perjantai 26. heinäkuuta 2013

sukkasillaan osa1

Aloitussilmukoita 60, neljän kerroksen raitaa.

Tykkään käyttää villasukkia, mutta en neuloa niitä. Tähän dilemmaan päätin puuttua toimintaterapeuttisin ottein: ryhdyin sukkaurakkaan. Pitkät kesälomareissut pelkääjän paikalla antavat mukavasti neuleaikaa. Niinpä pakkasin käsilaukkuun sukkalankaa ja kaks'puoloset pyöröpuikot. 


Vahvistettu kantapääkin monen toiston jälkeen selkäytimessä.

Viikko mummulassa tuotti kaksi ja puoli sukkaparia. Ensimmäistä sukkaa lähdin raidoittamaan. Olin ehtinyt neuloa jo kantapään, kun sain mielestäni paremman idean. En purkanut. Ajattelin, että riittäähän tästä toiseenkin pariin.

Lanka Louhittaren Luolan Väinämöistä väreissä 'hiekka' ja 'kammari'.

Ja riittihän se toiseenkin. Riittäisikö kolmanteen? Kokeiltava on. Sillä niin kumma on ihmisen mieli, että se luulee uuden idean olevan aina entistä parempi. Eikä sen puoleen, aika usein se onkin. Niinpä kuudes sukka on jo saatettu kiilakavennusten paremmalle puolen, ja pieni pelko langan loppumisesta siivittää neulomista mukavasti. Ja koska vielä ei ole reissut reissattu, sukkasarja tulee saamaan jatkoa. 

15 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Onpa kivan näköisiä! Mulla on kans nyt jostain puskan takaa tullut innostus sukkiin.. Toiset viikon sisään tuloillaan jo, varresta puuttuu vielä vähän. Ja kolmannet suunnitteilla :)

Minna kirjoitti...

Heidi Y, kiitos :) Mä kyllä alunperin ajattelin että täytyy ottaa itseään niskasta kiinni tämän sukka-asian kanssa, ja siitä oli kyllä innostus kaukana. Mutta koukuttavaa hommaa sukkien neulominen on, kun alkuun pääsee, ja nyt jo odotan että pääsisi uuteen reissuun uusien lankojen kanssa!

Hanna kirjoitti...

Todella kauniita sukkia!

Vinkkinä langan loppuessa:
Noihin väreihin sopii grafiitinharmaa ja musta. Kärjet voi tehdä kolmannesta langasta, kunhan tekee symmetriset. Minä teen useinkin näin. Etenkin lahjoituslankojen kanssa joutuu usein tekemään näin, koska lankoja ei saa mistään lisää. ;)

Heidi kirjoitti...

Koukuttavaa on kyllä! Uusista langoista haaveilen myös minä. ja kun tekee pyöröpuikoilla yhtä aikaa niin valmistuvat kerralla :)

MINNA kirjoitti...

Sukkakutimet kulkee näppärästi tämänkin kartturin laukussa. Kauniita sukkapareja! Ja ihan kohta sukkia taas tarvitaan.

Minna kirjoitti...

Hanna, kiitos vinkistä! Näiden jämistä harmaaseen yhdistettynä voisikin tulla aika upeat pitkävartiset raitasukat (mulla on useampia eri värisiä jämiä tätä samaa lankaa). Tai nilkkasukkia pidemmin väriosioin... Hui, mähän alan innostua tästä!

Heidi Y, tuo kahden sukan neulominen samanaikaisesti mulla onkin vielä opettelematta. Ryhdistäytymisen paikka olisi siinäkin, kuulostaa nimittäin kätevältä!

MINNA, kyllä, vaikka helteitä on vielä luvattu, niin kohtahan niitä villasukkia taas tarvitaan. Ja tällä kertaa olen valmistautunut :)

Heidi kirjoitti...

Mä kyllä ehdottomasti suosittelen opettelemaan sen kaksi sukkaa kerralla :) Ihan sama tekeekö sen varresta vai varpaista alkaen. Aikaisemmin välttelin mm. sukkien neulomista, koska mulla on erittäin pahanlaatuinen "toisen kappaleen"-syndrooma, enkä saa niitä koskaan valmiiksi.. :D Sama lapasten kanssa. Ja raidoista tulee varmasti yhtä paksuja/ohuita, kun tekee kahta sukkaa samanaikaisesti :)

Unknown kirjoitti...

Sukat on mukavaa neulomista, jos ei halua kauheasti ajatella. Toteutuu ainakin sarjassa neuloessa :)Ihanat värit!!!

Minna kirjoitti...

Heidi Y, ottaisinkohan ton nyt kovan kannustuksen saattelemana työn alle :) Toisen suksn syndrooma vaivaa muakin, ja viime talvena tuli todettua että kösiala VOI muuttua melko paljon (neuloin sukat, jotka olivat samoista kerrosmääristä huolimatta kaksi numeroa eri kokoiset).

Tuuli P, mun on täytynyt ihan opettelemalla opetella tätä sukanneulonnan huvia. Toisaalta mahtava neuletyöhän sukka on: voi posotella menemään enempiä ajattelematta tai valita haastavankin mallin, ja aina niille käyttäjä löytyy. En tajua miksi se sitten on olevinaan niin hankalaa. Nämä värit ovat kyllä ihan mahtavia, kuten muutkin Louhittaren Luolan värjäykset.

Neulisti kirjoitti...

Kauniita sukkia, mutta hirmuinen tiiseri. Nyt mietityttää niin maan perinpohjaisesti, että millainen se tuloillaan oleva pari on. :D

Minna kirjoitti...

Neulisti, luulenpa että totuus on odotusarvoa tylsempi tässä tapauksessa. Mutta omaan silmääni oikein kaunis pari on tulossa - sikäli kun lanka riittää. Elämme jännittäviä aikoja ;)

Maikki kirjoitti...

Ihania raitoja :)

Minna kirjoitti...

Maikki, kiitos!

Paula kirjoitti...

Kivan näköisiä sukkia!

Minna kirjoitti...

Kiitos Paula!