torstai 24. tammikuuta 2013

siilin pesä

 Esikoisen päiväkerhossa - silloin aikanaan - askarreltiin paljon. Joskus kotiutuvat työt olivat vaatineet useamman kerhokerran valmistuakseen, ja saivat minut hämmästelemään, miten tuollaisesta kolmi-nelivuotiaasta kaivettiinkin moinen pitkäjänteisyys. Vaikka kokopäiväkotiäitiys oli välillä melko uuvuttavaa, kaipaan monesti niitä aikoja. Mitä lie sitten kaipaankaan: pieniä tyttösiäni, arjen omaehtoisuutta ja tietynlaista sujuvuutta, pientä elinpiiriä joka ei ulottunut juuri kauemmas kuin minne jaksoin lapseni kantaa (olimme kantoliinailijoita). Tai he itse jaksoivat kävellä.
 

Niitä pienten kättentöitä kaipaan myös. Päiväkodista niitä kotiutuu paljon harvemmin kuin kerhosta, mikä on mielestäni vähän sääli. Oman työn kotiintuomiseen liittyy niin hurjasti intoa ja ylpeyttä. Kirppu halusi pitää päiväkodissa askartelemaansa siilinpesää topparukkasissaan koko kotimatkan ajan. Kotona jokainen työvaihe piti selittää juurta jaksaen, kertoa kuka auttoi ja missä kohdassa, ja miten itse osasi liimata tai sai käyttää saksia. Mistä mikäkin on tehty ja miten se oli ihan helppoa hänelle. Että silkkipaperista lehdet, pesä maitopurkista, ja piikeiksi haettiin tikkuja ulkoa. Siili on tehty paperimassasta. (Ehdin muuten epäillä että lihapullasta.)
 
 
Ehkä se, mitä kaipaan, liittyykin noihin käsitöitä koskeviin innostuksen hetkiin. Lapsen kykyä luottaa taitoihinsa ja olla varauksettoman tyytyväinen aikaansaannoksiinsa ei voi kuin kadehtia. Lienenkö ainoa aikuinen, jolla ne vilpittömät onnistumisen kokemuksen hetket ovat turhan harvassa.

2 kommenttia:

heini kirjoitti...

Ihana postaus, ihanat lapset, ihanat pienten kätten tuotokset! Juuri noita kuvailemiasi hetkiä kaipaan, jos vahingossa ajattelen vuosiamme eteenpäin. Onneksi kuitenkin nykyään useimmiten näen ja arvostan noita hetkiä kamalasti.

Anonyymi kirjoitti...

[url=http://www.iystwowgold.com#wowgold]wow gold[/url], trr¨¨s adorable games gold MERCI total orient impeccable semblablement continuellement vendeuse extraordinaire
I bought THESE [url=http://www.guildwars2gold.com.au]guild wars 2 gold[/url] ! THEY Ended up SO Cute AND JUST HAD TO Purchase THEM. THEY Had been nice AND FITTED JUST RIGHT.
Enjoy [url=http://www.hahawowgold.com]buy wow gold[/url] however squeak oftentimes after i walk
I really recieved all these games gold for the purpose of the yuletide season not too long ago and enjoy these! things i am displayed all these in the rain and don't mark (even without the self) i purchase plenty of compliments at school. should go wonderful using sweating plus slender jeans/jegigngs! Regarding holiday season i am being one other set of two! i'd personally thus recomend any is usually all of us!
games gold are the most useful
It's the best games gold. Truly our 7th footwear, i acquired the idea from charcoal. Dude attained these individuals here in jewelry, and the other present in gold bullion, they as well visual appeal dangerous if you happen to convey individuals through these individuals obtain grubby really easy(straight games gold) although the assistance pack did not work to clean it, now they search very old and are also single 11 times traditional and he or she exclusive donned them all 3x. When you get the I just strongly suggest the exact black and white lovers.
games gold seem to be so drastically decent!!