minikasvihuone

Mies järkkäili meille tällaisen köyhän miehen version. Hylly on nikkaroitu mittojen mukaan tuohon takapihan nurkkaan ja perustettu muutaman tiilen päälle. Seininä toimii paksu muovi. Avausmekanismi niinkin yksinkertainen, että etuseinä on kiinnitetty lautaan, joka nostetaan maahan tuolta kasvihuoneen "katolta".

 

Kasvatettavaa on vasta ylähyllyllä. Viikon koekäyttö on todistanut, että kasvihuone toimii paremmin kuin minun muistini. Jaa niitä pitää muistaa kastellakin...? Basilika, oregano ja timjami voivat toistaiseksi hyvin. Ruohosipulilla on vähän vaikeuksia itsensä kanssa.

pitkäperjantai

Vinkasen vaan, että hengissä ollaan. Vähän ylityöllistettyjä, omaan osaamattomuuteen turhautuneita ja epäkypsiä vain. Noiden edellämainittujen ongelmien suhteen nimittäin. Ja vähän myös vertaistukea saaneita. Joten eivät asiat aivan vallan huonosti ole kuitenkaan. Mutta voivat pidättäytyä tällä tolalla vielä tovosen. Kehitämme sitkeyttä.

Kuva siis valehtelee paremmin kuin tuhat sanaa. Rairuohotkin hoiti päiväkoti.

kahvikutsut

Sain  kahvikutsun kirahvilan Katilta. 

"Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidät bloggaamaan, liittyi se sitten ympäristöön, luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissa. Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin, voit viedä pullakahvit mukanasi. Esitän kysymyksiä, mitkä saattavat useinkin tulla esille kahvikupposen ääressä ystävän kanssa keskustellessa. Mitä sinä vastaat seuraaviin kysymyksiini? Voit myös vastata kysymyksiin pelkästään valokuvin."

1. Millainen sinun sisustustyylisi on? Minun sisustustyylini on meidän sisustustyyli. Meillä siis näkyy niin minun, miehen kuin lastenkin kädenjälki. Tyyli on yhdistää kaikkea, mikä silmää miellyttää, vaikka ne eivät jonkin esteettisen mittapuun mukaan toisiinsa sointuisikaan. Funktionaalisuus on kuitenkin se punainen lanka, jota pyrimme noudattamaan. 

Kotona täytyy viihtyä. Kaikkien.

2. Mikä on lempi huoneesi tai huonekalusi? Lempihuoneeni on olohuone. Siellä on ihana valo. Niinä päivinä, kun kaikki perheejäsenet ovat kotona, he ovat yleensä olohuoneessa. Puolet leluistakin on pysyvästi sijoitettu olohuoneeseen, koska siellä niillä yleensä leikitään. Joskus toivon että lapset viihtyisivät enemmän omissa huoneissaan, mutta epäilemättä olen hyvin hämmentynyt sitten, kun se aika koittaa.   

Lempihuonekaluni ovat ehkä ne vanhat chippendale-tuolit, jotka haimme eräänä sunnuntaipäivänä hetken mielijohteesta lehti-ilmoituksen perusteella. Ne ovat mummolan väriset, mahtipontiset ja niiden pohjasta tippuu heinää lattialle.

3. Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa? Haluaisin sanoa että terveyteeni, mutta se ei valitettavasti ole totta. Koen siitä huonoa omaatuntoa. Käytän silti paljon rahaa terveyteeni, koska on pakko. Lapsiin käytän kyllä rahaa hyvällä omalla tunnolla, ei kaivele vaikka hankinta ei olisi tuiki tarpeellinenkaan, jos siitä on muksuille oikeaa iloa.
  

4. Mihin asioihin elämässä satsaat? Tällä hetkellä oma terveys on aikalailla ykkösenä. 

5.  Mistä onnesta unelmoit? Stressittömästä ja kiireettömästä elämästä, antoisista ihmissuhteista, kompetenssin kokemuksesta.   

6. Missä olet tunnollinen? Yleensä kaikessa mitä ryhdyn tekemään. Tosin viime aikoina olen alkanut miettiä olenko lainkaan tunnollinen. Mutta ehkä se on seurausta pyrkimyksestäni kasvaa ulos turhasta pedanttiudesta.  
 

7. Mikä on miehen paras ominaisuus? Mikä naisen? Eikö voisi kysyä mikä on ihmisen paras ominaisuus? Suvaitsevaisuus. Että elää ja antaa toistenkin elää. 

