maanantai 25. toukokuuta 2015

nappisormus


Edellisen postauksen lapsi. Kirpputorinappi ja piippurassia. Lopputulos on yksinkertaisen kaunis. Käyttäisin itsekin, ilman sitä piippurassia. Ja ihailtavaa kekseliäisyyttä lapselta, jolla on käytössään valitettavan rajallinen materiaalivalikoima. Piti googlata miten se tehdään oikeasti. Löysin esimerkiksi ohjeen, jossa sormuksen rengas on taivuteltu rautalangasta. Käyttömukavuus ei vain oikein vakuuta, eikä rautalangan taivuttelu tunnu lapselle sopivimmalta tekniikalta. Valmiit, keskeltä auki olevat (muoviset?) sormuspohjat joita löysin eivät myöskään houkuttele. Jonkinlaisia sormuspohjia näyttäisi kyllä löytyvän, mutta ei nyt äkiseltään sellaista joka itseäni miellyttäisi.  

maanantai 11. toukokuuta 2015

lapsi, sakset ja pala kangasta


Minua on viime aikoinan vaivannut kummallinen motivaation puute. Mikään ei innosta, mistää ei tunnu saavan kiinni. Ehkä tekemistä nyt vain on ollut tuolla toisaalla elämässä niin paljon, ettei mielen sopukoissa riitä käsitöille samanlaista tilaa kuin aiemmin. Olen tahkonnut opintoja loppuun ja liikuntaharrastukseni ovat alkaneet saavuttaa saman intensiteetin kuin joskus ennen lapsia. Jostainhan sen täytyy olla pois. 

Mutta löytyy meiltä niitäkin, joiden tuotteliaisuutta ei suitsi sitten mikään. Tuleva koululainen tekee paperista ja teipistä hattuja, tietokoneita, balettitossuja ja puhelimia kuulokkeineen. Muun muassa. Sille ei tule mieleenkään, etteikö jotain pystyisi näistä materiaalista toteuttamaan. Joskus mietin mitä se saisikaan aikaan kunnon materiaaleilla ja välineillä. Nyt ei tarvitse miettiä sitäkään. Se nimittäin ruinasi itselleen jämäpalan mekkokankaastani ja käytteli vähän saksia. Ja nyt lapsi, joka ei talven pahimpinakaan pakkasina suostunut käyttämään kaulahuivia, kulkee tuolla itse tehty trikoohuivi kaulassa. Viimeistelynä hapsut ja trendikkäästi rullautuva raakareuna. Pahoin pelkään, että ompelukoneen hallinta tullaan viemään minulta lähitulevaisuudessa. 

maanantai 4. toukokuuta 2015

kujetta ja kynsilakkaa



Malli/Pattern: Kujeillen by Tiina Kuu
Lanka/Yarn: Louhittaren Luolan Väinämöinen (antiikki) 
Puikot/Needles: 2,5 mm 

Jotkut projektit ovat ajallisesti isoja, vaikka päällisin puolin näyttävätkin pieniltä. Näistä kämmekkäistä olen näköjään vilauttanut keskeneräistä kuvaa yli vuosi sitten. Ja samalla näemmä ohjeistanut nypyn neulontaa. Hieno homma, sillä nuo ohjeet tulevat itselleni tarpeeseen. Kämmekkäille kävi nimittäin seuraavasti: Ne kyllä valmistuivat viime kevään aikana ja päätyivät eteishyllyn kaoottiseen villavaatesekamelskaan päästen sieltä satunnaisesti käyttöön. Niistä bloggaaminenkin jäi, monenmoisista toisiinsa kietoutuneista huvittamattomuussyistä johtuen. Nätithän ne ovat kuin possu pienenä, mutta yläreunan päättelystä tuli napakahko, mikä saattaa vieroksuttaa mukavuudenhaluista käyttäjää. Minua ainakin. Kunnes keksin tarjota kämmekkäitä sormikkaiden puutetta tuskailevalle esikoiselle. Yhdeksänvuotiaan kädet ovat kapeammat kuin omani. Ja myös kauniimmin stailatut, mikä näköjään on edellytys paitsi kämmekkäiden  käytölle, myös blogipostauksen toteutumiselle. Kauniit kädet, kaunis neulemalli. Mutta nyt mä sitten tarvitsisin omat kämmekkäät. 

