vielä jossain? Lapaset neulon, jos sen löydän. 

Mietin, onko järkeä neuloa kaksi näin samanlaista - simppeliä - samasta väristä. Mutta kun nyt katson, niin eiväthän nuo edes ole samanväriset! Lankojen ominaisuudet ovat myös hyvin erilaiset, minkä vuoksi pipot valikoituvat käyttöön aivan eri tilanteissa. Cascade näyttää käytössä venähtävän leveyssuunnassa, kun taas superwash-käsitelty merino dk on pituussuunnassa laskeutuvaa. Langassa on kaunis kiilto, eikä se ole likikään niin lämmintä kuin villaisemman oloinen Cascade. Toinen on siis selkeästi pakkaskelien pipo, toinen soveltuu paremmin näihin vallitseviin loskasäihin ja pikkupakkasiin. 

Olen huomannut tarvitsevani kipeästi lisää päähineitä. Kuluvan talven omituisuuden huomioon ottaen sellaisia keveitä ja keväisiä. Yksi onkin tulossa ihan sukkalangasta, mutta haeskelen edelleen kivoja malleja. Sepä onkin aina yhtä vaikeaa. Vinkatkaahan suosikkejanne, jos teillä sellaisia on!

yllätystalvi

Kaikki piponi ovat tuntuneet turhan lämpimiltä tähän epätalveen. Aika kauan jaksoin kuitenkin vuoroin hikoilla, vuoroin paljain päin palella. Kadehtien lapsosten keveämpiä silkkivillaisia pipoja. Vihdoin laitoin puikoille itseäni varten sellaisen. Vaan kuinkas sitten kävikään! Hieman lunta ja lupaava pakkanen!!! Enpä voisi olla tyytyväisempi. Mieliala nousi taivaaseen saakka! Vaikka hiukan pöllämystynyt olen myös. On ollut omituinen vuosi. Näiköhän se nyt palaa normaalimmille urille? Vai manaammekohan juhannuksena ikuisesti jatkuvaa talvea ja toivomme, että kevät vihdoin tulisi?

pipo niksi-nellan tapaan

Tulipa mieleen se Pikku Kakkosessa seikkaillut Niksi-Nella. Nella on tyttö, joka keksii aina uuden tavan tehdä asioita, jotka muutoin olisivat kovin vaivalloisia tai tylsiä. Hän on laiskanpuoleinen askareissaan, mutta käyttää uskomattoman määrän aikaa ja energiaa keksiäkseen, miten homman saisi hoidettua hieman helpommin. Usein menee syteen ja sitten saveen, ja Nella joutuu toteamaan: Ei se ollutkaan niin hyvä idea. Arvatkaas, mikä Nella mieleeni toi? No tietenkin tuo hänen lausahduksensa. Teinpähän itsekin jotakin, joka osoittautui ei-niin-hyväksi-ideaksi.

Malli/Pattern: Rappuset-pipo by Veera Välimäki

Lanka/Yarn: Cascade 220

Puikot/Needles: 4mm

Halusin neuloa miehelle pipon langoista, joita jäi yli siitä seitsemän vuoden suunnittelutyön vaatineesta villapaidasta. Koska en ole tuohon päähän istuvaa pipoa onnistunut koskaan valmistamaan, ajattelin kokeilla tällaista lörppää mallia, jonka ei ole tarkoituskaan istua. Mutta ei se ollutkaan niin hyvä idea. Oranssi särähti silmääni aika pahasti alusta lähtien. Neuloin kuitenkin koska kokemus ei muistuttanut, ettei väri neulomalla laimene. Raitakerrosten väleissä neulotaan lyhennettyjä kerroksia niin, että raidat kallistelevat kuin Saturnuksen renkaat. Sekin kävi nyt vastustamaan. Käyttämäni lanka oli ohjeen suositusta ohuempaa, mutta sen ongelman sentään ratkaisin ihan käypäsesti.

Olisi silti kannattanut jättää neulomatta. 