8. Mikä on elämässä ihanaa? Hetket, jolloin kokee olevansa paikallaan, ja että kaikki muukin on.

Sisustuksessa saattaa olla myös häivähdys lapsellisuutta. Pikkuisin pupu kokee olevansa paikallaan jossain muualla.  

9.  Ja lopuksi puutarha-aiheinen kysymys. Jos puutarhakeiju vierailisi luonasi, saisit toivoa ihan mitä vain puutarhaasi, mitä se olisi? Pionit! Suuret, korkealle kurottavat valkeat pionit. Kasvimaan haluaisin myös, mutta miellän puutarhan käsittävän muita kuin hyötykasveja. Vaikka kauneus on hyödyksi myöskin.        

Olen ollut aistivinani lievää haasteväsymystä. Niinpä en nyt esitä kahvikutsua, mutta näille kekkereille on aivoimet ovet. Keittele siis kahvit, jos se tuntuu luontevalta. Kysymykset voi lainata vaikka tästä. 

kuukausi jouluun

Lunta! Tänä aamuna maassa oli lunta!!!!! Toivon, ettei se tällä kertaa sula pois ennen kevättä. Nyt voi joulun odotus alkaa. Eihän siihen tietysti lunta tarvittaisi, mutta käytännössä maailman valkeneminen näyttää virittävän mielen oikeaan vireeseen. Parempi puoliskoni on aivan ahkeroinut. Asentanut valoja sisälle ja ulos. Ripustanut koristeita. Leiponut lasten kanssa joulutorttuja.

Ulko-oveen se ripusti tällaisen helmihärpäkkeen, jonka tarkoituksesta en lopultakaan ole aivan varma. Näin tällaisen Iittalan tehtaanmyymälässä viime vuonna ja halusin tehdä köyhän naisen version. Eli kopioin, siis plagioin. Ja pistin miehen hoitamaan käytännön toteutuksen. Sitten aloin epäillä, ettei tainnut mennä aivan nappiin. Se taisi sittenkin olla pannunaluseksi tarkoitettu. Kuka tietää. Meillä se kuitenkin päätyi ulko-ovea koristamaan. Mutta täytyy myöntää, että vaikka yksinkertainen on mielestäni kaunista, tässä kohtaa saattaisin kaivata hieman karnevaalimeininkiä. 

PS. En tajua. Sen lisäksi, että kännykkäkamerani kuvat ovat luokattoman huonoja, niitä on myös mahdoton säätää kohdilleen bloggerissa.

kahvikestit ikkunalla

Äitini oli löytänyt varastostaan vanhan posliiniastiastoni, yhtä lautasta vajaana tosin. Vaikka periaatteessa olen sitä mieltä, että tavara on tehty käytettäväksi eikä säilöttäväksi, en henno astioita kaksivuotiaan käsiin antaa. Aikansa ne kuulostelivat kohtaloaan tiskipöydällä. Sitten mieheni, jolla sisustussilmää meistä enemmän on, kyllästyi katselemaan niitä siinä ja nosti ne olohuoneen ikkunaan nikkaroimalleen hyllylle.  

Astioiden kanssa minulle palautui koristepeili, nukenvaatteita, ruma huivi sekä ysäripastelliset vauvanvaatteet, jotka olen ommellut koulun kässäntunnilla saumuriharjoituksena. Niistäköhän tämä saumurikuume kipinänsä iski...?

piilopaikasta haaveilen

Olen ihmetellyt sitä, miten astiamme ovat alkaneet kulua sen jälkeen, kun siirryimme käsitiskistä koneelliseen astianpesuun. Muutamankin muumimukin reunasta on lohjennut palanen, ja lautasten pinnoitusten alle on ilmestynyt lyijykynänvärisiä viivoja. Astiakokoelmamme ei muutoinkaan ole laaja, joten olisi tarpeellista saada kaappiin täydennystä. Astioiden kuluminen kyllä ihmetyttää. Onko tuo nykyastioiden ominaisuus, vai käytämmekö tiskikoneessa liian tujua pesuainetta? Tai ehkä aika on kullannut muistot ja silottanut mielessäni 80- ja 90 -lukujen ruokapöytäkokemukset. En nimittäin muista, että lapsuuteni ruokapöydässä olisi aterioitu kovin kuluneista astioista.

