sunnuntai 13. tammikuuta 2013

piilopaikasta haaveilen

Piilopaikka muki 0,4 l, Metsä
Olen ihmetellyt sitä, miten astiamme ovat alkaneet kulua sen jälkeen, kun siirryimme käsitiskistä koneelliseen astianpesuun. Muutamankin muumimukin reunasta on lohjennut palanen, ja lautasten pinnoitusten alle on ilmestynyt lyijykynänvärisiä viivoja. Astiakokoelmamme ei muutoinkaan ole laaja, joten olisi tarpeellista saada kaappiin täydennystä. Astioiden kuluminen kyllä ihmetyttää. Onko tuo nykyastioiden ominaisuus, vai käytämmekö tiskikoneessa liian tujua pesuainetta? Tai ehkä aika on kullannut muistot ja silottanut mielessäni 80- ja 90 -lukujen ruokapöytäkokemukset. En nimittäin muista, että lapsuuteni ruokapöydässä olisi aterioitu kovin kuluneista astioista.
  Piilopaikka lautanen 20 cm
Ehkä muistan väärin. En muista, koska lapsuudenkotiini on astianpesukone tullut. Mutta meille tiskikone tuli vasta nelisen vuotta sitten, ja se on mielestäni melko lyhyt aika astioiden kulahtaa noin pahasti. Kuvittelen, että entisaikana astiat olivat kestävämpiä. Välillä mietinkin, josko lähtisin laajentamaan astiastoamme kirpputorien kautta. Ihan vain kokeillakseni kestävätkö vanhat astiat uusia paremmin. Ainakaan niiden pilalle meneminen ei harmittaisi yhtä paljon. Suunnitelmaa hieman jarruttaa se, että miehen mielestä astioiden ja kirpputorien hygieenisyysluokitukset eroavat liiaksi toisistaan. 
Piilopaikka kaadin 1,0 l
Mutta jos uutta kuppi kerrallaan? Toivoen sille kestävyyttä ja pitkää ikää... Silloin saattaisin innostua Piia Kedon Iittalalle suunnittelemasta Piilopaikka-sarjasta. Kuvitus on vetoava: pieni tytöntylleröinen ja orava veitikka hienoine häntineen sieltä ainakin löytyvät. Joskus tosin mietin, onko mahdollista, että jonain päivänä vielä kasvan aikuiseksi ja alan kaivata vakavastiotettavia kahvikuppeja.  

14 kommenttia:

MINNA kirjoitti...

Ompa suloinen sarja. Minäkin olen huomannut ihan saman asian konepesussa. Ehkäpä käsitiskaus olis hellempi vaihtoehto?

Tess kirjoitti...

Johtuu tiskikoneesta. Ero on erittäin suuri. Tosin eipä se ole ihmekään. Konetiskiaineethan on ihan älyttömiä myrkkyjä.

Tess kirjoitti...

Johtuu tiskikoneesta. Ero on erittäin suuri. Tosin eipä se ole ihmekään. Konetiskiaineethan on ihan älyttömiä myrkkyjä.

Minna kirjoitti...

MINNA, käsitiskaus olisi varmasti hellävaraisempi vaihtoehto astioille. Mun kädet oliskin sitten varmaan ihan korppua, kun nytkin ovat. Pitkään me tiskattiinkin käsin. Tiskikone tuli talouteen samoihin aikoihin kuin toinen lapsi. Ja nyt kun se on olemassa, ajatus siitä luopumisesta tuntuu ihan mahdottomalta.

Tess, niin olen arvellutkin. Väkisinkin tulee mietittyä myös sitä, miten terveellistä on syödä astioista, joita on pesty ko. aineilla. Mutta niin, niiltä lautasilta syön silti. Ja syötän lapsetkin. Asiasta panikoiminen tuntuisi jopa epäasialliselta, vaikkei todellisuudessa ehkä olisi.

Rhia kirjoitti...

Kyllä se tiskikoneesta johtuu se kuluminen. Meillä on kaikki koneessa pestyt astiat kuluneet naarmuille. Samoin äidilläni.
Tiskikone myös kuluttaa painokuvioita, siksi en edes uskalla pestä lapsuuteni Arabian farmari-asioita koneessa koska kuvat kuluisivat pois aikaa myöden. Myös eräät 60-luvun printtilasit onnistuin pilaamaan. Tiskiaineen vahvat kemikaalit söivät kiiltävästä printtikuvasta pinnan pois joten nyt kuudesta lasista neljässä on mattapinta ja kahdessa kiiltävä.
Samaten leikkuuveitsiä ei suositella pestäväksi tiskikoneessa koska terä kuluu tylsäksi. Ja kyseessä on pitkälti ihan veden kuluttava voima. Tiskiaineellakin varmaan osansa, mutta naarmut kyllä tulevat juuri siitä veden kovasta kuluttavasta voimasta. Sekä toki myös siitä että siellä myllytyksessä astiat myöskin hieman hankaantuvat toisiaan vasten.
Ja mitä tulee siihen että tuleeko kamalasti syötyä niitä myrkkyjä ruuan mukana, niin eiköhän se huuhtelujärjestelmä kuitenkin ole sen verran tehokas että isomman määrän myrkkyjä saamme jo ihan itse ruuan mukana ja kaupunki-ilmasta kuin niistä astioista.

Heidi kirjoitti...

Lapsuudesta kun mainittiin, niin kyllä meillä ihan mummolassakin oli kuluneita astioita, ja mummo pesi kyllä käsin. Olivat vaan kovassa käytössä, niin kuluivat varmaan senkin takia? Ja olivathan ne vanhojakin..

Myrkyistä sen verran, että jos se lautasen pinta on rikki, niin siinä tapauksessa niitä myrkkyjä varmaan lautaseen jääkin.

Minna kirjoitti...

Rhia, ehkä nuo myrkkyjutut ovat tosiaan hieman turhaa panikointia. Mun taidan olla aika otollista maaperää sellaisille... Kaikenlaista juttua niistä aika-ajoin onkin liikkeellä. Mutta ei kai auta kuin hyväksyä astioiden kuluminen pilalle, koska minun mukavuudenhaluni tuskin antaa myöten sille että pyörittäisin viiden hengen taloutta ilman tiskikonetta.

Heidi Y, anoppilan astiat ovat myös osin hyvinkin vanhoja, käsin tiskattuja, ja minusta se kuluminen on niissä erilaista. Pitääpä katsella niitä tarkemmin ensi vierailulla.

Rikkonainen pinta on tosiaan hygieniariski, mutta noiden lautasten naarmut ovat pinnoitteen alla. Reunasta lohjenneet mukit ja lasit sen sijaan joutavat heti pois kaapista.

Anna kirjoitti...

Ei se tiskikone varmaan kovin hellä astioille ole, mutta luulun, että se kuluminen johtuu pesuaineita enemmön siitä, että astiat osuvat pesun aikana yhteen. Me käytetään nimittäin ekopesiainetta ja puolikasta tablettia, mutta silti on sama ongelma.

Mäkin voisin ottaa noita ihanuuksia täydentämään kaappiani. