nopeasti hiekkalaatikon laidalta

Tuunaus on kaameimpia tietämiäni sanoja joita ihan yleisesti käytetään, joten käytänpä minäkin sitä tämän kerran. Nyt olen nimittäin tuunannut. Ikinä enää en suostu niin sanomaan, täytyy keksiä jotain muuta. Tällaiset pöksyt tuunasin. Tyttären ostohousujen lahkeissa on kumilankarypytys, ja halusin itsellenikin sellaiset. Taas osoittautuivat ennakkoluulot pahemmiksi kuin homma itsessään, oli nimittäin hyvin yksinkertainen homma ainakin tällä materiaalilla. Kangas on paksua, alunperin ehkä rouheaakin, mutta käytössä kivasti pehmennyttä pellavaa. Puolasin kumilankaa kiristäen rullalta juoksevaa lankaa hieman sormella, ihan tehdasasetuksilla ompelin, ja kangas rypyttyi kivasti.

Lähtötilanteessa mulla oli tällaiset hieman väljäksi käyneet, vaikka sinänsä ihan kivat pökät. Tai makunsa kullakin; minä tykkään. Olen kulkenut näissä jo neljättä kesää, mutta nyt ne kaipasivat ainakin kavennusta. Kangaskin on melko kulunut haaroista. Kavensin niitä leikkaamalla saumat ja ompelemalla ne uudelleen. Leveydestä lähti noin 5 cm. Lahkeille tein sitten isomman muutoksen. Vyötäröllä oli erillisestä kappaleesta ommeltu kuminauhakuja valmiina. Kokosin sen alkuperäiseen muotoonsa, kulahtaneen kuminauhan vaihdoin uuteen.

Tällaiseen käyttöönhän mä nämä halusin. Sen verran tuotekehittelyä voisin seuraavaan versioon ajatella, että rypytysosan ompelisi erillisestä kappaleesta. Nyt lahkeet pussittavat melko lailla. Tekisin lahkeista myös hieman pidemmät. Rypytys myös syö jonkin verran pituutta, joten vaikka mittasin halutun mitan ja lisäsin 5 cm rypytysvaraa, olisi saanut olla toinen viis'senttiä lisää. Mutta mistäs mä sen olisi voinut tietää. Tuunattavaksi ei pöksyjä enää ole, mutta sopiva pala pellavakangasta löytyisi, ja Joka tyypion kaavakirja. Jos sovitaan, että kunhan käsillä oleva kirjoitustyö on valmis, saan hyvällä omallatunnolla istua koneiden ääressä yksien pöksyjen verran? 

takaisin satulaan

Saumuri, jonka kovalla tohinalla syksyllä hommasin, on viettänyt melko tarkalleen puoli vuotta kaapin kätkössä. Melko mukavan majan se oli sinne tehnytkin. Oli melkein tekemätön paikka saada se sieltä ulos. Pellavapärtö ompelupöydän kulmalla kuitenkin todistaa, että minä tein sen! Puolustuksekseni on kyllä sanottava, että laiska en ole ollut. Olen vain keskittynyt intensiivisesti muihin asioihin.

Kesähousupulan pikapaikkaus on täällä meneillään. Kyse on kierrätysompelusta, mikä on itselleni uusi juttu. Materiaali tosin löytyi ihan omasta kaapista. Pellavaa on paininjalan alla, ja virtuaalisten ompeluseurojen innostamana päätin kokeilla kumilankaa alalankana. Se onnistui yli odotusten, vaikka yhden muovipuolan onnistuinkin halkaisemaan kumilankaa puolatessani. Mutta kannatti, sen verran ihastuneesti tyttäret huokailivat lopputulokselle.

sipulimekkoja

Vaatekaappini on muodostunut vuosien kuluessa melko niukaksi. Vaikka olen todennut ettei ihminen liikoja kaipaa, perusteellinen päivitys olisi silti tarpeen. Tilanteita, joissa sopivan päällepantavan löytyminen on oikeasti ongelma on nimittäin alkanut olla hieman turhan usein. Esimerkiksi joka kerta, kun pitää lähteä kotoa jonnekin. Viime syksyn aikana paikkailin puutetta parin trikoomekon verran. Paikat kyllä tuntuvat hieman väliaikaisilta, sillä suhteeni trikoomekkoihin on aina ollut jokseenkin pulmallinen. Mutta parempia ideoita odotellessa.

Tätä Onion 2035 -kaavaa on ylistetty maasta taivaisiin blogeissa ja facebookin virtuaalisissa ompeluseuroissa, eikä suotta: empireleikkaus ja a-linja ovat ruodolle armollisia. Olen nyt saanut muokattua kaavan käyttökelpoiseksi, joten siitä saanee paitoja ja tunikoitakin. Puuttuu vain aikaa, kankaita ja sitä ompelijoille ominaista tyylitajua. Neulonnan estetiikkani on nimittäin hyvin pelkistettyä, riisuttua. Ommellessa täytyisi taas löytää juuri päinvastainen tapa, yhdistellä ja lisätä. Muuten se mekko näyttää vain yöpaidalta.