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

aikahyppy


Onko teille käynyt koskaan niin että kalenteri harppaa kaksi viikkoa siinä, missä ajattelitte kuluneen vain viikon? Tai että syksystä, tai ainakin keskitalvesta, harpataan suoraan kevääseen? No niin mullekin! Aikahypyn vaikutus on ollut hämmästyttävän kokonaisvaltainen. Neuletyöt kyllä edistyvät hiljakseen, mutta jotakin on tapahtunut. Olen kyllä suunnitellut, olen lajitellut lankoja tulevia suunnitelmia ajatellen, mutta minkänlaista paloa päästä toteuttamaan suunnitelmia ei ole. Fokus on nyt jossain ihan muualla. Suurimman osan ajasta olen istunut kirjastolla lukemassa. Mutta ei se oikeastaan huoleta. Aika aikaansa kutakin. Kyllä mä vielä saan kaivettua itseni esiin näiden kirjapinojen alta.  

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

siinäpä vasta kiltti lapsi

Vanhemman polven kasvattaja ihasteli kanssapuistoilijan jälkikasvua: siinäpä vasta kiltti lapsi! Kertoman mukaan lapsi on varsin vaivaton, oikeissa asioissa omatoiminen, mutta ei pistä vastaan vanhemmilleen ja tekee niin kuin käsketään. Kaikin puolin niin kiltti lapsi. Vaikka tahtoakin kuulemma löytyy, ei lapsi tositilanteessa sano vanhemmilleen vastaan. Ja  kun lähdön aika tuli, se todellakin sujui jouhevasti, ilman vastalauseita.

Tietenkin tämä särähti sieluuni, sillä lasta ihasteltiin nimenomaan kontrastiksi minun kurittomille kakaroilleni, jotka riehuvat ja ovat kovaäänisiä. Sotkevat ruokapöydässä, tappelevat keskenään ja sanovat aikuisille vastaan. Temppuilevat, kiukuttelevat, venyttävät rajoja ja ovat vaativia aikuista kohtaan. Ja saavatpa joskus periksikin, sillä mielestäni hyvää perustelua ei pidä väheksyä vain siksi, että se tulee lapsen suusta. Vanhempana toki loukkaannun, kun minua arvostellaan - kukapa ei? - mutta saadessani kuulla etten koskaan tule saamaan tuota lasta kuriin minä myös hämmennyn. Kuriko on kasvatuksen päämäärä? 

Kehuttaessa kilttiä lasta tuodaan usein esiin lapsen tahto ja uhmakkuus. Että tahtoa löytyy tästäkin lapsesta, ja tämäkin lapsi voisi olla hankala - mutta ei ole. Voisi ajatella että kasvatuksessa kyse on siitä, että vanhemmat määrittelevät lastaan kasvatuksen kautta, mutta suhteessa ulkopuolisiin tarkkailijoihin asetelma on päinvastainen: kyse on siitä, että lapsi määrittelee vanhempansa käytöksellään. Siksi ei riitä, että lapsi on vain kiltti. Kiltin lapsen "hankaluutta" täytyy korostaa, jotta vanhempien onnistuminen kasvattajina käy selväksi.  




Olennainen kysymys tietenkin on, täytyykö ihmislapsen ylipäätään olla kiltti. Kiltteyskin tuntuu merkitsevän eri ihmisille hyvin erilaisia asioita. Minun mielessäni sanalla on hieman negatiivinen kaiku ja se merkitsee pitkälti asioita, joita lapsen ei ole välttämätöntä oppia. Koen myös pärjääväni lasteni kanssa, vaikka he eivät olisikaan kilttejä. Kasvattajana olen neuvotteleva ja annan tilaa lasten näkökulmalle, mikä ehkä merkitsee, että annan heille luvan haastaa itseni. Toki koen usein riittämättömyyttä ja turhautumista, sillä lapset, jotka haastavat vanhempansa ovat joskus aika raskaita elämänkumppaneita. Usein koen myös kanssa-aikuisten reaktioiden kielivän, että kiltteyden ihannointi istuu tiukasti suomalaisessa kansanluonteessa. Ja tämä sosiaalinen ristipaine aiheuttaa tietenkin oman ahdistuksensa.