  

Ehkä muistan väärin. En muista, koska lapsuudenkotiini on astianpesukone tullut. Mutta meille tiskikone tuli vasta nelisen vuotta sitten, ja se on mielestäni melko lyhyt aika astioiden kulahtaa noin pahasti. Kuvittelen, että entisaikana astiat olivat kestävämpiä. Välillä mietinkin, josko lähtisin laajentamaan astiastoamme kirpputorien kautta. Ihan vain kokeillakseni kestävätkö vanhat astiat uusia paremmin. Ainakaan niiden pilalle meneminen ei harmittaisi yhtä paljon. Suunnitelmaa hieman jarruttaa se, että miehen mielestä astioiden ja kirpputorien hygieenisyysluokitukset eroavat liiaksi toisistaan. 

Mutta jos uutta kuppi kerrallaan? Toivoen sille kestävyyttä ja pitkää ikää... Silloin saattaisin innostua Piia Kedon Iittalalle suunnittelemasta Piilopaikka-sarjasta. Kuvitus on vetoava: pieni tytöntylleröinen ja orava veitikka hienoine häntineen sieltä ainakin löytyvät. Joskus tosin mietin, onko mahdollista, että jonain päivänä vielä kasvan aikuiseksi ja alan kaivata vakavastiotettavia kahvikuppeja.  

kyllä loistaa valo

Esikoistytär lauloi viime joulun kuorosesityksissä, ja tartutti pikkusiskoonkin, laulua, jossa "pienten joulukynttilöiden valo loistaa talven hämärään". Ne muuten loistivat kirkkaasti aina helmikuuhun saakka, nämä meidän kaksi kynttilää. Muistan kuinka odotimme bussia päiväkodin lähipysäkillä kolmenkymmenen asteen pakkasessa, kuopus kärryyn vilttien alle topattuna ja nämä kaksi isompaa vyötäröä myöten lumihangessa nolostelematta laulaa luikuttamassa. Emmekä tietenkään olleet pysäkillä keskenämme. Olen tänä jouluna houkutellut esiin samaa heläytystä, mutta turhaan. Ei nappaa. Ihan muita laulavat nämä kaksi keskenään. Kuoro taas ei laulanut missään.  

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun en päässyt laulua kuulemaan. Olisin mielelläni toiminut tukijoukoissa ja lasten harrastusta tukenut, mutta eipä annettu tilaisuutta. Kyllä tuntuu epäreilulta, mutta kuin mantraa toistelen, että nyt on näin. Se on sellainen voimalause, jonka kuulemma pitäisi auttaa. Ihan oman keittiön pöydän ääressäkin olisin mielelläni fiilistellyt itseäni joulumielelle lapsosten heläytellessä sulosointuja. Kuuntelemisen sijaan oli siirryttävä lukemiseen. Luin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike, kun se kirjastossa vastaan sattui. Vessassa luin, kun se laulu on muuttunut kaoottiseksi älämölöksi jonka vain yöuni hetkittäin katkaisee, ja jonnekin sitä on pakoon päästävä. Onneksi löytyi Tuomaan keksimä isäntä minua viihdyttämään ja näyttämään, että kaikkeen sitä ihminen eläessään taipuu. Vaikka kelvollisen makkarakeiton keittämään. Kyllä on ihailtavaa, kun ihminen vielä aikuisiällä uutta opiskelee. Vaikka tietää, että vanhassa vara parempi, niinkuin nyt perunassa, ja muistaa siitä meitäkin muistuttaa. Ettei tarvitsisi kaikenmaailman plokeissa ja feispuukeissa roikkua minunkaan kun voi kirjaan tarttua. Onhan painetun sanan lukeminen sivistävääkin kaiketi.

Kyllä on vielä todettava, että lapsiperheessä on rajoituksensa. Kuten nyt kynttilöiden polttamisessa. Kaunis on elävä tuli, mutta minne sen uskaltaa sytyttää, kun huushollissa riehuvat piltit jotka eivät sääntöjä kunnioita. Kuten nyt vaikka, ettei saa sohvalla hyppiä tai pöydällä maata. Pöydällä makaa luvan kanssa vain joulukinkku. Ja luvatta pikkuinen tytär.

Onneksi löytyy huushollista kätevä isäntä, joka vaimolleen askarteli tällaisen vähän turvallisemman kynttilänpitimen. Jotain kaposta puuviilua siinä on metallipitimeen hyllyiksi laitettu, ja koko komeus kattolistaan ruuvattu. Melkein lasten ulottumattomissa se on, mikäpä nyt täysin olisi, ja kesällä siinä voi pitää vaikka kukkaruukkua. Aika pientä tosin. Jotta loistaa ne pienet joulukynttilät tänäkin jouluna, kun loistamaan pistetään.  

