tiistai 3. helmikuuta 2015

magnolia cardigan



Malli/Pattern: Magnolia Cardigan by Joji Locatelli 
Lanka/Yarn: Hjertegarn Alpaca Silk 
Puikot/Needles: 3,5 mm, 3 mm ja 2,5 mm

Kuvassa on taas se. Näettekö? Onhan kuva vähän epäselvä, mutta siinä se silti on: laskettu olkalinja. Light Trails -paidan pääteltyäni olin hieman hämmennyksissäni, sillä vaikka se oudoksutti, tiesin jo tuolloin, että seuraavakin isompi neuleprojektini tulee sisältämään tämän elementin. 


Ihastuin tähän yksinkertaiseen, pitkähelmaiseen neuletakkiin ensisilmäyksellä. Mallissa on kaikki, mitä neuleelta voi kaivata: yksinkertaisuutta ja selkeyttä sekä riittävän pitkä helma. Laskettu olkalinja antaa vaatteelle modernin ilmeen.  


Alkuperäisessä mallissa on väljyyttä ja ilmavuutta. Minä hävitin näitä omastani neulomalla takkiin vyötärömuotoilut - kroppani kun ihan vaatii tiettyjen asioiden alleviivaamista, ja kaikkea ei näköjään voi saada. Neuloin ohjesuositusta pienemmillä puikoilla - syystä että en omista oikeankokoisia eikä juuri silloin päässyt kauppaan - joten tiheyteni on myös hieman suurempi kuin ohjeessa. Kerrosluvut taas täsmäsivät täysin: sain poimia nappilistaa varten juuri ohjeen määrittelemän silmukkamäärän. Jos neulon toisen, on pohdittava teenkö sen kokoa suurempana. Vai käynkö vain ostamassa ne 3,75 mm:n puikot...   

Neuloin etukappaleille myös kiilat (bust darts) tekemään rinnoille tilaa. Olimme reissussa neuleen aloitusvaiheen, eikä minulla ollut mukana Ysolda Teaquen loistavaa Little Red in the City -kirjaa, jossa kiilojen kerrosluvun, silmukkamäärien ja muun laskeminen hienosti ohjeistetaan. Ulkoa en kaavaa tietenkään muista. Niinpä tähtäsin lyhennetyt kerrokset muistilla ja mutulla, ja hyvin tuntuu toimivan sekin metodi. Erityisen tyytyväinen olen v-malliseen pääntiehen, jossa ylin nappi osuu juuri siihen mihin pitääkin. En tiedä voiko täydellistä ollakaan, mutta tämä neuleohje ainakin hipoo sitä! 


Hyvät napitkin löysin. Ilmeikkäät. Ne ovat riittävän pienet kapeaan nappilistaan, mutta eivät silti riitele lämpimän alpakan kanssa. Lämmin talvineule kun tuntuu usein kaipaavan riittävän tukevan napin. 

Hjertegarnin silkkialpakkaa olen neulonut kerran aiemminkin. Edellisellä kerralla olin hämmästynyt kierteen narumaisuudesta ja merinomaisesta tunnusta. Nyt lanka tuntui höttöisemmältä, ja neulepinnasta tuli pörröisempää. Onko langan laatu voinut muuttua matkan varrella? Vai johtuuko se vain väristä? Joskus sekin vaikuttaa langan tai kankaan laatuun.   


Tässä on niin lempineuleainesta!  

19 kommenttia:

Elsa kirjoitti...

Kyllä on hieno! Tekee mieli ottaa puikoille seuraavaksi... Meikäläisellä työn alla on Jojin Grandpa cardigan, mutta kaikkien näiden palmikoiden jälkeen tekee varmasti mieli jotain muuta :D

Ti kirjoitti...

Niin hieno! Malli on kyllä täydellinen :)

Kati kirjoitti...

Tuo on kyllä kaunis. Ja värikin on just täydellinen.

Tiina kirjoitti...

Ehdoton lempparineule, ihan huippu! Näyttää kauniilta ja istuu sulle kuin nakutettu.