Perhosmekon hihat ovat 3/4-mittaiset, pääntiellä resorikantti. Ihan siitä resorin päältä ompelin. Sitten höyrytin niin maan vimmatusti! Ja tuumin, että on oltava varmempikin tapa.

Molempien mekkojen takakappale on leikattu yhtenäisenä, etupuolella on empiresauma. Perhosissa kuvio kohdistuu melko nätisti. Linnunradassa kuviota ei pysty kohdistamaan, joten häivyttämisen sijaan ompelin saumaan tereen samasta luonnonvalkoisesta resorista, jolla pääntie on kantattu.

taalainmaan hevoset tunikassa

Nyt kun joulupaketit on avattu, uskallan vähän vilauttaa niiden sisältöä. Olen antanut tekemiäni käsitöitä lahjaksi hyvin harvoin. Tänä jouluna uskaltauduin paketoimaan parit villasukat miehen siskoille. Äiti sai ompelemani ruttupipon ja tuubihuivin ja eräs pieni tyttö tunikan. Viimeksi mainitusta löytyy jopa kuvallista dokumenttia. Tosin joulukuisena iltana kirkasvalolampun vierellä kiireesti räpsityt kuvat kannustavat tutustumaan johonkin kuvankäsittelyohjelmaan... vaan auttaisko sekään?    

Malli: Arctic Sun -tunika, 104 cm (Ottobre 6/2013)

Kangas: Taalainmaan hevoset-nimellä löytyy useista nettikaupoista, 
itse ostin pakalta Kajaanin Nappi-Amaliasta  

Olin uhkarohkea ja jätin koekappaleen tekemättä. Lahjan saaja on saman kokoinen kuin kuopukseni, joten mallasin kaavaa hänen kanssaan. Kavensin leveydestä muistaakseni neljä senttiä - kaavaa voisi siis leveähköksi moittia. Hihoihin ompelin ohjeesta poiketen resorit, koska halusin lisätä tunikaan hieman marianneraitaista raikkautta. Suosin resoreita lastenvaatteissa myös käytännön syistä: ne antavat mukavasti pelivaraa kasvavan lapsen hihoihin ja lahkeisiin. Tässä kyseisessä tapauksessa en kyllä ole asiasta aivan varma, sillä loppusovitus jäi omaan ompeluaikaan ja lasten päivärytmiin liittyvistä syistä tekemättä. Mutta mullahan on valmiiksi muokattu kaava ja kangastakin kaappi täynnä, joten palataan asiaan sovituskuvien kera, jahka niitä tunikoita alkaa valmistua omaankin käyttöön.

Olen nyt oppinut tekemään siistin resorikanttauksen  niin, että ompelen kaksoistikkauksen etu- ja takakappaleiden puolelle. Kanttauksen päälle tikkaamisessakin olen onnistunut melko hyvin, mutta siten kantattuja päänteitä olen sitten paniikissa antaumuksella höyryttänyt kuosiinsa. Vaikka ne ovat asettuneet, en viitsinyt ottaa riskiä tämän työn kanssa. Minusta on mukava kantata pääntie tällä tavoin myös siksi, että voin käyttää kaikkeen kanttaamiseen samaa lankaa, vaikka resori ja kuosikangas olisivatkin oleellisesti eri väriset, kuten tässä tunikassa. 

Täytyy kuitenkin aivan ääneen todeta, että alalankaa valitessa logiikkani kulki omituisia polkuja. Onhan kuosin pohjaväri tummanruskea, mutta valkoiselle nurjalle puolelle olisi ehkä kuitenkin kannattanut valita valkea alalanka, eikö vain? Olen tehnyt saman virheen aiemminkin, mutta se ei näköjään estänyt minua tekemästä samaa mokaa toiste. Ehkäpä asian alaskirjaaminen tuottaa jonkinlaisen muistijäljen ensi kerran varalta. Tai sitten ei.  

ounasvaara ja muraveinik

Malli: Ounasvaara (Ottobre 6/2012) koko 52cm ja

Muraveinik (Ottobre 4/2011), koko 50cm

Kangas: Joustofrotee (Royal-tuote), isompi vuoritettu trikoolla

Vaikka olemmekin nyt saaneet iloksemme lunta ja pakkasta niin kurkataan vielä marraskuun ankeammalle puolelle. Kurakeleillä nimittäin iski akuutti pipontarve. Päässä pyörivä pipo saa lapsen korjailemaan päähinettä kuraisilla rukkasilla, mikä saa pipot näyttämään äkkiä aika ikäväiltä. Totesin, että tarvitsemme lisää pipoja, jotka voi huoletta heittää pesukoneeseen. Tällainen yhtälö oli helpompi ratkaista ommellen kuin neuloen. 

