torstai 28. maaliskuuta 2013

keskeneräistä




Kun ei nyt valmiimpaakaan ole tähän hätään, niin vilautanpa että tällaista olisi pikkuhiljaa valmistumassa. Vahvasti ehdollisessa muodossa, sillä hankalan alun jälkeen tökkii yhä pahemmin. Jo paksu alpakkainen lanka näin kevään korvalla tuntuu naurettavalta, vaikka kuinka yritän vakuutella itselleni että Suomen vähälumisessa kesässä se voi olla vielä hyvinkin tarpeellinen. Puikkojen kanssa ollaan nuottasilla, enkä edelleenkään ole keksinyt siihen ongelmaan ratkaisua. Vaan kyllähän näiden asioiden kanssa toimeen tulee... 

 
...suurempi ongelma on etureunan rullaus. Mietin pitkään miten sen toteuttaisin, mutta päädyin seuraamaan ohjetta:kappaleet nurjaa valesaumoin, ja reunuksessa viisi silmukkaa oikein. Tarkoitus kai olisi että reunan viisi silmukkaa rullautuisivat sisänpäin, mutta valitettavasti puolet etukappaleesta rullaa rumasti kohti kainaloita. Epäilinkin tämän olevan ongelma, mutta ajattelin sitten että ehkä se on ohjeessa huomioitu ja tuo viiden silmukan reunus riittää. Eipä näy riittävän. Maksaakohan edes vaivaa neuloa loppuun saakka? Kovasti epäilen, että tuo tuosta blokkaamalla tai höyryttämälläkään asettuisi.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

maanantai ja maaliskuu


Maaliskuu näyttää muodostavan omaa vuosittaista perinnettään perheessämme: olemme sairastaneet koko kuukauden tänäkin vuonna. Itse kaaduin petiin melkein heti saatuani perhosmekon paininjalan alta, eikä kone ole vieläkään käynnistynyt kunnolla uudelleen. Odotettavissa siis matalapainetta ja totista turhautumista, kun ompeluintoa olisi ja neulerintamallakin jono toteutettavia, mutta kahden viikon opiskelurästit painavat pahasti päälle. Ken aikaa taikoa osaisi! olisi nyt kovasti tervetullut tänne taikomaan.      


Vaan ei auta kun vetää syvään henkeä, keittää kuppi kahvia, istua alas ja reunasta aloittaa. Siitä päästähän se on aloitettava, joka juuri nyt vähiten innostaa. En siis ihan heti taida valmiita puikoilta pudotella, en mekkoja mallailla, ja uudesta keväthuivista ehdin haaveilla vain. Jos nyt kirjoittamiseen keskityn hetken, ja ihastelemaan sitä mikä on jo valmiiksi tehty. Tässä Kirpun askartelema pöllö.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

ruususen uni

 

Tytärten päiväkoti viettää piakkoin synttäreitä, jonne on perinteisesti pukeuduttu rooliasuun tai muuten vaan hienosti. En ole aikoihin jaksanut ajatellakaan ompelemista, mutta riittävästi motivoituneena onnistuu näköjään mikä tahansa. Ja onnistuikin siinä määrin, etten malta olla vilauttelematta lopputulosta heti! Ompelin Kirpulle Mekkotehdas-kirjan Riinen koossa 110/116 cm. Kangas on Eurokankaan palalaarista. Ostin sen vime kesänä, ilmeisesti juuri tätä tarkoitusta varten.    


Jostain syystä olen erityisen ylpeä itseommelluista nappilenkeistä, vaikkeivat ne oma keksintöni ole vaan ihan ohjeen mukaan toteutettu. Mutta että osasin! Suloiset perhoshihat ja helmaröyhelö on viimeistelty rullapäärmeellä. Olen nostalgiakierrättäjä: napit ovat olleet kertaalleen käytössä Kerttusen vauva-ajan villatakissa. Muutamia kauneusvirheitä sieltä löytyy, mutta enpä lähde niitä erittelemään. Olen mekkoon niin tuhannen tyytyväinen, että se ja sama mitä jostain sisäsaumasta irvistää!
 
 
Mekon yltiöromanttisuus toi mieleen isäni äidin, jota vähemmän mummolaromanttisesti muoriksi kutsuimme. Muori oli muumimammamaisella tavalla boheemi, näki ja jutteli sekä hyvät että huonot vain olevina, tuomitsematta. Rakasti kauniita asioita, oli rohkea pukeutuja, ei väheksynyt turhuuksia vaan keskittyi siihen että elämässä on iloja ja tilaa. Juuri sellaisia ihmisiä pikkutytöt tarvitsevat ympärilleen. 

torstai 7. maaliskuuta 2013

kehityskeskustelun paikka

Äitiys on epäkiitollinen pesti: Kotiäidiksi jäädessäsi pelaat itsesi työmarkkinoilta ja aiheutat ruman reiän CV:hesi. Yhteiskunnan silmissä olet mahdottomia vaativa loinen, sillä eihän kellekään muullekaan makseta oman lapsensa hoitamisesta, ja lisäksi ne muut käyvät töissä. Tosin tärkeysjärjestyksesi ovat väärät jos käyt töissä ja sinulla on pieniä lapsia. Virallis-feministinen kanta on se, että sinun tulisi osallistua peliin vallitsevilla ehdoilla, ei kyseenalaistaa pelin sääntöjä. Suhteellisuudentajua ei tämä keskustelu kaipaa, vaan siinä jo lapsesi ensimmäinen vuosi saa CV:si näyttämään pitsiliinalta, ja "kotiin jäävän" isän koti-isyys paljastuukin isäkuukaudeksi, jonka kesto on pisimmillään 36 arkipäivää eli pyhäpäivien määrästä riippuen reilut 6 viikkoa. Lapsiltasi saat kiitokseksi itkupotkuraivarit. Todennäköisesti julkisella paikalla.