Suunnittelin lahjoittavani kauheuden kodittomille, vaikka sekin tuntuu kohtuuttoman ilkeältä. Mutta tuo miespä on vallan päättänyt ottaa pipon omakseen. Ihan mun kiusaksi, luulen! Eikä siinä edes kaikki. Halusin niin kovasti neuloa tämän pipon, että hain joulun alla varmuuden varalle ylimääräisen vyyhdin oranssia koska pelkäsin sen loppuvan kesken. Törmäsinkin sillä piipahduksella niin ilkeämieliseen ihmiseen, että yhden lausahduksen seurauksena tuo satagrammainen villa keräsi itseensä ainakin tuhannen kilon edestä pahaa karmaa. Ehkä koko projektin kamaluus johtuukin juuri siitä? Vaikken tuota nimenomaista pahan karman vyyhtiä edes käyttänyt. Se lanka ei nimittäin tietenkään loppunut kesken. Joten nyt mulla on mies, jolla on ruma pipo. Ja ylimääräistä lankaa, jonka näkemisestäkin tulee paha mieli.  

Ei todellakaan ollut erityisen hyvä idea.

haasteneuleita

Koska olen vanhanaikainen, muutosvastarintainen dinosaurus, liityin facebook-nimiseen virtuaaliyhteisöön vasta vuosi sitten. Trendien aallonpohjat kun ovat mun juttuni. Sittemmin olen todennut kaksi asiaa: Facebook on keskusteluareena, jolla ei oikeasti keskustella (täytyykö edes sanoa että olen pettynyt). Onneksi sieltä löytyy ryhmiä, joissa keskustelu sen sijaan on monipuolisempaa ja asiallisempaa kuin vastaavilla anonyymeillä palstoilla. Virtuaalisiksi ompeluseuroiksi kutsumani ryhmät ovat osoittautuneet korvaamattomiksi. Facebookista olen myös löytänyt korvaamatonta tietoa ja vertaistukea  kilpirauhassairauteni tiimoilta. Niin että lämmin kiitos kaikille ryhmissä oleville!   

Malli/Pattern: Tekstuuri by Veera Välimäki

Lanka/Yarn: Malabrigo Merino Worsted (ravelry red)

Puikot/Needles: 5mm

Yksi facebook-ilmiö ovat erilaiset kiertävät meemit ja haasteet. Olen tosikko, en osallistu. Kerran osallistuin, ja siitä tuli paha mieli. Ehkä en omaa riittävästi leikkimieltä, mutta minusta noissa on usein toisen naurunalaiseksitekemisen vivahde, josta en pidä. Vuodenvaihteessa osallistuin kuitenkin mielelläni haasteeseen, jossa lupauduttiin tekemään omin pikku kätösin jotakin viidelle seuraavalle kommentoijalle. Taitojani ilmeisesti epäillään, sillä vain kaksi uskaltautui kommentoimaan. Tai ehkä haasteeseen liittynyt itse tekemisen vaatimus ei vain kolahda kaikille. Mutta mullehan se sopii, joten päätin käyttää hyväkseni tilaisuutta neuloa kerrankin jollekulle toiselle. Olin nopea, olenhan valmis jo ennen seuraavaa vuodenvaihdetta!

On hassua lainata toisen neuletta ja yrittää kuvata itseään peilin kautta, mutta niin tein