Mutta tietoisesti olen valintani tehnyt. Ihailen lasteni itsenäisyyttä ja toimintakykyä silloinkin, kun he saattavat minut kasvattajana huonoon valoon. Ja silloin, kun turhautuneena taannun kinaamaan samalla tasolla heidän kanssaan ja saatan ihan itse itseni huonoon valoon. En väitä, etteikö kilttikin lapsi voisi olla itsenäinen ja toimintakykyinen, mutta nämä ominaisuudet eivät tule ensimmäiseksi mieleen kiltteyden käsitettä määritellessä. On eri asia olla kiltti kuin olla kohtelias, reilu, empatiakykyinen ja kyvykäs huolehtimaan niin omasta kuin toisen hyvinvoinnista. En väitä, että kiltti lapsi merkitsisi samaa kuin nujerrettu tahto, mutta yleensä lasta kehutaan kiltiksi juuri silloin, kun hän ei osoita omaa tahtoa. Vaan oletteko koskaan kuulleet kenenkään kehuvan kiltiksi kovaäänistä, reilusti tilaa käyttävää, oman mielipiteensä esiin tuovaa, ehkä sottaistakin lasta?  Ilman muttia?

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

lisää maailman parhaita pipomalleja


Malli/Pattern: Wurm by Katharina Nopp
Lanka/Yarn: Louhittaren Luolan Väinämöinen (jääkarhu) 
Puikot/Needles: 3 mm, reunukseen 2,5 mm  

Tytär kotiutui alkuviikosta koulusta valitellen, että hiki. Varmaan niin, kun tuolla alkavassa keväässä huidellaan toppavaatteissa ja se pipolaatikon lämpimin, villaisin pipo (rikke, kuis muuten!) päässä. Olen jo jonkin aikaa vihjaillut että voisi vaihtaa kevyempään päähineeseen kun niitäkin löytyisi, mutta jostain syystä ne eivät nyt miellyttäneet. Tarjosin sitten tällaista viime syksynä valmistunutta. Itse en ole sitä osannut ottaa käyttöön, mutta purkaakaan en ole raskinut. Sukkalangasta neulottuna se on kevyt ja vilpoisa, ja erittäin hyvin päähän istuva malli (tälle lapselle kun pitää olla ennen kaikkea mukavaa). Ja mitä kauneimman värinen. Kuin vesivärillä malattu kevättaivas. 

Pienen neuvottelun jälkeen ompelin pipoon koristeeksi napin, ja se pääsi käyttöön. 

maanantai 9. maaliskuuta 2015

juminselätyspipo


Malli/Pattern: Rikke by Sarah Young 
Lanka/Yarn: Louhittaren Luolan Vedenneito (myrsky) 
Puikot/Needles: 3,5 mm ja 4mm 

Ei kannata korjata sitä, mikä ei ole rikki. Eikä vaihtaa sitä, mikä ei vaihtamalla parane. Tarvitsin siis toisenkin kivan käyttöpipon. Monia muitakin olen neulonut, mutta vain sitä yhtä tulee käytettyä. Joten neuloin sellaisen. 

Olen huomannut olevani uskomattoman kranttu paitsi mallin, myös värin suhteen. Eikä vain värin, vaan sävyn, tummuusasteen ja niin edelleen. Tässä on kaikki kohdillaan. Värinvaihtelut silkkivillaisessa pohjassa ovat kyllä melkoiset, ja seassa oli melkein valkoisiakin kohtia. Suoraan kerältä neulottaessa värit raidoittuivat ikävästi, joten kerin langan kahdelle pienemmälle kerälle ja yritin katsoa, etteivät värit juokse keriltä samassa rytmissä. 

Aika kivalopputulos. Kaikin puolin, sillä käyttökelpoisen pipon lisäksi tämän pieni välipalatyö tuotti kauhean hyvän fiiliksen ja juminselätysmeiningin. Sillä mennään!   

perjantai 6. maaliskuuta 2015

suoraa saumaa



Eli miten ainaoikeaa pyörönä neulottaessa saadaan aikaiseksi siisti sauma kerrosten vaihtumiskohtaan. 

Tyypillisestihän nurja kerros muodostaa saumakohtaan "portaat", jossa kerros näyttää päättyvän yhtä askelmaa korkeammalle kuin mistä se alkoi. Vai onko tämä itsestäänselvyys kaikille? Siis kaikille muille kuin minulle, joka säännöllisesti vaan opin uusia asioita aika-ajoin. Ja ihmettelen joka kerta, miksen tätäkään ole ennen tiennyt/tajunnut.   

Yksinkertaisesti homma menee näin: Ainaoikeaa pyörönä neulotaan tietenkin siten, että joka toinen kerros neulotaan oikein, joka toinen nurin. Nurja kerros neulotaan aina tavalliseen tapaan. Oikean kerroksen alussa nostetaan ensimmäinen silmukka vasemmalta puikolta oikealle neulomatta, keihästäen se oikealta vasemmalle. Näin silmukka jää puikolle oikein päin seuraavaa kerrosta varten. Jonka neulot taas alusta loppuun nurin joka silmukan. Sauma neuleeseen toki jää, mutta siisti. Että näin simppeliä! 

