torstai 13. syyskuuta 2012

astiakaapista taasen


 
Siinä se kaappi nyt seisoo keittiön nurkassa paikassa, jossa ennen oli varastohylly. Hylly muuten matkasi yläkertaan työhuoneeseen, vaikka minä olisin toivottanut sen suoraa päätä sinne varastoon. Kauhulla mietin että siihenkö nyt jää. Vaikka ihan pätevästi palveleekin.

Astiakaapista taas puuttuvat helat ja vetimet, eikä niiden löytäminen ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelimme. Siis että marssimme vain paikalliseen K-rautaan ja varmaan siellä on jotain kelvollista. Eipä ollut. Vaan ei hötkyillä. Uskon että sopivat kyllä jossain vaiheessa tulevat vastaan. Annetaan asialle aikaa. Joskus parasta on katsella ja makustella hetken.

Se näyttää olevan minulle ihan tapa, vaikka olen erehtynyt sitä saamattomuudeksikin luulemaan. Usein tulee harkinnan jälkeen tehtyä jotakin aivan muuta luin mitä alunperin oli tarkoitus, mutta mitä siitä. Kutsuisin sitä ajatusten jalostumiseksi. Harvoin sitä tulee jälkikäteen harmiteltua, että olisi sittenkin vaan pitänyt hätiköidä.
 

6 kommenttia:

outi kirjoitti...

Kokeileppas Rakennusapteekkia (rakennusapteekki.fi). Siellä on helaa jos jonkinlaista.

Miia kirjoitti...

Mahtava astiakaappi! Kunpa löytyisi meillekin tuollainen...

Minna kirjoitti...

Kiitos outi, tuo onkin mulle ihan uusi paikka. En oo ennen tällaisia joutunut miettimään, tai siis saanut miettiä :) Pitääpä paneutua heidän valikoimiinsa.

Miia, eikun peukut pystyyn ja kaappijahtiin! Meidän kaappi löytyi kyllä ihan mummulan vintiltä, mieheni oli kunnostuksen pohjatyöt tehnyt jo jokus opiskeluaikoina, mutta meillä ei ole ollut tällaiselle kaapille tilaa. Paitsi nyt. Joten pakko kai todeta että mikä onni, että nykyisessä keittiössä on niin toivottoman vähän säilytystilaa :D

Anna kirjoitti...

Meinasin kanssa sanoa, että rakennusapteekissa on kivoja heloja. Meille sieltä on ainakin muutamanlaisia kotiutunut.

heini kirjoitti...

Huvitti niin tuo viimeinen lause :-). Tuo kaappimalli on mustakin niin kaunis ja nostalginen.

Minna kirjoitti...

Anna, pitääpä sitten ihan tosissaan katsella sitä rakennusapteekkia. Vaatii vaan hieman enemmän mittailua netistä ostaminen kuin jos menisi mallikappaleen kanssa kauppaan.

Heini, mutta niinhän se menee. Tehdessä on kiire, jälkikäteen ei niinkään.