Ompelin pipot eri kaavoilla, koska Ounasvaaran koot alkoivat siitä, mihin Muraveinikin koot loppuivat. Halusin myös kokeilla Muraveinikia nyt, kun se vielä on mahdollista, sillä tyttäret kasvavat sitä tahtia, että pienimmille kaavoille ja malleille saa pikkuhiljaa sanoa hyvästit, ja kaavaa on kovasti kehuttu. En kuitenkaan ole myssyyn erityisen tyytyväinen, vaikka osasyy huonoon istuvuuteen saattaakin olla hieman reilu koko. Arvelin että myssyn saisi istuvammaksi ompelemalla korvallisiin tarranauhaa sulkemaan pipon leuan alta. Kolmevuotias sanoi kuitenkin painavan sanansa, ja vauvamaista vaikutelmaa tuottavat tarrat jäivät ompelematta.

Ounasvaara-myssyn kaavassa oli epäilyttävä hiippa. Epäilyksestäni huolimatta en muokannut sitä pois kaavasta, mitä syvästi kaduin ommeltuani myssyn kasaan. Ajattelin saumuroida hiipan pois, mutta lopulta iskin siihen PaaPiilta tilaamani puuvillatupsun, jonka ansiosta hiippa asettuikin ihan sopuisasti. Myssyn haltija hyväksyi harmaan ratkaisun pitkin hampain, vaikka minusta harmaa tupsu tasapainottaa pipon pinkkiyttä kivasti. Hieman mietityttää hiipan käyttäytyminen erilaisilla materiaaleilla, mutta siitä aion ottaa selvää. Tykästyin nimittäin kaavaan niin kovasti, että vain ajan puute on jarruttanut jatkosuunnitelmien toteutusta.

raitapaita

Ei villaista ennen vihkiäisiä, sanoo vanha sanonta. Pelaankohan varman päälle, kun näin seitsemän vuoden jälkeenkin aloitin varovasti puuvillalla? Tosin alkuun päästyäni en näköjään älyä lopettaa. On nimittäin sitä villaistakin tulossa.

Oli mustaa ja luonnonvalkoista raitaa, näppituntumalta 100% puuvillaa, joka Eurokankaan kilolaarista bongattuna näytti kivalta. T-paidan kaava on siitä ensimmäisestä Joka tyypin kaavakirjasta (josta muuten on tulossa kovasti kaivattu uusintapainos). Kaava taitaa olla melko reilu, koska mittojen mukaan olisi pitänyt tehdä kokoa isompi. Vanhasta paidasta mittaamalla päädyin kuitenkin M-kokoon. Tästäkin voisi hartiaa hieman kaventaa, mutta kavennettakoon seuraavaan versioon. Sen verran paloi käpy kankaaseen, joka ommellessa venyi kuin jätkän räkä, etten taida tähän  enää ruutia tuhlata. Etenkään, kun samasta kombosta koottu lapsen paitakin pitäisi vielä keksiä valmiiksi. Venymisen kanssa ongelmia siinäkin, ja kanttausten. Konekin innostui tekemään hyppytikkiä, minkä huomasin vasta, kun kuvittelin homman olevan jo voiton puolella. Itse jo luovuttaisin, mutta kun tyttö on niin innoissaan mokomasta. 

lisää perhospipoja

Saumuroin vielä muutaman perhospipon. Tupsujen kera niistä tuli oikein hauskoja. Tein isommille tyttärille ja itselleni. Ja kovasti tykkään. Sen verran koleaksi vain kävi syksy, että trikoopipot tuntuvat hieman turhan köykäsiltä. Villaa olen kaivannut viime päivät. Mutta tuleehan aina uusi kevät ja kelit keveämmille pipoille. Pakataan perhoset sitä odottamaan, ja nautitaan rauhassa tulevasta talvesta!

koesaumurointeja

Voi sanoa, että tänään olen harrastanut. Päätin nimittäin langoittaa uuden saumurin heti alusta loppuun uudelleen, mikä ei ollutkaan aivan helppo urakka. Sinänsä langoituksen hankaluus tuntui minusta hieman ylimainostetulta asialta, mutta epätoivo meinasi iskeä kun tikki monista langoituksen tarkistuksista ja kireyksien säätämisistä huolimatta oli yhtä suttua. Ja oli sentään insinööri apuna säätämässä! Mutta kun google vei minut tähän pilvitehtaamon postaukseen saumurin huoltamisesta, hoksasin tarkistaa ovatko langat kunnolla langankiristimissä. Toinen neulalanka ei ollut, ja siitähän koko soppa oli syntynyt.