Että tällaista neulotaan täällä tällä haavaa. Mitä ihmettä mahtaa ainaoikeasta pyöröneuleesta olla tulossa... ei liene vaikea arvata. Kuvassa sauman reuna näyttää hassun pyöräkältä. Johtuu siitä, että raidoitan neuletta kahdelta kerältä tasatakseni käsinvärjätyn langan värieroja.  

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

kranttu pipopää



Malli/Pattern: VulcanSpy Hat by La Maison Rililie 
Lanka/Yarn: Madelinetosh Tosh Sport (antler), 
The Uncommon Thread Merino Sport (salty air & smudge) 
Puikot/Needles: 2,5 mm, 3 mm ja 3,5 mm

Nämä mainiot korvalliset taitavat olla yksi tämän talven hittijutuista. Ja mainiot ne ovatkin. Pidän myös liukuvista värinvaihdoista ja yksinkertaisesta pintaneuleesta. Joten lapsille neulomieni pipojen jälkeen jäin siihen aatokseen että mulle kans! Neuloin pipon jämälangoista, joista jokainen on ihana. Ja yhdessäkin ne ovat ihanat. Lopputulokseen ei voi olla kuin tyytyväinen. Mutta kas kun mä näytän tässä pipossa ihan norjalaiselta ex-hiihtäjältä huoltoaseman pihassa. En tiedä mistä se johtuu. Kaverini äiti totesi joskus neuloessaan teini-ikäiselle kaverilleni pipoa, että tytöllä on "hyvä pipopää". Mulla ei ilmeisesti ole hyvä pipopää, vaan erittäin kranttu mallin suhteen. Lahjavakka saa tästä täytettä, vaikka värejä jääkin haiku. 

perjantai 13. helmikuuta 2015

ilahdutus



Säännöt ovat yksinkertaiset:

- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).

- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevia bloggaajakavereita, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää haastaa uusia kirjoittajia.

Sain haasteen Kirahvilan Katilta, ja haastan itse siinan.  

tiistai 10. helmikuuta 2015

kuvaamisen sietämätön vaikeus

Neulominen on kiehtova harrastus, jota moni neuloja haluaa reflektoida blogin välityksellä. Myös neulebloggaaminen on kiehtova harrastus, joka tarjoaa neulojalle ihan uudenlaisia haasteita. Neulominen itsessään on melko yksinäistä puuhaa, vaikkakin tietysti kivempaa kaverin kanssa, mutta neulebloggaamista on vaikea harrastaa yksin. Kirjoittaminen toki sujuu yksinkin, mutta entä kuvaaminen? Neulebloggaajan paras kaveri on kuvaustaitoinen ja erittäin motivoitunut. Kumman tahansa ominaisuuden puuttuminen aiheuttaa väistämättä jonkinlaisia vaikeuksia, mutta jos valinnanvaraa on, suosittelen panostamaan motivaatioon. Koska kuvaajasta on iloa vain, jos se kuvaa. 


Motivoituneen kuvaajan puutteessa alkaa äkkiä kaivata apuvälineitä kuten jalustaa ja itselaukaisijaa. Monta bloggausta olen lukenut senkin metodin heikkouksista. Uskon kuitenkin, että se peittoaisi mennen tullen tämän, joka on minun ulottuvillani: kännykkäkamera lapsen kädessä. (Järkkäriähän sille ei missään tapauksessa uskalla antaa.) 

"Kulta, kun äiti haluaisi tämän pipon siihen kuvaan, niin että voisitko tulla vähän lähemmäs." 


"Tule nyt ihan oikeasti vähän lähemmäs!" 

Samalla kun pitkämielisinä ja kärsivällisinä motivoidaan ja houkutellaan lasta oikealle kuvausetäisyydelle, ohjeistetaan pitämään kunnolla kiinni kamerasta puhelimesta. Viimeksi se lipsahti hankeen ja kastui sen verran, että pysyi mykkänä kokonaisen vuorokauden. 


Malli/Pattern: Pipa by Veera Välimäki (pesukone huovutti viimevuotisen) 
Lanka/Yarn: Louhittaren Luolan Pohjanneito (Lyijy) 
Puikot/Needles: 3 mm ja 3,5 mm 

Kun etäisyys alkaa olla kohdillaan, saadaan vielä jännittää esimerkiksi sitä, osuiko kohdistus suunnilleen oikein. Tässä osui, mutta useimmissa kuvissa varsinaisesta kohteesta näkyy siivu jommassakummassa laidassa. Tai sitten kamera sattuu tärähtämään juuri kuvanottohetkellä. Värejähän se toistaa joka tapauksessa vain sinnepäin, eikä kuvanlaadustakaan voi olla turhan tarkka. 