Olen ollut arka neulomaan muille koska en tiedä, kuinka moni arvostaa itse tehtyjä neuleita. Usein niistä kuulee neulejan selän takana lausuttuja vähemmän mairittelevia kommentteja. Täytyy sovittaa yhteen omat taidot ja tavat neuloa (jos esimerkiksi neuloo televisiota katsellessa, monimutkaiset pitsikuviot saavat jäädä), ajankäytölliset rajoitteet, neuleensaajan tyyli ja omatkin mieltymykset. Itse pidän modernista otteesta ja melko yksinkertaisesta tyylistä. Niinpä valitsin kuopuksen kummitädille tuubihuivin 'Lankaleikki'-kirjasta. Neuloin sen maailman pehmoisimmasta langasta, jonka väri sopii täydellisesti mainitulle kummitädille. Harkitsin ensin pitsihuivia, mutta totesin sitten, että modernia modernille naiselle (sitten sopiva malli julkaistiinkin heti neuleeni valmistuttua). Nähtäväksi jää, tykkääkö kummitäti tuubihuivista. Toivottavasti tykkää! Itse ainakin yllättyin sellaisen käytännöllisyydestä otettuani omani käyttöön viime talvena. Enkä toki tee muille kuin sellaista, mitä itsekin pidän hyvänä. 

Malli/Pattern: Pipa by Veera Välimäki

Lanka/Yarn: TeeTee Primavera

Puikot/Needles: 3,5mm & 4mm 

Toiselle rohkealle, veljeni vaimolle, neuloin pipon. Kahteen kertaan, kuten aiemmin kerroinkin. Tiesin että toiveena oli vähän keveämpi pipo, sillä pakkaskelien pipoja hänellä kuulemma on riittävästi. Lopullinen versio valmistui syvänpunaisesta silkkivillasta. Olen neulonut samanlaiset pipot tyttärille, ja sen kokemuksen perusteella Primavera on pipolankana välikauteen tai ihan pieniin pakkasiin sopiva. Sitä uskaltaa myös tarjotella muille, sillä tytärten neuleet ovat pysyneet ahkerasta käytöstä huolimatta moitteettomassa kunnossa. Langan syvänpunainen väri sopii näyttävälle nuorelle naiselle huomattavasti paremmin kuin ensimmäisen version hämäränsekainen violetti. Ainaoikean neulepinnan viehättävyys sen sijaan hieman mietityttää, mutta halusin neuloa varman mallin jonka tiesin toimivan tällä langalla. Käsityömäinen jälki viehättää kyllä itseäni, mutta ellei se viehätä saajaa, niin toivottavasti silkin himmeä kiilto (jota on, vaikkei kuvasta uskoisikaan) korvaa sen puutteen. 

ounasvaara ja muraveinik

Malli: Ounasvaara (Ottobre 6/2012) koko 52cm ja

Muraveinik (Ottobre 4/2011), koko 50cm

Kangas: Joustofrotee (Royal-tuote), isompi vuoritettu trikoolla

Vaikka olemmekin nyt saaneet iloksemme lunta ja pakkasta niin kurkataan vielä marraskuun ankeammalle puolelle. Kurakeleillä nimittäin iski akuutti pipontarve. Päässä pyörivä pipo saa lapsen korjailemaan päähinettä kuraisilla rukkasilla, mikä saa pipot näyttämään äkkiä aika ikäväiltä. Totesin, että tarvitsemme lisää pipoja, jotka voi huoletta heittää pesukoneeseen. Tällainen yhtälö oli helpompi ratkaista ommellen kuin neuloen. 

Ompelin pipot eri kaavoilla, koska Ounasvaaran koot alkoivat siitä, mihin Muraveinikin koot loppuivat. Halusin myös kokeilla Muraveinikia nyt, kun se vielä on mahdollista, sillä tyttäret kasvavat sitä tahtia, että pienimmille kaavoille ja malleille saa pikkuhiljaa sanoa hyvästit, ja kaavaa on kovasti kehuttu. En kuitenkaan ole myssyyn erityisen tyytyväinen, vaikka osasyy huonoon istuvuuteen saattaakin olla hieman reilu koko. Arvelin että myssyn saisi istuvammaksi ompelemalla korvallisiin tarranauhaa sulkemaan pipon leuan alta. Kolmevuotias sanoi kuitenkin painavan sanansa, ja vauvamaista vaikutelmaa tuottavat tarrat jäivät ompelematta.