 

Kun sain koneen toimimaan, perheen uimahalliin ja huushollin imuroitua piti ruveta saksimaan jotain ommeltavaa. Pienensin ja muokkasin aiemmin piirtämääni pipokaavaa päälaelta paremman malliseksi ja leikkasin kaksi pipoa (itselle muistiin: ilman saumanvaroja, ja alareunasta meni vielä vajaa sentti päällisen ja vuorin saumaan). Niistä tuli melko passelin kokoisia tuollaiselle  pari-kolmevuotiaalle, ainakin jos tykkää reiluista lörppäpipoista. Ja minähän tykkään! Suunnittelin kyllä lahjoittavani nämä pipot muualle, mutta en tiedä kehtaanko...  kaikenlaista nimittäin löytyy. Jouduin vuorittamaan molemmat pipot eri kankaalla. Perhosia ei kerta kaikkiaan ollut enempää. Siiristä ja myyrystä taas ei olisi saanut kokonaisia kappaleita, joten en viitsinyt tuhlata kangasta  sisäpuoleen, kun joka tapauksessa jouduin ompelemaan sauman pipon alareunaan. Raidallinen vuori hieman kuultaa kuosin läpi. Enkä edelleenkään ymmärtänyt missä vaiheessa ja mihin suuntaan kääntää saumanvarat, jotta pipon alareunasta tulisi siisti ja litteä. Joten ne jääntyvät eri suuntiin molemmissa sivusaumoissa. Siiri&myyry-pipossa saumat eivät myöskään pälaella ihan kohtaa. Ajattelin kyllä paikata puutteen, kunhan posti mulle tupsun tuo. 

En viitsinyt viritellä kaksoisneulaa, vaan tikkasin reunat hunajakenno-ompeleella. Ekaa pipoa tikatessa mietin löysätä langankireyttä, ja muistin sen sitten uudelleen toista pipoa tikatessani. Jälkeenpäin kokeilin testitilkulle (langankireys 4,5 --> 5), ja parempi olisi ollut niin. Se  muistiin vastaisen varalle.

ruttupipo

Käväisinhän minä siellä Eurokankaan kilolaarilla, kuten edellisen postauksen lopussa uhkasin. Sieltä löytyi käypänen pala viininpunaista trikoota, mutta otin myös keltaista pallotrikoota ihan pakalta. Päätin kokeilla ruttupipoa, jonka kaavan sain käsiini facebookin mainion Saumanvara-ryhmän kautta (kaava on julkaistu Modassa 7/2012). Tässä niistä yksi. Pipoja on oikeasti kolme. Viininpunainen ei vain tunnu kelpaavan, ja täytyy tunnustaa, että hieman aneemiselta se minunkin silmääni näyttää.

Toinen keltainen pipo taas koki kovan kohtalon heti alkuunsa. Ohjeessa nimittäin kehotetaan tekemään piposta ruttupipo rypyttämällä pitkä sivu ihan käsin ommellulla langalla. Facebookin ompeluryhmissä oltiin myös yleisesti sitä mieltä, että näin tehty rypytys kyllä kestää käytössä, koska saumaan ei kohdistu juurikaan rasitusta. No, voin kertoa, että taistelevien pikkutyttöjen välisessä köydenvedossa sitä rasitusta muuten kohdistuu. Pipo odottaa purkua ja uudelleen rututtamista, johon taidan kokeilla kuminauhaa tai framilonia.

Koristelin jokaisen pipon hieman eri tavalla. Tässä kuopuksen pipossa on yksinkertaisesti yksi pieni nappi. Nappi on kangaspäällysteinen kantanappi, ja kärpässieni siinä kirjottu. Olen saanut napin eräässä nettiystävien välisessä paketinvaihdossa aika monta vuotta sitten. Vasta nyt keksin sille sopivan paikan. Mutta kun pipo jää pieneksi, taidan kyllä napata napin takaisin talteen.

pipo perhosista

Oli jämäpala Ikasyrin harmaita perhosia. Ei ollut kovin paljon, joten ajattelin kokeilla helppoa trikoopipoa, jollaiseen löytyy useampikin hyvä ohje (esimerkiksi täältä tai täältä). Ensimmäinen versioni oli melko reilu ja jouduin pienentämään sitä ommellessa. Lopputulos sopii sekä neli- että seitsenvuotiaalle, tosin melko lailla samankokoiset päät noilla onkin. Seuraavaa kokeilua varten muokkasin kaavan kokoon 26 x 27 cm.