Varmuuden vuoksi, ja joskus siksi ettei paikalla ole edes sitä lasta, täytyy yrittää kuvata myös ihan itse. Selfieissä on omat ongelmansa: Kuvakulma on liian lähellä, mikä saa nenän näyttämään valtavalta ja kasvot muutenkin kummallisen kuperilta. Jostain syystä tulee kuvattua alhaaltapäin ja siten myös  katsottua alas, mikä tietysti korostaa kaksoisleukaa, siis niilläkin joilla sellaista ei edes ole. Ja entäs katse? Mihin sitä oikein pitäisi katsoa? Helposti tulee kohdistettua katse suoraan puhelimeen kameraan. Mikä vetää kulmat hieman ryppyyn ja näyttää siltä että kuvaa tässä otan, mistäs sitä pitikään painaa...  


Kameran ohi katsominen taas saa sinut näyttämään hyvässä tapauksessa hieman poissaolevalta. Yleensä kuitenkin hullulta tai humalaiselta. Kohdistusongelmat, joita näköjään esiintyy myös aikuisilla, voivat vahvistaa tätä vaikutelmaa. Kuvia purkaessa kannattaakin sitten unohtaa turha itsekriittisyys ja oikaista siitä, missä aita on matalin. Jotta jotain tulisi edes joskus blogattua. 

tiistai 3. helmikuuta 2015

magnolia cardigan



Malli/Pattern: Magnolia Cardigan by Joji Locatelli 
Lanka/Yarn: Hjertegarn Alpaca Silk 
Puikot/Needles: 3,5 mm, 3 mm ja 2,5 mm

Kuvassa on taas se. Näettekö? Onhan kuva vähän epäselvä, mutta siinä se silti on: laskettu olkalinja. Light Trails -paidan pääteltyäni olin hieman hämmennyksissäni, sillä vaikka se oudoksutti, tiesin jo tuolloin, että seuraavakin isompi neuleprojektini tulee sisältämään tämän elementin. 


Ihastuin tähän yksinkertaiseen, pitkähelmaiseen neuletakkiin ensisilmäyksellä. Mallissa on kaikki, mitä neuleelta voi kaivata: yksinkertaisuutta ja selkeyttä sekä riittävän pitkä helma. Laskettu olkalinja antaa vaatteelle modernin ilmeen.  


Alkuperäisessä mallissa on väljyyttä ja ilmavuutta. Minä hävitin näitä omastani neulomalla takkiin vyötärömuotoilut - kroppani kun ihan vaatii tiettyjen asioiden alleviivaamista, ja kaikkea ei näköjään voi saada. Neuloin ohjesuositusta pienemmillä puikoilla - syystä että en omista oikeankokoisia eikä juuri silloin päässyt kauppaan - joten tiheyteni on myös hieman suurempi kuin ohjeessa. Kerrosluvut taas täsmäsivät täysin: sain poimia nappilistaa varten juuri ohjeen määrittelemän silmukkamäärän. Jos neulon toisen, on pohdittava teenkö sen kokoa suurempana. Vai käynkö vain ostamassa ne 3,75 mm:n puikot...   

Neuloin etukappaleille myös kiilat (bust darts) tekemään rinnoille tilaa. Olimme reissussa neuleen aloitusvaiheen, eikä minulla ollut mukana Ysolda Teaquen loistavaa Little Red in the City -kirjaa, jossa kiilojen kerrosluvun, silmukkamäärien ja muun laskeminen hienosti ohjeistetaan. Ulkoa en kaavaa tietenkään muista. Niinpä tähtäsin lyhennetyt kerrokset muistilla ja mutulla, ja hyvin tuntuu toimivan sekin metodi. Erityisen tyytyväinen olen v-malliseen pääntiehen, jossa ylin nappi osuu juuri siihen mihin pitääkin. En tiedä voiko täydellistä ollakaan, mutta tämä neuleohje ainakin hipoo sitä! 


Hyvät napitkin löysin. Ilmeikkäät. Ne ovat riittävän pienet kapeaan nappilistaan, mutta eivät silti riitele lämpimän alpakan kanssa. Lämmin talvineule kun tuntuu usein kaipaavan riittävän tukevan napin. 