Ounasvaara-myssyn kaavassa oli epäilyttävä hiippa. Epäilyksestäni huolimatta en muokannut sitä pois kaavasta, mitä syvästi kaduin ommeltuani myssyn kasaan. Ajattelin saumuroida hiipan pois, mutta lopulta iskin siihen PaaPiilta tilaamani puuvillatupsun, jonka ansiosta hiippa asettuikin ihan sopuisasti. Myssyn haltija hyväksyi harmaan ratkaisun pitkin hampain, vaikka minusta harmaa tupsu tasapainottaa pipon pinkkiyttä kivasti. Hieman mietityttää hiipan käyttäytyminen erilaisilla materiaaleilla, mutta siitä aion ottaa selvää. Tykästyin nimittäin kaavaan niin kovasti, että vain ajan puute on jarruttanut jatkosuunnitelmien toteutusta.

hämypipo

 Malli/Pattern: Pipa by Veera Välimäki

Lanka/Yarn: Louhittaren Luolan Ahti (hämy)

Puikot/Needles: 3,5 & 4 mm

Pahoittelen huonoa ja epäinformatiivista kuvaa, mutta sanon vain kaksi sanaa: marraskuun valo. Ja mitäpä minä tuolle 'hämyksi' nimetylle värillekään mahdan. Oli kuulkaa pettymys, kun keväisessä Titityyn aamupäivässä hyvältä näyttänyt lanka osoittautui iltapäivän valossa kerälle kerittynä ihan susirumaksi. Ja vielä violetiksi, vaikka sen suhteen minulla sentään pitäisi olla jonkinmoista arviointikykyä. Hautasin langan joksikin aikaa, mutta päätin lopulta neuloa siitä facebook-haasteen merkeissä pipon veljeni vaimolle. Hänen tekemänsä hurjemmanpuoleisen halloween-maskin nähtyäni ajattelin, että hämy voisi olla hänelle mieleen. Ehkä. Tai luultavasti ei, kenellepä olisi?

Neuloin tutun, hyväksi havaitun mallin, koska tilaustyö. Ainaoikea sopikin hyvin langan värille ja kierteelle, joka tuntui sormissa ilmavalta, keveältä ja sopivan karhealta. Ehdin haaveilla kokonaisesta villatakillisesta Ahtia, kunnes kuulin, ettei sitä enää saakaan. Eläköön kehrääjän yksilöllinen kädenjälki, jota ei toinen kehrääjä voi korvata. Tai oma hitauteni ja typeryyteni. Jos olisin tarttunut lankaan jo keväällä, olisin ehtinyt ihastukseni kanssa aikaisemmin.  

Vaan kuinkas sitten sattuikaan, neuloessa lanka alkoikin yllättäen jutella mulle. Ihan lörpötellä suorastaan. Kerjäsin selkärankaa mieheltä joka petti minut todeten, että pidä vaan itte. Niin että ei siinä lopulta muu auttanut. Kun joku tuntuu näin omalta, kannattaa tuntemus ottaa todesta. Veljen vaimolle on jo uusi ja kieltämättä hänelle paljon paremmin sopiva pipo kylpyä vaille valmiina. Minä taas kuljen tyytyväisenä tässä hämypipossa, tai kuljen ainakin sitten, kun vihdoin saadaan lunta ja pakkasta ikuisen vesisateen sijaan. Valmiina neuleena langan väri onkin oikeastaan ihan kaunis ja kovasti minun tyyliseni. Ja kuten kuvasta näkyy, se sopii täydellisesti muihin aktiivikäytössä oleviin asusteisiini.

lisää perhospipoja

Saumuroin vielä muutaman perhospipon. Tupsujen kera niistä tuli oikein hauskoja. Tein isommille tyttärille ja itselleni. Ja kovasti tykkään. Sen verran koleaksi vain kävi syksy, että trikoopipot tuntuvat hieman turhan köykäsiltä. Villaa olen kaivannut viime päivät. Mutta tuleehan aina uusi kevät ja kelit keveämmille pipoille. Pakataan perhoset sitä odottamaan, ja nautitaan rauhassa tulevasta talvesta!