Ps. Nyt on näin, mutta ei se mieltä yhtään paremmaksi tee. Vaan kyllä selviää ihminen melkein mistä tahansa, niinkun nyt lumitöistä rivitalon etupihalla. Sitkeä on suomalainen nainen. Miehestä en mene sanomaan yhtään mitään. Mutta sen kyllä sanon, että lukeminen kannattaa aina. Mielensäpahoittajasta on hyvä aloittaa, jos kaipaa suhteellisuudentajua helpostinieltävässä muodossa.  

tule joulu kultainen

 

 

Ei tunnu tulevan tänä vuonna. Tuostakin lurituksesta tulee mieleen vain joku mainos. Ajallisesti toki joulu on jo ihan kynnyksellä, mutta tunnelma puuttuu tyystin. Pakerran vielä viimeistä koulutehtävää, joka tuntuu henkilökohtaisellla tasolla niin vaikealta, että olen viimeiseen saakka sitä lykännyt. Erinäisiä suunnitelmia ja tekemis-haaveita joulun suhteen on toki ollut, mutta en ole jaksanut niitä toteuttaa. Aloitin sitten ihan pienestä. Bongasin jo kesällä jostain sisutuslehdestä kuvan riihimäen lasipurkista ja vanhoista ruosteisista aterimista tehdystä asetelmasta. Se oli hieno, mutta kun en sisustamista dekoratiivisessa mielessä harrasta, ajattelin ladata purkkiin käyttöaterimemme. Etenkin, kun kuopuksella oli tuossa vaiheessa tapana purkaa ne laatikosta pitkin kämppää. Jotta parempi lusikka purkissa kuin kaikki lattialla? Ei isännän mielestä, joten idea jäi ajatuksen asteelle.
 

Eilisiltana pistelin kaikki löytämäni piparkakkumuotit lasipurkkiin. Vähän jäi asetelma aneemiseksi, niitä muotteja kun ei montaa löytynyt. Vaikka on niitä mielestäni joskus enemmän ollut. Missä lie loput? Viime viikolla käytimme tyttöjen kanssa ainakin kahta hieman eri mallista tähtimuottia, mutta nyt löysin niistäkin vain toisen. Sukkia syövistä pesukoneista puhutaan paljon, mutta meidän kämppä syö tavaraa laidasta laitaan. Vaikka mää muka niin yritän olla järjestelmällinen...   

miehen kädenjälki

 

 

 

Olohuoneen vaaleat seinät tuntuivat kaipaavan jotakin. Juuri tuohon kohtaan, tilanpuutteen vuoksi valitettavaan katveeseen joutuneen laitetason yläpuolelle, se jokin oli ehdottomasti jotain musiikillista. Oikeasti homma kulki käytännön kautta, sillä levyt on varastoitu yläkerran kirjahyllyyn, ja noille tauluhyllyille saatiin pieni käsivarasto ihan soitinten viereen.  Korkealle sijoitettuna levyt ovat turvassa pieniltä käsiltä. Hiukan huvittaa tuo paraatipaikalle päässyt The Sensual World. Antaakohan se vähän turhan älyllisen kuvan huushollista, jossa kuunnellaan pääasiassa Ipanapaa ja Robinia... Mutta hei, tämä taidekokoelmahan ei ole staattinen. Nytkin otin kaukosäätimet pois kuvaamisen ajaksi.

 

Idea ja toteutus tuon paremman puoliskoni. Usein sisustuksesta puhuttaessa sanotaan asunnon kaipaavan "naisen kosketusta", mutta meidän kodissa näkyy miehen kädenjälki.

 

vihreää ja valkoista

 

 

 

Kirpputorilta löytyneistä kangaspaloista meille verhot. Kankaita oli kaksi ja ostimme ne lastenhuonetta varten, mutta kotona hoksasimme, että nehän on kuin tehty keittiöön! Kankaat ovat keskenään erivärisiä, ja niiden vihreätkin ovat aivan eri vihreää. Mutta siitä viis! Keittiöstä tuli verhojen myötä pirteä ja hauska. Toista verhoa hieman lyhensin, toista jouduin vähän paikkaamaan. Pari ruostetäplääkin oli. Sen vuoksi hintakin tuumautti hetken verran, mutta tuumimme, että tuskinpa löydämme uutukaisia verhoja muutamalla kympillä. Ja isän perintöä varmaankin, mutta mua jaksaa aina vaan sykähdyttää tuo made in Finland.  

