perjantai 31. lokakuuta 2014

ihan pimeetä


Ihan pimeetä. Muistuttaa epäilyttävästi viimevuotista. Ai mitä? Kyseessä on tietenkin marraskuu sarjassamme vuodenkierto kaksivuotiaan silmin. Ei kai se viimevuotinen vain aio tulla takaisin...? 

maanantai 20. lokakuuta 2014

yhden pipon tarina




 Malli/Pattern: Slable by Woolly Wormhead
Puikot/Needles: 3 mm, resori 2,5 mm
Lanka/Yarn: Knitlob's Lair Väinämöinen (ehkäpä lyijy?) 

Helmikuussa postailin junassa mukanani olleesta reissuneuleesta, mutta sen kuvaaminen sitten jäi. Syyn taisi olla hienoinen pettymys valmiiseen työhön. Ihastuin mallikuvien sinapinkeltaiseen siroon helmineuleen ja palmikon yhdistelmään - kaunis malli ohuesta langasta. Mallin salmiakinmuotoinen kuvio syntyy rinnakkaisista ja päällekkäisistä palmikoista, joiden neulominen tuntui lopputulokseen nähden turhan kimurantilta. Ehkä siksi, että siitä ei tullutkaan niin hieno. Mutta tulipahan tehtyä. Jätin odottamaan lopullista tuomiota.



Syyslomalle lähtiessä halusin mukaan ohuen pipon, ja muistin että tämähän on valmiina. Pipo tuntui istuvan päähän ihan mukavasti, lämmittää riittävästi jopa muutamassa pakkasasteessa ja pitkänä, löysänä mallina on aseteltavissa monin tavoin. Eli ihan just sitä, mistä tykkään. Siinä määrin, että pyysin lasta kuvaisassistentiksi. Tai siis kuvaajaksi. Ja aloin selailla ravelrya mielessäni alpakkainen versio samaisesta mallista. Tai ehkei sittenkään toistamiseen noita palmikonkiertoja... 

Kun näin lapsen takaapäin ottaman kuvan tajusin, mikä mättää. Sehän on aivan kummallinen mytty! Missä on mallikuvien ovaalinmuotoinen linjakkuus? Lankani taitaa olla laskeutuvuudeltaan aivan eri tyyppiä kuin niiden kauniiden kuvien pipoissa käytetyt langat. Vai onko vika jälkitäissä? Olisiko syytä panostaa kaikki liikenevä blokkaamiseen ja keksiä pistämätön metodi pipon viimeistelyyn...?

tiistai 14. lokakuuta 2014

neulekoukku


Päätimme viettää syysloman Suomen kenties ainoassa kolkassa, josta löytyy lunta lokakuussa. Sananmukaisesti: ei tarvitse ajaa kuin kymmenen kilometriä kohti sivistystä, kun tienvieret paistavat paljaina. Täällä nyt ilmoja ihmetellään. Puetaan mainosbuffeja (tiedättehän ne apinankuvilla varustetut kirkkaanvihreät?) kypärämyssyiksi raitasten kevätpipojen alle ja jännitetään, mahtaako sää lauhtua niin, että toppavaatteissa tulee kuuma. Ja märkä. Pelkät kevätpäähineet pakannut äiti nimittäin kompensoi vahinkoa jättämällä vastaavasti välikausihaalarit matkasta. 

Koneen ääressä äiti toki kökkii - kiitokset vain tädille, joka mahdollistaa työrauhan ottamalla vastuun jälkikasvusta. Vielä jaksaa, muttei onneksi tarvitse jaksaa kauaa. Kesällä poksahtanutta selkää, joka autoilusta tai vieraasta nukkumasijasta ärtyi, äiti hoivailee särkylääkkeillä, ainoalla mahdollisella jumppaliikkeellä (lankku, sillä kuminauha jäi kotiin ja lähimpään kuminauhakauppaan on liian monta kymentä kilometriä ajettavaksi kipeällä selällä), villaisella selänlämmittimellä ja makaamalla selällään kovalla puuattialla. Viimeisin on suosikki. Korvaa myös päiväunet. 

Yhtään neuletta ei äidillä ole mukana. Jäi lähtötohinassa pakkaamatta. Saattoi jopa tulla ajateltua, että mitään käsitöitä matkassa tarvitse, kun automatkakin menee ratin takana eikä kädet töitä vailla  pelkääjän paikalla. Mutta mitä kertoo se, että ruokakaupassa tuli hypisteltyä sinapinkeltaista nallelankaa ja pohdittua, saisko puikot lainaksi ja ehtisikö neuloa työn pois lainapuikoilta ennen kotiinlähtöä? Koukussa ollaan.   

tiistai 7. lokakuuta 2014

erilainen viikonloppu



En tiedä miten reissua tulisi luonnehtia, mutta tulipa tehtyä. 
Ja saatanpa tehdä uudelleenkin.
Kaikki ei tietenkään mennyt niinkuin stömrössä, mutta ainakin opin, mistä itse pidän: 

rauhallisista aamuista 
kiireettömästä kävelemisestä 
säännöllisistä ruoka-ajoista 
metsän kuuntelemisesta 
jutustelusta 
suopursun tuoksusta
jalkojen upottamisesta kylmään jokiveteen kävelyn jälkeen
ja anopin neulomista villasukista. 
Ne ovatkin katoava luonnonvara nykyään.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

lokakuu


Sarjamme vuodenkierto kaksivuotiaan silmin on edennyt lokakuuhun. Olen hieman järkyttynyt siitä. Kohta ollaan marraskuussa, jolloin on kulunut vuosi siitä kun tämän kalenterin käteeni sain. Mihin se oikein on kulunut? Muistan loputtoman marraskuun joka jatkui kevääseen saakka, kaikki muu onkin jonkinlaisessa ehtimisen pyörteessä. Mihinkään en ole jaksanut keskittyä, ja koko ajan on tuntunut olevan kiire. Juuri muuta ei ole ajatuksiini mahtunut kuin opiskelu. Ei kovin hyvä selviytymistaktiikka, sanoisin.

Mutta olen myös oppinut paljon. Tämän yhden keskikokoisen graduprojektin aikana varmaan enemmän kuin kaikkina aiempina yliopistovuosinani. Itseäni rohkaistakseni sanon, että olen melkein valmis. Pian saan ryhtyä johonkin muuhun. Haaveena olisi ommella lapselle villakangastakki. Jossain männävuosien lasten Ottobressa oli duffelin kaava, ehkä sellainen. Tai jos viimein neuloisi sen Sylvin. 

Tai ehkä vain ottaisi pienen hetken ja rauhoittuisi. Tehdä ehtii myöhemminkin.