maanantai 25. toukokuuta 2015

nappisormus


Edellisen postauksen lapsi. Kirpputorinappi ja piippurassia. Lopputulos on yksinkertaisen kaunis. Käyttäisin itsekin, ilman sitä piippurassia. Ja ihailtavaa kekseliäisyyttä lapselta, jolla on käytössään valitettavan rajallinen materiaalivalikoima. Piti googlata miten se tehdään oikeasti. Löysin esimerkiksi ohjeen, jossa sormuksen rengas on taivuteltu rautalangasta. Käyttömukavuus ei vain oikein vakuuta, eikä rautalangan taivuttelu tunnu lapselle sopivimmalta tekniikalta. Valmiit, keskeltä auki olevat (muoviset?) sormuspohjat joita löysin eivät myöskään houkuttele. Jonkinlaisia sormuspohjia näyttäisi kyllä löytyvän, mutta ei nyt äkiseltään sellaista joka itseäni miellyttäisi.  

maanantai 11. toukokuuta 2015

lapsi, sakset ja pala kangasta


Minua on viime aikoinan vaivannut kummallinen motivaation puute. Mikään ei innosta, mistää ei tunnu saavan kiinni. Ehkä tekemistä nyt vain on ollut tuolla toisaalla elämässä niin paljon, ettei mielen sopukoissa riitä käsitöille samanlaista tilaa kuin aiemmin. Olen tahkonnut opintoja loppuun ja liikuntaharrastukseni ovat alkaneet saavuttaa saman intensiteetin kuin joskus ennen lapsia. Jostainhan sen täytyy olla pois. 

Mutta löytyy meiltä niitäkin, joiden tuotteliaisuutta ei suitsi sitten mikään. Tuleva koululainen tekee paperista ja teipistä hattuja, tietokoneita, balettitossuja ja puhelimia kuulokkeineen. Muun muassa. Sille ei tule mieleenkään, etteikö jotain pystyisi näistä materiaalista toteuttamaan. Joskus mietin mitä se saisikaan aikaan kunnon materiaaleilla ja välineillä. Nyt ei tarvitse miettiä sitäkään. Se nimittäin ruinasi itselleen jämäpalan mekkokankaastani ja käytteli vähän saksia. Ja nyt lapsi, joka ei talven pahimpinakaan pakkasina suostunut käyttämään kaulahuivia, kulkee tuolla itse tehty trikoohuivi kaulassa. Viimeistelynä hapsut ja trendikkäästi rullautuva raakareuna. Pahoin pelkään, että ompelukoneen hallinta tullaan viemään minulta lähitulevaisuudessa. 

maanantai 4. toukokuuta 2015

kujetta ja kynsilakkaa



Malli/Pattern: Kujeillen by Tiina Kuu
Lanka/Yarn: Louhittaren Luolan Väinämöinen (antiikki) 
Puikot/Needles: 2,5 mm 

Jotkut projektit ovat ajallisesti isoja, vaikka päällisin puolin näyttävätkin pieniltä. Näistä kämmekkäistä olen näköjään vilauttanut keskeneräistä kuvaa yli vuosi sitten. Ja samalla näemmä ohjeistanut nypyn neulontaa. Hieno homma, sillä nuo ohjeet tulevat itselleni tarpeeseen. Kämmekkäille kävi nimittäin seuraavasti: Ne kyllä valmistuivat viime kevään aikana ja päätyivät eteishyllyn kaoottiseen villavaatesekamelskaan päästen sieltä satunnaisesti käyttöön. Niistä bloggaaminenkin jäi, monenmoisista toisiinsa kietoutuneista huvittamattomuussyistä johtuen. Nätithän ne ovat kuin possu pienenä, mutta yläreunan päättelystä tuli napakahko, mikä saattaa vieroksuttaa mukavuudenhaluista käyttäjää. Minua ainakin. Kunnes keksin tarjota kämmekkäitä sormikkaiden puutetta tuskailevalle esikoiselle. Yhdeksänvuotiaan kädet ovat kapeammat kuin omani. Ja myös kauniimmin stailatut, mikä näköjään on edellytys paitsi kämmekkäiden  käytölle, myös blogipostauksen toteutumiselle. Kauniit kädet, kaunis neulemalli. Mutta nyt mä sitten tarvitsisin omat kämmekkäät. 