Perhosia riitti vain kuosiksi, joten jouduin tekemään vuorin toisesta kankaasta. Koin vuorin ja päällikankaan sauma pipon alalaidassa hankalaksi. Ehkä olisi auttanut, jos olisin tajunnut kääntää saumanvarat oikeaan suuntaan. Mutta en tiennyt mikä olisi oikea suunta. Saumuriusauma olisi myös saattanut olla litteämpi, mutta käytössäni oli vain ompelukoneen jousto-ommel. Lisäksi huomasin vasta pipon ommeltuani, ettei koneen yläsyöttö ollut ollut päällä. Ja ilman sitä nuo saumat tietysti venyivät ja paukkuivat aika lahjakkaasti. 

Voi kun tekisi mieli tilata puoli metriä vaaleanpunaisia perhosia ja ommella siitä tyttösille pipot! Mutta ehkä ensi hätään hipsin Eurokankaan kilolaarille, siellä näytti ainakin eilen olevan ihan hyvän tuntuisia puuvillatrikoita...

haaveita ja harjoituksia

 

Kovin verkkaiselta näyttää elämä blogimerkintöjen perusteella. Todellisuudessa asia on aivan toisin, ja siitä johtuu merkintöjen vähyyskin. On tässä kaivettu koulu-uralle hyvä alku oikein pohjamutia myöten ja vaihdettu päiväkotia samalla intensiteetillä. Myös oma opiskeluni on tuottanut harmaita haivenia. Ja se neulominen, se se vasta hidasta on! Aioin jo tulla teille kertomaan, että Opettajatar edistyy kiitettävää tahtia, kunnes jouduin purkuhommiin. Nyt kun purkamiset on purettu niin edistyyhän se taas. Ja pää pursuaa suunnitelmista, joiden toteuttamiseen aika ja taito tuskin koskaan riittävät. Mutta sehän on aika onnellinen tilanne näin tekeväisen näkökulmasta katsottuna.

Osa neulonta-ajasta on toki mennyt ompeluharjoituksiin. Olen tutustunut paremmin ompelukoneeseeni, mikä on aiheuttanut koneen hankkineen insinöörin taholta hienoista paheksuntaa: etten muka tiennyt että koneessa on toimiva neulanlangoitin! (Eilen illalla käytin sitä ensimmäisen kerran, ja että se onkin kätevä ominaisuus!) Trikoota olen käynyt pariin otteeseen saumuroimassa kansalaisopiston käsityöneuvonnassa. Se onkin ihan huippuhyvä mahdollisuus, joskin harjoittelu on hidasta, koska koen ajan järjestämisen ja kodin ulkopuolelle lähtemisen hieman työläänä. Saumuria on etsitty kotiinkin, mutta toistaiseksi tuloksetta. Köyhän kun ei kannata halpaa ostaa. Valitettavasti köyhällä ei myöskään ole tuosta vain varaa siihen haavelistan kärkipaikan saavuttaneeseen Jukiin. Toisaalta saumuriasiaa kaivellessa tietämykseni siitä mitä olen hankkimassa on kasvanut kiitettävästi, joten ehkä tässäkin asiassa hiljaa hyvä tulee. Kuvassa on esikoiselle saumuroimani Ruler -paita (Ottobre 4/2013, 140cm). Tuon sievän napin alla saumat irvistävät. Että ei tässä todellakaan voi taidolla brassailla. Mutta eläköön huijaamisen mahdollisuus.

kun äiti paidan ompeli

Kumma juttu. Siiri ja Myyry ovat hahmoja, joita en lapsudestani muista. Jostain syystä minulla on silti tunne, että pitäisi muistaa. On se asia miten hyvänsä, kankaaseen painetut siirit ja myyryt ovat aika hellusia. Menin tilaamaan kangasta, vaikka kyse on trikoosta. Uskottelin itselleni että ompelen, vaikka salaa epäilin etten koskaan tule uskaltamaan. Vaan ompelinpa sittenkin! 

Malli: Fall Basic - raglanpaita (Ottobre 4/2013), 98 cm   

Kangas: Siiri ja Myyry-trikoo, PaaPii Design

Ja paita näyttää riittävän paljon paidalta ollakseen ensimmäinen ompelemani trikoopaita! Siis sellainen paita, jota jonkun olisi tarkoitus käyttää ihan ihmisten ilmoilla. Koska olen edelleen saumuriton, suristelin ompelukoneella. Löysin siitä jousto-ompelen, jonka kanssa elää. Käsialaa täytyy vain hieman harjoitella. Helmat tikkailin kaksoisneulalla. Se onnistui melko hyvin, mutta saumojen ylityksissä huomasin koneen hieman hermostuvan. Ja varmuuden vuoksi kuvasin paidan heti tuoreeltaan. Yöpaidalleni kävi nimittäin niin, että ihan hyvältä näyttänyt kaksoisommel levisi konepesussa, tikki ikään kuin venyi pituutta ja löystyi. Silloin tosin olin löysännyt langankireyksiä (näin taidettiin jossain ompeluryhmässä neuvoa). Nyt jätin alalangan silleen ja kiristin ylälankaa napinläpikireydelle (kolmoseen). Ompeleen pesunkestävyys jännittää silti.