Vaan kukas se kissan hännän nostaa ellei kissa itse. Viikolla 4.-8.3. vietetään kuulemma Minä olen hyvä! -teemaviikkoa, ja sen inspiroimana otin vastaan Arkitehdin ilmoille heittämän haasteen listata kymmenen asiaa, joista on ylpeä. Listatkaa tekin. Vaikka joka viikko.
  1. Tiedän mikä on tärkeää (en vain aina muista).  
  2. Osaan leikkiä, minkä huomaan aina kun yritän.
  3. Huumorini on kieroutunutta, mutta hämmästyttävän usein se naurattaa muitakin kuin minua.
  4. Osaan kysyä hyviä kysymyksiä. 
  5. Teen hyvää lihamureketta (sipulikeittopussista).
  6. Osaan kehua lapsiani. Ja muitakin, jos on aihetta.
  7. Olen hyvä lukemaan iltasatuja.
  8. Kunnioitan toisille tärkeitä asioita, vaikka en itse ymmärtäisi niitä.
  9. Tulen toimeen ihmisten kanssa.
  10. Olen luova. Taito, jolla selviää mistä vain.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

tikusta asiaa


Tällä kertaa aivan kirjaimellisesti ja painavasta syystä asiaa tikusta. Tänä aamuna nimittäin napsahti poikki kaksi asiaa: Toisen näette kuvassa. Toinen on minun pinkeä hermoni, joka ei kestä enää yhtäkään katkeavaa neulepuikkoa, holkistaan irtoavaa puikkoa, holkkia joka täytyy hohtimien avulla irrottaa kaapelista, kaapelia joka napsahtaa irti omasta holkistaan tai puikkoa jonka kärki murtuu neuloessa.
  
Ostin nelisen vuotta sitten tällaisen Knit Pron puikkosetin. Puskaradio huutelee puikoista kokemuksia laidasta laitaan, ja kyllähän niillä hyvät puolensa onkin lähinnä neuletuntuman suhteen. Kestävyydessä nämä puikot eivät kuitenkaan ole vakuuttaneet, ja vamistusvikoja tuntuu olevan paljon. Olen settiin kuuluvan kahdeksan vaihtopään lisäksi ostanut vaihtopäät kahdessa pienemmässä koossa. Teoriassa olen siis hankkinut kymmenen erikokoista paria. Käytännössä olen ostanut (tai saanut takuuvaihdossa) likemmäs kolmekymmentä paria erikokoisia vaihtopäitä, ja tällä hetkellä omistan viisi toimivaa paria, joista kaksi tosin vaatii "erityistä huolellisuutta" neuloessa. 

Ainoastaan koot 4mm ja 4,5mm ovat toimineet moitteettomasti, joten en taida tähän sarjaan enää satsata. Vaan mitähän sitä uskaltaisi hankkia tilalle? Puupuikkoja ja nuoskeaa vaijeria preferoin. Kolmosta pienemmissä taitaa tosin olla tyytyminen metallisiin. Vai onko kellään kokemusta hiilikuituisista? Vaihtopäitäkään en välttämättä kaipaa. Käytönkestävyyttä kylläkin.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

rentoudutko lomalla?

 
Kotiäitiydessä oli haasteensa, mutta opiskelevan äidin arki vasta aiheuttaakin harmaita suortuvia. Aika tuntuu olevan kortilla, ja aina on mielen päällä jotain tekemätöntä, vaikka juuri nyt pitäisi keskittyä toiseen asiaan. Loma-ajat keräävät stressipisteitä samaa tahtia muuton ja kuoleman kanssa, koska niihin lähes vääjäämättä liittyy poikkeavaa järjestelyn tarvetta ja aikatauluihin jäävien aukkojen paikkailua. Periodimuotoinen yliopistoarki ei tunnusta näitä syys- ja kevätlukukausia katkaisevia lomaviikkoja laisinkaan, mikä aiheuttaa sen, että loman jälkeen opiskelevalla äidillä on paljon paikkailtavaa molemmilla saroilla.
 
Lisäksi lomasuunnitelmat pitävät kuin seula. Piti olla rauhaisaa sukulointia, pulkkamäkeä, ratsastusta ja äidillä muutaman tunnin päivittäinen sessio gradun parissa muiden hoitaessa muksuja. Olikin väliin jätettyjä luentoja ja lukemattomia kirjoja, kuumeilua, vatsatautia, huolta välimatkan päästä ja kaksi pitkää, turhaa automatkaa, joiden jälkeen aviokriisikin nostelee karvaista päätään. Lopputulemana kiukuttelevia lapsia, väsyneitä aikuisia, nippu tekemättäjättämisiä ja vielä tavallistakin sekaisempi koti. Vaikka lomaongelmat venyvät arkeen asti ja esimerkiksi lopullinen pääluku taudin taltuttamista on vielä tarkistamatta uskallan silti huokaista: oi ihana arki, onneksi olet täällä jo huomenna!

Seuraavan kerran voisin lomailla sitten, kun lapset ovat aikuisia.