maanantai 17. joulukuuta 2012

tule joulu kultainen

 
 

Ei tunnu tulevan tänä vuonna. Tuostakin lurituksesta tulee mieleen vain joku mainos. Ajallisesti toki joulu on jo ihan kynnyksellä, mutta tunnelma puuttuu tyystin. Pakerran vielä viimeistä koulutehtävää, joka tuntuu henkilökohtaisellla tasolla niin vaikealta, että olen viimeiseen saakka sitä lykännyt. Erinäisiä suunnitelmia ja tekemis-haaveita joulun suhteen on toki ollut, mutta en ole jaksanut niitä toteuttaa. Aloitin sitten ihan pienestä. Bongasin jo kesällä jostain sisutuslehdestä kuvan riihimäen lasipurkista ja vanhoista ruosteisista aterimista tehdystä asetelmasta. Se oli hieno, mutta kun en sisustamista dekoratiivisessa mielessä harrasta, ajattelin ladata purkkiin käyttöaterimemme. Etenkin, kun kuopuksella oli tuossa vaiheessa tapana purkaa ne laatikosta pitkin kämppää. Jotta parempi lusikka purkissa kuin kaikki lattialla? Ei isännän mielestä, joten idea jäi ajatuksen asteelle.
 
Eilisiltana pistelin kaikki löytämäni piparkakkumuotit lasipurkkiin. Vähän jäi asetelma aneemiseksi, niitä muotteja kun ei montaa löytynyt. Vaikka on niitä mielestäni joskus enemmän ollut. Missä lie loput? Viime viikolla käytimme tyttöjen kanssa ainakin kahta hieman eri mallista tähtimuottia, mutta nyt löysin niistäkin vain toisen. Sukkia syövistä pesukoneista puhutaan paljon, mutta meidän kämppä syö tavaraa laidasta laitaan. Vaikka mää muka niin yritän olla järjestelmällinen...   

4 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Laita sinne muottien sekaan patterivalosarja. :) Mulla tosin noi piparimuotit ovat ympäri vuoden hellan takana vanhassa lasipurkissa. Säilyvät siellä hyvin.

Minna kirjoitti...

Tai sit vois käydä ostamassa lisää piparimuotteja, ja toivoa että ne olis tallella vielä ensi jouluna. Meillä ne on olleet jossain keittiön alalaatikossa, ja niillä on leikitty pitkin vuotta. Voisi olla hyvä idea pitää niitä koristeina jossain ympäri vuoden - minusta ne ovat kauniita - mutten tiedä raskinko riistää niitä muksuilta.

outi kirjoitti...

Minä säilytän piparimuotteja noin koko ajan hyllyssä. Aluksi oli tyhjmepi, mutta kyllä se vuosien aikana on alkanut täyttyä. Niin että älä jätä tuota jouluasetelmaksi, kelpaa se noin kesälläkin.:D

Minna kirjoitti...

Niinpä Outi, ajan kanssa pitäisi tehdä tämäkin homma. Voisin aloittaa siitä että keittiö jossa on kunnolla laskutilaa, leveät ikkunalaudat, ja kaikkea sellaista. Jos saa mahdottomia haaveilla, ja saahan sitä :)