Hjertegarnin silkkialpakkaa olen neulonut kerran aiemminkin. Edellisellä kerralla olin hämmästynyt kierteen narumaisuudesta ja merinomaisesta tunnusta. Nyt lanka tuntui höttöisemmältä, ja neulepinnasta tuli pörröisempää. Onko langan laatu voinut muuttua matkan varrella? Vai johtuuko se vain väristä? Joskus sekin vaikuttaa langan tai kankaan laatuun.   


Tässä on niin lempineuleainesta!  

tiistai 27. tammikuuta 2015

gluteenittomat kauravohvelit


Neulepostausta työstäessä voi kirjoitella muistiin reseptejä, jotka muuten unohtuvat. Kauravohveleihin päätyminen vaati kaksi taustatapahtumaa: Ensin jouduin gluteenittomalle ruokavaliolle. Sitten miehentekele meni ja osti tälle gluteenittomalle joululahjaksi vohveliraudan. Siis o-i-k-e-e-s-t-i! Kiittämättömyys on maailman palkka, niin että ole hyvä vain, rakas. Hetken nimittäin mietin lahjan tarkoitusperiä. Ehkä se ajatteli, että voin sitten kivasti paistaa lapsille vohveleita? Kun tuosta ruuanlaitosta ja leivonnasta muutenkin niin tykkään?

Eihän se auttanut kuin etsiä gluteenitonta reseptiä, joka kelpaa muillekin. Ihan joka kerta en kuitenkaan jaksaisi tehdä kahta eri versiota. Valmis lättytaikina, joka pannulla paistettuna toimii, ei vohveliraudassa toiminutkaan. Sitten löysin tällaisen reseptin:

4 dl kaurahiutaleita
4 dl maitoa
1 muna
2 rkl voisulaa
1½ rkl perunajauhoja
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
½ tl leivinjauhetta

Sekoita kaurahiutaleet ja maito ja anna turvota puolisen tuntia.
Lisää muut aineet ja sekoita hyvin. Paista vohvelit.
Vatkaa kermavaahto, nosta hillopurkki pöytään ja huuda lapset syömään!

Eroa tavalliseen ei juuri huomaa. Paitsi että minä söisin paremmalla omallatunnolla kaurahiutaleita kuin vehnäjauhoa, vaikkei olisi tarviskaan. Teen siis toistekin. Ohjekin on nyt hyvässä tallessa, ja jos sattuisi hukkumaan, alkuperäinen löytyy täältä. Ja kyllä tuo mies muuten oli oikeassa. Minusta on kivaa paistaa lapsille vohveleita.  

torstai 22. tammikuuta 2015

mahdoton tehtävä?



Joskus elämässä törmää sellaisiinkin. Isäni, niin viisas kuin olikin, väitti, ettei sellaisia olekaan. Joskus kuvittelin, että sitten kun kasvan isoksi, kallistun varmaan hänen kannalleen. Tämänhetkiset tuntemukseni pakottavat kuitenkin vänkämään vastaan. Tai sitten teen sitä ihan keskenkasvuisuuttani. Mutta väitän että on niitä. Olen viime aikoina törmännyt muutamaan jotka vaikuttavat tyylipuhtailta sellaisilta. Tässä yksi. Mahdoton tehtävä

Aloitin viime helmikuussa ensimmäisen Still light -tunikani, joka - jos joku ihmettelee - ei ole blogiin saakka päätynyt. Lanka oli monen hyväksi kokema Holst Garnin Supersoft: tiheys mätti, sitten menin hieman laihtumaan, ja lopputulos näyttää lähinnä variksenpelättimen lainarievulta. Tai sitten kaula-aukko on vain suhteettoman suuri. Kainaloihin jäi valtavat vekit, ja helman päättelyreuna vielä otti ja repesi kun istuutuessani varomattomasti jalat alleni. Mutta tunika on ihana päällä, joten en heti lannistunut: pistin puikoille toisen! Varmuuden vuoksi ohjeen suosituslangasta, DROPS Alpacasta

Nyt sitten lähennellään lannistumispistettä. Ohjeen kokoja on moitittu kehuttu isoiksi. Koska edellinen oli suorastaan valtava, neuloin miehustan S-koon mukaan, jossa on miinusväljyyttä mittoihini nähden. Kainalovekit ovat silti lupaavasti kehittymässä. Käsittääkseni isompi koko eli lisäleveys miehustaan ja hihoihin aiheuttaisi vain isommat vekit, ja lisäksi kainalot osuisivat jonnekin vyötärön paikkeille. Lantiolle ehdittäessä helman olisi pitänyt levitä jo M-koon mittoihin, jotta takamus varmasti mahtuu kyytiin. Tiukat laskelmani osittivat näin käyvän (tein myös tarkistuslaskelmia matkan varrella), kunnes viittä vaille viimeinen levennys huomasin, että taskusilmukoiden erottamisen jälkeen etu- ja takakappaleiden silmukkamäärät heittävät pahasti. Niin pahasti, että sitä ei pikkukummassa korjata. Joten siinä on kuvassa paljon purkamista.   