Neulisti kirjoitti...

Hieno! Tämä tyköistuva versio näyttää mun silmään paljon alkuperäistä houkuttelevammalta. Pitäisköhän sitä sittenkin... :)

Ingi kirjoitti...

Hienolta näyttää! Laskettu olkalinja on tosi hyvännäköinen.

Nasti kirjoitti...

No nam! Minullakin on tuo ohje ostettuna, kävisköhän siihen Dropsin Alpaca langaksi, hmmmm... Mutta ensin jos tekis muutaman muun neuleen valmiiksi :)

Liina kirjoitti...

Kaameesti ois sanottavaa! Teenkö listan? :D

Mutta joo, hirveän hieno on neuletakki. Mä rakastan laskettua olkalinjaa, se on paras. Tulen olemaan lohduton kun ne poistuu muodista. Ja käyttämään niitä silti.

Toisekseen, mistä noin hienoja nappeja?

Ja kolmannekseen, musta on raivostuttavaa, että on puikkokokoja kuten 3,75 mm. Olen periaatteessa sitä mieltä, että puolen koon välein pitäisi riittää kaikille, mutta se johtuu ehkä siitä, etten halua ostaa enää puikkoja toista settiä. Ja siitä, etten ole ikinä kokeillut neljäsosamillin tuomaa eroa.

siina kirjoitti...

Todellakin, lempineule! Näyttää tosi upealle, sekä neule että malli :)

Henni kirjoitti...

Kaunis! Pitäisi itsekin uskaltautua neulomaan taas neuletta. Mulla on yksi kesken, kun siinä heräsi epäilys onnistumisesta...

Minna kirjoitti...

Kiitos Elsa! Tää on kyllä suositeltava malli - ja palmikkoisten juttujen jälkeen kivaa hermolepoa.

Ti, kiitos. Malli on tosiaan täydellinen, ainakin jos tykkää yksinkertaisista jutuista.

Kiitos myös Katille. Harmaahan on. Tarvitsisiko edes välttämättä mitään muuta?

Tiina, lempparineule tosiaan! Istuu joo, aluksi mietin että istuuko vähän liiankin hyvin. Mutta neuleella on taipumus vähän rentoutua käytössä, ja se liika istuvuus jotenkin hävisi käytössä. Tai sitten silmä tottui.

Neulisti, kyllä kannattaa! Mun vaatekaappi huutaa toista tällaista ja olen kuullut muidenkin kerran tämän neuloneiden lähteneen uusintakierrokselle, joten ihan varmasti kaikki tarvitsevat ainakin yhden tällaisen. Neulehaastetta mlli ei ehkä tarjoa, mutta on juuri sellainen perusvaate jollaista usein tarvitsee.

Ingi, laskettu olkalinja tuntuu olevan muodissa. Ei siksi että minä neulon sitä, vaan aika monessa uudessa / viime vuona ilmestyneessä mallissa on sitä tarjolla. Mietin, että kun nyt neulon monta tällaista, niin onko vaatekaappi ensi talvena täynnä ajastaan jääneitä, kätttökelvottomia neuleita? No en kyllä usko.

Nasti, mihin Dropsin Alpaca ei kävisi? Mulla oli se toisena vaihtoehtona. Näistä langoista piti tulla Still light -tunika. Menikin sit toisin päin, alpakat päätyivät pari postausta alempana kummittelevaan murheenkryyniin. Mutta tiehys ja metrit taitaa mennä yksi yhteen, alpakka on vaan vähän rennompaa tavaraa kuin tämä merinolla vahvistettu.

Siina, kiitos kehuista. Mallin upeuteen taitaa eniten vaikuttaa edullinen kuvakulma. Tai voi se olla tulosta myös tästä uskomattomasta neuletyytyväisyydestä.

Kiitos myös Henni! Mun puolestani pitäisi uskaltautua taas ompelemaan - omalla mukavuusalueella pysytteleminen on vaan niin paljon rattoisampaa. Mutta tauko on voinut jalostaa neuleongelman, tai häivyttää sen. Kokeile!