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

aikahyppy


Onko teille käynyt koskaan niin että kalenteri harppaa kaksi viikkoa siinä, missä ajattelitte kuluneen vain viikon? Tai että syksystä, tai ainakin keskitalvesta, harpataan suoraan kevääseen? No niin mullekin! Aikahypyn vaikutus on ollut hämmästyttävän kokonaisvaltainen. Neuletyöt kyllä edistyvät hiljakseen, mutta jotakin on tapahtunut. Olen kyllä suunnitellut, olen lajitellut lankoja tulevia suunnitelmia ajatellen, mutta minkänlaista paloa päästä toteuttamaan suunnitelmia ei ole. Fokus on nyt jossain ihan muualla. Suurimman osan ajasta olen istunut kirjastolla lukemassa. Mutta ei se oikeastaan huoleta. Aika aikaansa kutakin. Kyllä mä vielä saan kaivettua itseni esiin näiden kirjapinojen alta.  

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

siinäpä vasta kiltti lapsi

Vanhemman polven kasvattaja ihasteli kanssapuistoilijan jälkikasvua: siinäpä vasta kiltti lapsi! Kertoman mukaan lapsi on varsin vaivaton, oikeissa asioissa omatoiminen, mutta ei pistä vastaan vanhemmilleen ja tekee niin kuin käsketään. Kaikin puolin niin kiltti lapsi. Vaikka tahtoakin kuulemma löytyy, ei lapsi tositilanteessa sano vanhemmilleen vastaan. Ja  kun lähdön aika tuli, se todellakin sujui jouhevasti, ilman vastalauseita.

Tietenkin tämä särähti sieluuni, sillä lasta ihasteltiin nimenomaan kontrastiksi minun kurittomille kakaroilleni, jotka riehuvat ja ovat kovaäänisiä. Sotkevat ruokapöydässä, tappelevat keskenään ja sanovat aikuisille vastaan. Temppuilevat, kiukuttelevat, venyttävät rajoja ja ovat vaativia aikuista kohtaan. Ja saavatpa joskus periksikin, sillä mielestäni hyvää perustelua ei pidä väheksyä vain siksi, että se tulee lapsen suusta. Vanhempana toki loukkaannun, kun minua arvostellaan - kukapa ei? - mutta saadessani kuulla etten koskaan tule saamaan tuota lasta kuriin minä myös hämmennyn. Kuriko on kasvatuksen päämäärä? 

Kehuttaessa kilttiä lasta tuodaan usein esiin lapsen tahto ja uhmakkuus. Että tahtoa löytyy tästäkin lapsesta, ja tämäkin lapsi voisi olla hankala - mutta ei ole. Voisi ajatella että kasvatuksessa kyse on siitä, että vanhemmat määrittelevät lastaan kasvatuksen kautta, mutta suhteessa ulkopuolisiin tarkkailijoihin asetelma on päinvastainen: kyse on siitä, että lapsi määrittelee vanhempansa käytöksellään. Siksi ei riitä, että lapsi on vain kiltti. Kiltin lapsen "hankaluutta" täytyy korostaa, jotta vanhempien onnistuminen kasvattajina käy selväksi.  




Olennainen kysymys tietenkin on, täytyykö ihmislapsen ylipäätään olla kiltti. Kiltteyskin tuntuu merkitsevän eri ihmisille hyvin erilaisia asioita. Minun mielessäni sanalla on hieman negatiivinen kaiku ja se merkitsee pitkälti asioita, joita lapsen ei ole välttämätöntä oppia. Koen myös pärjääväni lasteni kanssa, vaikka he eivät olisikaan kilttejä. Kasvattajana olen neuvotteleva ja annan tilaa lasten näkökulmalle, mikä ehkä merkitsee, että annan heille luvan haastaa itseni. Toki koen usein riittämättömyyttä ja turhautumista, sillä lapset, jotka haastavat vanhempansa ovat joskus aika raskaita elämänkumppaneita. Usein koen myös kanssa-aikuisten reaktioiden kielivän, että kiltteyden ihannointi istuu tiukasti suomalaisessa kansanluonteessa. Ja tämä sosiaalinen ristipaine aiheuttaa tietenkin oman ahdistuksensa.