Olen hieman ihmeissäni. En sentään ole ensimmäistä kertaa puikoissa. Lisäksi tätä ohjetta on vain huokailtu ja hehkuteltu - miksi ihmeessä minä en saa siitä mitään aikaan? Vertaistukea otetaan vastaan, sikäli kun en ole netin ainoa neuloja, jolle idioottivarma ohje tekee tepposet. Kuosittelugurujen vinkeistä olisin myös enemmän kuin kiitollinen. Niitä odotellessa menen vaikka purkutöihin. 


PS. Ensimmäinen linkki vie ravelryyn, tämä suunnittelijan blogiin kyseisen mallin sivuille, jos et vaikka satu ravelry-tiliä omistamaan. 

tiistai 20. tammikuuta 2015

pitsiä pipossa


Malli/Pattern: Norie by Gudrun Johnston 
Lanka/Yarn: Debbie Bliss Cashmerino DK (muistelisin näin) 
Puikot/Needles: 3,5mm, 4mm, tjsp.  

Neuloin taas aikuisten koossa lapsen päähän sopivan pipon. Ei sillä, tämä sopii kyllä aikuisenkin päähän. Tiedän sen, koska neuloin toisen pukinkonttiin ja se kelpuutettiin käyttöönkin. Itse neuleesta on aika vähän sanottavaa, joten suunnataan katse muuhun vaatetukseen. Pipon lisäksi mallilla on yllään neulomani silkkivillainen Baktus ja pinkki huppari, jota kovasti vieroksuttiin koska se on pinkki. Nyt se on lempivaate. Se täytyi pestäkin öisin, ettei tarvitse olla yhtään päivää ilman sitä. Niinpä pukinkontista löytyi toinenkin huppari. Villakangastakin ostin kirpputorilta kahdeksalla eurolla noin viisi vuotta sitten. Lapsi on vihdoin kasvanut siihen sopivaksi. Joskus visioiden toteutuminen vaatii poikkeuksellisen paljon kärsivällisyyttä. 

maanantai 12. tammikuuta 2015

keveitä polkuja


Joskus sitä törmää asioihin, jotka viehättävät, vaikka tuntuvatkin vierailta. Viehätys syntyy ristiriidasta: juuri siitä vieraudesta, jota mieli hylkii, mutta joka houkuttelee uusille poluille, oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Houkuttelee niin kovasti, että siihen on pakko tarttua. Opetella taito, jonka oppimista on koko elämänsä vältellyt. Lukea "väärää" tyylilajia edustava kirja tai langeta huonon maun huumoriin. Koukuttua televisio-ohjelmaan, jonka kohderyhmään ei missään nimessä kuulu. 
Neuloa juuri se neulemalli. 


 Malli/Pattern: Light Trails by Suvi Simola 
Lanka/Yarn: The uncommon Thread Posh DK (toast) 
Puikot/Needles: 3,5mm ja 3mm

Tämän mallin vierastusta herättävä viehätys syntyy lasketusta olkalinjasta, jonka yli olalta lähtevä palmikko ulottuu. Laskettu olkalinja on samanaikaisesti jotenkin niin 80-lukulaista mutta kuitenkin modernia. En osaa sanoa, ovatko nämä nyt hyviä vai huonoja määreitä. Varsinainen syy mallin vieroksumiseen oli kuitenkin sen laatikkomainen väljyys, joka mielestäni sopii vain hoikkavartisille. Oma kroppani kaipaa vaatteilta imartelevuutta ja muotoilua. Niinpä yritin esittää välinpitämätöntä, kunnes viime talviset purkulangat alkoivat laulaa omaa lauluaan: toiseen väriin yhdistettäväksi tarkoittamani epäväri (toast = paahtoleipä?) ryhtyi päättäväiseen viettelytyöhön. Eikä seireenin laulua ole vastustaminen - kuka sitä nyt tosissaan edes yrittää? Niinpä päätin antautua, mutta omilla ehdoillani. 