Kaula-aukon ompelin kahteen kertaan. Aluksi kanttasin resorilla, kuten lehdessäkin on tehty. Eurokankaasta löytynyt paras mahdollinen resori on kuitenkin ihan kamala. Lisäksi kaula-aukosta tuli liian löysä ja se istui huonosti päällä. Leikkasin koko kantin pois, tein trikoonauhaa itse paitakankaasta ja kanttasin sillä uudestaan. Hieman parempi, vaikkei kaunis vieläkään. Hihansuissa on myös sitä kamalaa resoria, mutta niiden korjailulla en taida itseäni kiusata. 

Ompelin paidan orjallisesti lehden ohjeenmukaista työjärjestystä noudattaen. Aika monta kertaa sai vaihtaa kaksoisneulaa tavallisen tilalle. Pääntienkin kanttasin Ottobren oman ohjeen mukaan, mikä myös tuotti hieman ongelmia. Jälkeenpäin muistin, että internetin aarreaitasta löytyy myös tosimummon hyvä tutoriaali paidan ompelusta. Taitaa se sivu olla näytöllä auki ensi kerralla kun ompelen paidan.

leikkimökin verhot

 

Viime kesänä pystytettiin takapihalle leikkimökki. Oli puhetta että tänä kesänä maalataan ja laitetaan lattialistat. Vaan niin on maalaaminen jäänyt. Mietittiin, että ehkä se ei ole tarpeenkaan.

Jotain värikästä ja iloista kuitenkin halusin. Jemmasta löytynyt palanen marimekon "räsymattoa" tuntui olevan juuri sitä. Minä piirsin, esikoinen leikkasi. Huolittelin reunat ja ompelin yläreunaan kujan. Ja repesin, kun ripustushommiin patistettu mies kysyi, onko nämä täsmätty jotenkin. 

No ei kuulkaa ole! Lankasuora ja kuvio kulkivat niin pahasti eri tahtiin että jätin ajatuksen alkuunsa. Tämänhän oli tarkoitus olla iloinen ja hauska projekti. Se sisälsi sitten myös pienen annoksen asennekasvatusta.

Uskomattoman paljon iloa mökistä on ollut, etenkin kaksivuotiaalle kuopukselle. Ja sille kesäiselle pikkuvieraalle, joka vietti mökissä haltioituneen puolituntisen siivoten ja järjestellen. Saa tulla toistekin. Meidän tytöt ovat nimittäin perineet äitinsä siisteysgeenin. Sen puuttuvan.

lintuja hameessa

Yhdistetään ihana kuosi (Almedahlsin krisikkapuutarha) puuvillapellavaa ja heikosti kantava idea ommella se hameeksi. Tässä on tulos.

Kaavana Joka tyypin kaavakirja I:n kellotettu hame. Olen kohtuuttoman ylpeä kaavamuokkauksesta sekä onnistuneesta vetoketjusta. Tosin mittojen mukaan valitusta L-koosta tuli hieman reilu, vaikka toista sivusaumaa ommellessa viistin sentin molemmista kappaleista. Eikä koon valinta jäänyt ainoaksi kehityskohteeksi. Myös alavara elää liiaksi omaa elämäänsä. En tiedä missä vika. Onko puuvilla vain liian ohutta, vai olisiko pitänyt leikata alavara ohjeen neuvomaa neljää senttiä leveämmäksi? Kauniisti kuitenkin sain sen kiinni sivuvaumoihin, siitä pisteet mulle!

Ja sitten on vielä niin, että se ihana kuosi ei kuitenkaan sovi vaatteena mulle, minkä kyllä melkein etukäteen tiesinkin. Välillä siitä olikin tulossa verho, mutta siihen tarkoitukseen kangasta oli liian vähän. Kuitenkin niin paljon, että sitä riittäisi vielä vaikka toiseen hameeseen. Kuvion keskiosa - pystysuora runko, josta puun oksat kasvavat -  asettuu hameessa kuitenkin hassusti sivuun. Olisin toki voinut leikata kappaleet kuvion keskeltä. mutta sekin tuntui hassulta. Joten loppupalan kohtalo on hieman hakusassa. Ehkä lapsille? Hameeksi tai liivihameeksi? Takiksi?