 

Alimmassa kuvassa esikoisen kesäisille synttäreille tarkoitettua viirinauhaa, jonka sain valmiiksi vasta synttäreiden jälkeen. Viime viikonloppuna kun keskimmäisellä oli tulossa synttärivieraita, muistin nauhan olemassaolon ja jopa löysin sen, niin kummallisesta paikasta kuin pilkullisesta metallisangosta lastenhuoneen hyllyltä. Mies naputteli seinään pari naulaa ja ripustimme viirin paikoilleen juuri ennenkuin ovikello soi ensimmäisen kerran. Joskus sitä on myöhässä, joskus taas ilahduttavasti ajoissa - riippuu ihan näkökulmasta!  

kiehuu alla lelumeri

Olen näköjään ruvennut tarjoilemaan äärettömän huonoja kännykkäkamerakuvia vain siitä ilosta, että se on mahdollista. Tälle miljöölle kyseinen väline kuitenkin lähestulkoon tekee oikeutta. Ei siellä jalka jakaannu, vaikka kyseessä on sentään olohuone, joka kai on vähän epämuodollisempienkin kotien edustustila kuitenkin. Joissain kodeissa tämä kaaos on lastenhuoneessa. En tiedä, emmekö ole oikein sopeutuneet kahden kerroksen asumiseen, vai mistä se johtuu, mutta aikaa tulee vietettyä pääasiassa alakerrassa. Ja tärkeimpien tavaroiden pitää tietenkin olla käden ulottuvilla. Tuloksena jonkin sortin tavarakaaos, joka koostuu ajelehtivista leluista, keskeneräisistä neuleista, puoliksi luetuista lehdistä ja muusta vastaavasta. Puolueellisesti kuvasin tietenkin vain lelukaaoksen.

Mutta joskus käy niinkin, että kun kolmasti komentaa keräämään leegot laatikkoon imurin tieltä ja vähän avittaa alkuun, tarttuu tytärlauma pontevasti toimeen. Kokoaa ja järjestää. Haluaa lisäksi rullata matot ulos vietäväksi ja kopisteltavaksi. Loppujen lopuksi imuroikin hieman. Sitten ne pyyhkivät keittiön pöydän ja tuolit, ja ihan edustuskelpoiseksi jopa sen pahimman eli syöttötuolin. Auttavat tyhjentämään tiskikoneen ja kysyvät, mitä vielä voisi tehdä. Se jos mikä hellii sielua: kotikaaoksen selättäminen yhteistyön voimin. Eikä voi kuin tuumata, että ilman kaaosta tämäkin ilonaihe olisi mennyt ohi. Siunattu kaaos!

astiakaapista taasen

 

Siinä se kaappi nyt seisoo keittiön nurkassa paikassa, jossa ennen oli varastohylly. Hylly muuten matkasi yläkertaan työhuoneeseen, vaikka minä olisin toivottanut sen suoraa päätä sinne varastoon. Kauhulla mietin että siihenkö nyt jää. Vaikka ihan pätevästi palveleekin.

Astiakaapista taas puuttuvat helat ja vetimet, eikä niiden löytäminen ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelimme. Siis että marssimme vain paikalliseen K-rautaan ja varmaan siellä on jotain kelvollista. Eipä ollut. Vaan ei hötkyillä. Uskon että sopivat kyllä jossain vaiheessa tulevat vastaan. Annetaan asialle aikaa. Joskus parasta on katsella ja makustella hetken.

Se näyttää olevan minulle ihan tapa, vaikka olen erehtynyt sitä saamattomuudeksikin luulemaan. Usein tulee harkinnan jälkeen tehtyä jotakin aivan muuta luin mitä alunperin oli tarkoitus, mutta mitä siitä. Kutsuisin sitä ajatusten jalostumiseksi. Harvoin sitä tulee jälkikäteen harmiteltua, että olisi sittenkin vaan pitänyt hätiköidä.

 

alkusoitto

Täällä pesii yks harakka poikineen, ja kerää pesäänsä kaikkea, mikä silmissään kimmeltää. Käsitöitä, kotia, tosia, haaveita, iloja, suruja, suunnitelmia.

Tervetuloa meidän pesään.