Valitsin koon ohjeen mukaan ja muotoilin vyötärönseutua kevyesti naisellisempaa figuuria tavoitellen. Lopputulos on istuvampi kuin kuvittelin, eli olisin ehkä voinut valita isommankin koon. Neuloin helman ja hihat ohjeen suositusta pidemmiksi, hihat suorastaan ylipitkiksi. Se kuitenkin sopii tälle materiaalille mainiosti, sillä merino-silkki-kashmir -sekoite ei muutenkaan ole mitään keveää kevätpaitamateriaalia. Kuten edellisessä postauksessa jo totesin, Suvin ohjeet ovat puhdasta neulenautintoa. Vaatteena tämän mallin heikkous on mielestäni kainaloiden alle jäävä neulemassa, mutta ehkä se johtuu siitä, että paidan hieman poikkeava konstruktio vaatii minulta totuttelua. Omat muokkaukseni taitavat vaikuttaa helman asettumiseen. Luotin silkkiä sisältävän langan laskeutuvuuteen, mutta kummasti nuo kyljet kupruilevat juuri kavennusten alapuolella. 

Tuolla maassa on varmaan jotain tosi mielenkiintoista. 

En muista neuloneeni villapaitaa pitkään aikaan, joten helman mitan hakemisessakin oli oma outoutensa. Tässä mitassa paita sopii kivasti housujen kanssa, vaikka voisi se pidempikin olla. Hameeseen mitan sovittaminen tuntuu sen sijaan mahdottomalta: levenevän helman kanssa paita saisi olla hieman lyhyempi, kapean helman kanssa taas lähes tunikamittainen. Tästäpä onnistuin minä ongelman kehittämään: Pidän siitä, että vaatteet ovat mahdollisimman monikäyttöisiä, etenkin, kun garderobini on melko niukka, enkä ole aikeissakaan laajentaa sitä kovin radikaalisti. Ideaalitilanteessa vaatekaapin sisältö olisi sellainen, että kaikkia sieltä löytyviä vaatekappaleita voi yhdistellä keskenään. En halua miettiä pukeutumista kovinkaan paljon, ja inhoan tilanteita, joissa puhtaana olevat vaatteet eivät sovi toisiinsa. Niinpä yläosien tulis sujua kaikien alaosien kanssa ja päinvastoin. Ehdin jo etsiskellä esiin yli jääneen jämälankanöttösen ajatuksena helman pidentäminen, mutta jätin sitten asian hautumaan toistaiseksi. Ei se nöttönen mahda kovinkaan pitkälle riittää. Enkä mä omista kapeaa hamettakaan.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

testineulontaa


Malli/Pattern: Talvine by Suvi Simola
Lanka/Yarn: Cascade 220 (summer sky heather ja nimetön harmaa)
Puikot/Needles: 4,5 mm, resori 4 mm 

Kun näin tämän Suvin neuloman pipon ravelryssä, hihkaisin epäröimättä ja kuuluvasti. Että jos tarttet testineulojia! niin minä! Pipo näytti niin herttaiselta, pehmoiselta ja lämpimältä. Lämmin se epäilemättä onkin, sillä pipon varsinainen idea on, että siihen neulotaan vuori. Pipo siis neulotaan kaksinkertaisena, mutta koska vuorin silmukat poimitaan lähtöreunan nurjalta puolelta, pipon voi jättää vuoritta tarvittaessa. Näin minä sattuneesta syystä teinkin. Ohje itsessään on pelkkää parhautta, kuten Suvin ohjeet tapaavat olla. Mutta minusta näyttää, että palmikkoni menevät ihan eri tavalla kuin tuossa mallikuvassa... vaikka mielestäni neuloin ihan ohjeen mukaan. Ja vaikka metrimäärät Cascadessa täsmäävät ohjeessa suositeltuun Madelinetosh DK:hon, Cascade oli kaiketi liian tuhtia tähän malliin, sillä tiehydestäni tuli t-i-u-k-k-a... ja piposta liian kapea minkäänsorttiseen päähän. Mutta vastaavasti se on myös liian pitkä. Lisäksi tiukka tiheys tekee neuloksesta niin jäykän, ettei edes tupsun paino saa pipoa laskeutumaan, mikä tuo habitukseen ripauksen suloviléniä. Kaksivärisyys johtuu siitä, että lanka loppui kesken matkan. Varsinainen sketsipipon siis sain aikaiseksi hyvästä ohjeesta. Ei se mitään, sanoisin. Uus yritys, sanoisin. Ellen olisi tässä ehtinyt neuloa jo toistakin epäonnista pipoa.