Poljin ompelukonetta oikein apinan raivolla edellisenä iltana ennen reissuun lähtöä. Ja huomasin sitten, että eihän mulla oikeastaan ole hameeseen sopivaa paitaakaan. Josta syystä en kehdannut sujahtaa hameen sisään kuvattavaksi. Mutta kuten mies tuumasi, onpa nätti hame - tai ainakin nätit pyykkinarut.

ompelin yöpaidan

Minulla on jo pitkään ollut ongelma, jonka olen muistanut siinä vaiheessa, kun olen pakannut matkalaukkua reissua varten: en omista minkäänlaista säällistä yöpaitaa. Kotikäytössä minulla on ollut muinoin askartelemassani imetyspaidassa, jonka imetysluukku lerpattaa niin, että maitobaari on niin sanotusti aina auki. Kätevää pienen omatoimiruokailijan kannalta, mutta ei niin kivaa, jos sattuu yöllisellä vessareissulla törmäämään johonkuhun vieraampaan. Sitäpaitsi meidän maitobaari on nyt lopettanut toimintansa, joten äidin on aika ottaa henkinen askel eteenpäin. Sattuipa niin onnekkaasti, että tällä kertaa muistin ongelman pari päivää ennen reissua. Muistin myös, että jostain varastoistani löytyy pala pallotrikoota. Trikoon olen tainnut ostaa esikoisen vauvavuonna, eli aika kauan sitten. Oli siis monessa mielessä aika toimia.

Malli: Violet Rose -tunika (Ottobre 5/2011), muokattu
Kangas pallotrikoota Eurokankaasta, 100% puuvillaa

 

 

ValitsinViolet Rose -tunikan kaavan sillä ajatuksella, että joskus ompelen siitä paitoja.

Muistiin vastaisen varalle:  

 

- mittasin koon, tein yks ja kaks numeroa pienemmän, takakappale on silti 2cm liian leveä --> vielä pienempi koko, vai muokkaanko kaavaa?

- päiväkäyttöön muokkaisin takakappaleen yhtenäiseksi (siinä on kaarrokkeen ja helmakappaleen saumassa samanlaiset rypytyksen kuin etukappaleessa, mikä ei ole erityisen imarteleva)

- ne rypytykset onnistuvat varmaan poimutuslangoilla paremmin - framilon-tyyppinen joustanauha ei minun käsissäni toimi  

- kaksoisneulalla ommellessa kääntövaraksi 2,5cm yhden sentin sijaan

- kaksoisneulalla oli nyt alalanka riittävän löysällä, ylälangan kireys 4,5. Parempia säätöjä en kokeilusta huolimatta löytänyt, silti tikki on epätasaista

-  kyllä mä taidan tarvita sen saumurin...  

lastenvaatesetti vuosien takaa

 

Oi ihana ysäri! Yleisön pyynnöstä esittelen äitini kätköistä löytyneen vauvanvaatesetin, jonka olen ommellut koulussa noin kaksikymmentä vuotta sitten. Settiin kuuluu kaksi vaatekappaletta, haalari ja hattu. Saumuroitu on, mutta ainakin hatun lakikappaleet ja tietenkin vetoketju on ommeltu ihan ompelukoneella. Päätellen siitä että vaatteet sopivat melko hyvin mannekiinina toimivalle liki kolmekymppiselle Iiris-nukelle ne ovat kooltaan 62-senttiset. 

  

Kangas on ohutta collegen tyyppistä neulosta, ja väritys ihanan ysäriä: huomatkaa kontarstivärien taidokas käyttö hihoissa! Ovatkohan 1970-luvulla kasvaneet kauhistelleet muutama vuosi sitten jyllännyttä retrobuumia yhtä paljon kuin minä tätä pastellioksennusta? Ja noinkohan saamme vielä elää ajan, jolloin nämä ysäripastellit keikkuvat hypen huipulla?

  

Haalari on sinänsä ihan käyttökelpoinen vaate. Hattu sen sijaan on omituinen: malli on niin matala ettei yletä peittämään korvia eikä asetu sävyisästi sen kummemmin etu- kuin takaraivollekaan. Saati keskelle päätä. Pistettiinkö meidät vain tuhoamaan viimeisiä tilkkuja, vai onko tällaisia oikeasti käytetty? Omien mukuloideni myssyt ovat ainakin olleet funktionaalisempa laatua. Kuten muutkin lastenvaatteet. Kokemus on nimittäin opettanut, että hienostelu menee hukkaan. Vauva puklaa tai kakkaa edustusvermeensä, ja viettää kuitenkin suurimman osan kyläreissusta siinä inasen naftiksi jääneessä äitiyspakkauksen setissä, joka hoitolaukussa varalta on mukana.

tarinoita keittiöstä

Jos olisi rikas, keittiöni naulassa roikkuisi ainoastaan Lapuan Kankureiden täyspellavaisia keittiöpyyhkeitä. Mutta koska en ole rikas, olin oikein tyytyväinen löytäessäni kirpputorilta paksun puuvilla-pellavaisen pöytäliinan, jonka paloittelin ja ompelin keittiöpyyhkeiksi. Ei erityisen hehkeä eikä kuvauksellinen käsityöprojekti, mutta käytännöllinen ja käyttöön pääsevä käsityötuote on sydäntäni lähinnä, joten ehdottomasti maininnan arvoinen.  

