Vietin kokonaisen päivän yksinäni Kokkolassa. Kokonainen päivä yksin kaupungilla on harvinaista herkkua äiti-ihmiselle. Mutta vaikka sitä olen kovasti kaivannut, niin kuinkas kävi: aika tahtoi käydä pitkäksi, ja kaipasin seuraa. Lapset olisivat kyllästyneet nopeasti päämäärättömään vaelteluun vanhassa kaupunginosassa, joka kuulemma on Kokkolan "tarkkaan varjeltu salaisuus", niin vähän siitä tiedetään verrattuna joidenkin muiden kaupunkien vanhoihin kaupunginosiin. Ja siihen loputtoman sokkeloiseen kauppakeskukseen he vasta olisivatkin kyllästyneet! Mutta vohvelikahvila olisi ollut heistä huippujuttu. Kahvila sijaitsi eräällä sisäpihalla. Pöydät oli levitelty nurmikolle puiden katveeseen, ja tarjoilijat kantoivat hillolla ja kermavaahdolla lastattuja vohvelilautasia pitkiin pellavahameisiin sonnustautuneina. Tunnelma oli kuin kahden aikakauden välissä: pitkän pellavan alta pilkottivat tennarit ja farkunlahje. Pittoreski maisema olisi vietellyt pidemmäksikin aikaa. Jäin harmittelemaan sitä, että omasta kotikaupungista on vanhat rakennukset pitkälti purettu. Miksei meillä ole mitään tällaista! Kunnes muistin, että onhan meillä.
3 kommenttia:
Ja eikös siellä Toivolan pihalla ole joku käsityötapahtuma nyt viikonloppuna? Äkkiä kotiin sieltä, että ehdit mukaan!
Kiitos vinkeistä! Kaksi kivan kuuloista paikkaa.
Outi, onhan siellä. Valitettavasti olen ohjelmoinut viikonloppuni toisin, mutta täytyy toivoa että muut osallistuvat niin aktiivisesti, että tilaisuus toistuu ensi vuonnakin.
Heini, pistähän korvan taa! Tutustumisen arvoisia paikkoja, jos samoille suunnille sattuu.
Lähetä kommentti