lauantai 15. syyskuuta 2012

mainio minttu


Liekö syy siinä että muistan Mintun omasta lapsuudestani? Joka tapauksessa lapsille lukiessa Minttu on yksi suosikeistani. Ja tytötkin tykkäävät Mintusta. Tarinat ovat ajattomia, elämänmakuisia ja juuri pienen ihmisen kokoisia. Ihan tavallisia. Minttu on mainio tyttö!


Mummulassa pelaamme Minttu-peliä, joka on joskus löytynyt kajaanilaiselta kirpputorilta euron hintaan. Pelissä kierretään keräämässä hujan hajan olevia tavaroita. Haasteena on muistaa missä ruudukossa mikin tavara sijaitsee. Siis ihan niinkuin kotona. Pelatessa vain on hauskaa, toisin kuin siivotessa. Siis miksi? Onhan se mukavaa viettää aikaa lasten kanssa, mutta luulen, että materialistiin minussa kolahtaa pelin kuvamaailma.  


Tämä versio on vuodelta 1988, mutta pelissä esiintyvät tavarat haarukoivat osuvasti edeltäneitä vuosikymmeniä. Minttuhan pukeutuu Marimekkoon! Kahvipannu on ilmetty Pehtoori, ja kahvi juodaan kuviollisesta emalimukista. Noita Brion palikoita meillä oli, kun olin pieni. On muuten nykyäänkin, mutta modernimmassa värityksessä. Ilmankos Minttu vetoaa sukupolvesta toiseen. Nostalgia se markkinapyöriä pyörittää.

Herää vain kysymys, olisiko siivoaminenkin oikeasti mukavaa, jos saisi juoda siivouskahvit punaisesta pehtooripannusta. Ehkäpä?

8 kommenttia:

villakko kirjoitti...

Vähän kyllä epäilen että se siivous voisi ikinä olla mukavaa, mutta Minttu on täälläkin äidin ja tyttären suosikki! Ja sama peli löytyy myös, oma äitini oli sen lapsuudestani säästänyt. Kaks ja puol veen kanssa ollaan kehitelty vielä omat säännöt, kun vasta opetellaan pelailua.

Näppi kirjoitti...

Minttu on kyllä hauska, mutta nyt herrää kysymys, miksen oo omille lapsille sitä lukenu??! Siivous kyllä on varmasti hauskaa, jos päällepäätteeks saa juua kahavit tuollasesta ihanan punasesta pehtoorista.

Minna kirjoitti...

Villakko, saattaapa olla että siivoamiseen tuskaa helpottaisi korkeintaan riittävän pieni tavaramäärä. Mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Ja kyllä pienet turhuudet joskus tekevät elämästä hauskempaa. Kuten lautapelit. Tai lastenmusiikkilevyt pitkällä automatkalla ;)

Minna kirjoitti...

Hyviä kirjoja on niin paljon, ettei ehdi kaikkea. Ja ainakin mielikuva punaisessa pannussa tuoksuvasta kahvista putipuhtaassa kodissa on houkutteleva. Vaikka onkin hiukka kaukana todellisuudesta :)

heini kirjoitti...

En ole ikinä tuollaista peliä nähnyt. Mikä löytö! Jos pelejä pitää olla niin ehdottomasti Minttupeli. Mintut ovat suosikkejani myös. Lapsemme myös niistä tykkäävät, vaikka heille niissä ei pahemmin ole noita nostalgisia tuotteisiin liittyviä muistoja. Mintut vaan on jotenkin niin ajankohtaisia lapsille, tavallisia, kuten sanoit, hyvähenkisiä, luovaa lapsuutta tukevia. Lapset touhuavat kaikkea mitä melkeimpä kuka tahansa lapsi ympäri maailman voisi touhuta. Omaisuuden määrästä piittaamatta. Kirjoittajan taiteilijaomakuva/elämäkerta on muuten myös todella hyvä. Siinäkin on vähän kuvia ja oivaltava loppu siitä mitä tärkeää hänelle jäljelle jäi. Maikki Harjanne: Ilmaiset monot. (toivottavasti, muistaakseni)

Minna kirjoitti...

Heini, olet oikeassa, Mintut osuvat lapsuuden ytimeen. Ja peruspositiivisia. Ehkä juuri se vetoaa minuun, mutkaton tapa lähestyä asioita, mikä valitettavasti alkaa olla itselleni aika vierasta. Kiitos tuosta elämänkertavinkistä, pitääkin tutustua siihen jossain vaiheessa.

Neulisti kirjoitti...

Minttu (sekä kirjoina että juuri tänä pelinä) oli lapsuuden ehdoton ykkössuosikki.

Minna kirjoitti...

Tulipa tuosta mieleen ja vielä teemaa sivuten, että minun suosikkini oli myös "Teemu siivoaa". Eivät muut Teemut, vain tuo. Aika kummallista, sanoisin.