Esikoisen kummit ja mummit -synttäreille leivoin kakun, jossa käytin ensimmäistä kertaa elämässäni kahta asiaa: liivatetta täytteen hyydyttämiseen ja marsipaania kakun kuorrutukseen. Kakun ulkonäkö oli jokseenkin niin karmaiseva kuin etukäteen pelkäsinkin. Possunpunainen marsipaani hikoili kuin, no, pieni porsas. Loput koristeet taas koettivat epätoivoisesti piilottaa kuorrutuksen repeämiä ja ohuita kohtia. Sekä yhden epäonnistuneen suklaakirjoitusyrityksen. Täyte taisi onnistua paremmin kuin koristelu, koska kakku kuitenkin katosi melkein kokonaan yhdellä istumalla. Tai sitten se särähti tosi pahasti vieraidemme esteettiseen hermoon. 

Ensi viikonlopun kaverisynttäreillä käytän kermaa. Toivottavasti ei ole kamala helle. 

Leivoin synttäreille myös tällä kinuskikissan ohjeella lusikkaleipiä, jotka oli tarkoitus täyttää sitruunatahnalla. Mutta eipä niistä sen enempää. Paitsi etten uskonut kerrasta, vaan leivoin toisen satsin samanmoisia. 

Jos olisin rikas, omistaisin pelkkiä pellavapyyhkeitä.  Ja tilaisin ehkä juhlapöytäni tarjoomiset  pitopalvelusta.

sinipiika pieni

 

Malli: Mekkotehtaan Orelma (kaava suurennettu kokoon 134-140 cm)

Kangas: puuvilla-pellava -sekoite Eurokankaan palalaarista

Kaava ei ole enää uusi, mutta hyväksi havaittu. Ompelin mekon kuukausi sitten päiväkodin kevätjuhliin. Edellisistä orelmista poiketen rypytin hihojensuut kuminauhalla. Osittain tein sen siksi että halusin kokeilla, mutta hieman yöpaitamainen kangas tuntui myös kaipaavan jotain ekstraa ollakseen vähemmän yöpaitamainen. Helmaan ompelin tyttären toiveen mukaisesti kierroksen valkoista rikrak-nauhaa. Oikeastaan olisin halunnut keveän pitsikuorrutteen, mutta pitsiä ei ollut juuri siihen hätään saatavilla joten tällä mentiin. Juhlan jälkeen mekko on saanut olla arkikäytössä. Kangas on ohutta ja helposti rypistyvää, joten arkeen se parhaiten sopiikin.

ruusunkukka

 

 

 

 Malli: Orelma Mekkotehdas -kirjasta

Koko: 98/104 cm 

Kangas: 100% puuvilla Eurokankaan palalaarista

Kuten kerroin, Orelma-mekkomallia piti kokeilla useamman kerran. Tästä ruusukankaasta ompelin aiemmin keväällä keskimmäiselle tyttärelle Riinen, johon olin liiankin tyytyväinen. Nyt siitä valmistui kaksi Orelmaa. Lahjapakettiin päätynyt versio jäi taskuttomaksi, tähän toiseen ompelin kokeeksi taskutkin. Osuivat melkein kohdalleen, ja muistin poimuttaa yläreunan. 

Lähiempää tarkastelua vaativa yksityiskohta lienee tämä napinläpihalkio, johon edellisessä mekkopostauksessa jo viittasin. Ei sen vuoksi että se olisi erityisen briljantti yksityiskohta - päinvastoin. Huomasin nimittäin, ettei siitä minun taidoillani saa siistiä. Ompelin ensimmäisen nappihalkion varmaan viisi kertaa (onneksi kangas kesti purkamisen!). Toisen mekon kohdalla sujui jo hieman paremmin, mutta molemmissa halkion alareuna tahtoo kääntyä rumasti ulospäin. Vaan ei hätää - mekko mekolta näyttää sujuvan paremmin. Nappilenkkiä en myöskään saanut sopimaan sievästi reunakantin alle, kuten kuvasta näkyy.  

 

Nyt on kuitenkin tainnut läydä niin, että olen onnistunut karistamaan pedanttiuteni jonnekin matkan varrelle. Kokonaisuutta katsellessa kestän ne pienet virheet ongelmitta. Ja hyvä niin. Moottorini on jo pitkään ollut tyhjäkäynnillä, joten on parempi saada jotain valmiiksi kuin tehdä jotain täydellisesti. Se täydellinen kun saattaa jäädä kokonaan valmistumatta.