Mutta tietoisesti olen valintani tehnyt. Ihailen lasteni itsenäisyyttä ja toimintakykyä silloinkin, kun he saattavat minut kasvattajana huonoon valoon. Ja silloin, kun turhautuneena taannun kinaamaan samalla tasolla heidän kanssaan ja saatan ihan itse itseni huonoon valoon. En väitä, etteikö kilttikin lapsi voisi olla itsenäinen ja toimintakykyinen, mutta nämä ominaisuudet eivät tule ensimmäiseksi mieleen kiltteyden käsitettä määritellessä. On eri asia olla kiltti kuin olla kohtelias, reilu, empatiakykyinen ja kyvykäs huolehtimaan niin omasta kuin toisen hyvinvoinnista. En väitä, että kiltti lapsi merkitsisi samaa kuin nujerrettu tahto, mutta yleensä lasta kehutaan kiltiksi juuri silloin, kun hän ei osoita omaa tahtoa. Vaan oletteko koskaan kuulleet kenenkään kehuvan kiltiksi kovaäänistä, reilusti tilaa käyttävää, oman mielipiteensä esiin tuovaa, ehkä sottaistakin lasta?  Ilman muttia?

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

lisää maailman parhaita pipomalleja


Malli/Pattern: Wurm by Katharina Nopp
Lanka/Yarn: Louhittaren Luolan Väinämöinen (jääkarhu) 
Puikot/Needles: 3 mm, reunukseen 2,5 mm  

Tytär kotiutui alkuviikosta koulusta valitellen, että hiki. Varmaan niin, kun tuolla alkavassa keväässä huidellaan toppavaatteissa ja se pipolaatikon lämpimin, villaisin pipo (rikke, kuis muuten!) päässä. Olen jo jonkin aikaa vihjaillut että voisi vaihtaa kevyempään päähineeseen kun niitäkin löytyisi, mutta jostain syystä ne eivät nyt miellyttäneet. Tarjosin sitten tällaista viime syksynä valmistunutta. Itse en ole sitä osannut ottaa käyttöön, mutta purkaakaan en ole raskinut. Sukkalangasta neulottuna se on kevyt ja vilpoisa, ja erittäin hyvin päähän istuva malli (tälle lapselle kun pitää olla ennen kaikkea mukavaa). Ja mitä kauneimman värinen. Kuin vesivärillä malattu kevättaivas. 

Pienen neuvottelun jälkeen ompelin pipoon koristeeksi napin, ja se pääsi käyttöön. 

maanantai 9. maaliskuuta 2015

juminselätyspipo


Malli/Pattern: Rikke by Sarah Young 
Lanka/Yarn: Louhittaren Luolan Vedenneito (myrsky) 
Puikot/Needles: 3,5 mm ja 4mm 

Ei kannata korjata sitä, mikä ei ole rikki. Eikä vaihtaa sitä, mikä ei vaihtamalla parane. Tarvitsin siis toisenkin kivan käyttöpipon. Monia muitakin olen neulonut, mutta vain sitä yhtä tulee käytettyä. Joten neuloin sellaisen. 

Olen huomannut olevani uskomattoman kranttu paitsi mallin, myös värin suhteen. Eikä vain värin, vaan sävyn, tummuusasteen ja niin edelleen. Tässä on kaikki kohdillaan. Värinvaihtelut silkkivillaisessa pohjassa ovat kyllä melkoiset, ja seassa oli melkein valkoisiakin kohtia. Suoraan kerältä neulottaessa värit raidoittuivat ikävästi, joten kerin langan kahdelle pienemmälle kerälle ja yritin katsoa, etteivät värit juokse keriltä samassa rytmissä. 

Aika kivalopputulos. Kaikin puolin, sillä käyttökelpoisen pipon lisäksi tämän pieni välipalatyö tuotti kauhean hyvän fiiliksen ja juminselätysmeiningin. Sillä mennään!