Minna kirjoitti...

Liina :D Laskettu olkalinja on herättänyt samanlaisia ajatuksia. Mitä sitten kun se on auttamatta passé? Tuleeko minusta se naistenlehtien ja stailistien murheenkryyni, keski-ikäinen suomalainen nainen joka ei ymmärrä ajan ajaneen outfittinsä ohitse? Ja mitä väliä sillä sitten on?

Napit ovat kaupunkimme parhasta napivalikoimasta ompelukoneliike Pii-Keinoselta. Jos googlaa Jyväskylä ja ompelukoneliike löytää monta lohdutonta tarinaa kyseisestä putiikista. Mutta mun täytyy sanoa että sellaista nappivalikoimaa ei ole missään, vaikka joskus käykin mielessä, että onkohan tämä putkilo hinnoiteltu joskus markka-aikaan... ja vastapainoksi niille kurjille tarinoille täytyy sanoa myös, että olen kyllä saanut sieltä myös hyvää palvelua. Useammalta eri henkilöltä, ja jopa lasten kanssa asioidessani.

Puikkokokoja on tosiaan liikaa. Erityisesti ohuissa puikoissa, joista on aina se toinen 3 mm:n vaihtopää katki. Tai 3,75 mm:n päät ostamatta ja jouluaatto. Tai sitten on vaan itse liian hermostunut ostamaan 2 mm:n puikkoja, koska ne menevät kuitenkin poikki. Toinen juttu onkin sitten puikkojen vaikutus tiheyteen. En ole koskaan tajunnut miten sen voi saada oikeaksi molempiin suuntiin. Ehkä mallitilkut eivät siksi kuulu repertuaariini.

Emma kirjoitti...

Yksinkertaisesti upea, nappeineen kaikkineen! Miekin oon laskenu Ysoldan kaavalla bust dartseja, en varmaan onnistuisi näin hyvin ihan mutulla...

Minna kirjoitti...

Kiitos Emma! Ja paljon tehneenä muuten varmaan onnistuisit :)

heini kirjoitti...

Mielettömän kaunis.

Sanna / Neuloo ja purkautuu kirjoitti...

"Oho!" monelle asialle. Ensinnäkin, ihan sairraaan hieno takki! Väri ja malli ja napit ja ihan kaikki! Vitsit, miten kertakaikkisen ihana..! Ny saa rillata naattia.

Ja siis se toinen "oho!" on tuolle hyvälle palvelulle Keinosella. Tätä en ollut vielä kuullut koskaan, mutta onpas kiva kuulla, että sellainen juttu on olemassa!

Minna kirjoitti...

Kiitos heini!

Kiitos Sannalle myös. Tämä on omastakin mielestäni erittäin käyttökelpoinen. Ja se on paljon se ;)

Ja juu, sellaista olen tosiaan onnistunut saamaan. Ja kun paikan maineen tietää, niin haluan tuoda esiin myös näitä kokemuksia.

Paula kirjoitti...

Onpa kyllä tosi hyvännäköinen neule! Oon huomannut että lähes kaikki omat neuleeni ovat alkaneet kinnata pahemman kerran (ja ei vain mahan kohdalta :P) ja osa jo purkaantuunkin hihansuista jne. että tarvetta olis uudelle simppelille käyttövaatteelle todellakin. Pitää laittaa tämäkin ohje muistiin, sillä juurikin jotain sopivan yksinkertaista tarttis. Sitten joskus kun ehtii ja kykenee neulomaan siis :P

Minna kirjoitti...

Paula, tämä on ehdottomasti muistamisen arvoinen ohje! Jotenkin tuo neuletilanteesi kuulostaa tutulta. Vaikka aktiivisesti neuloo, silti on aina jotenkin jäljessä tarpeesta. Saattaa johtua siitäkin, ettei neuletta "voi" ostaa kaupasta. Mutta tilanteen mukaan täytyy mennä, sulla on ihan huippuprojekti tekeillä siellä :)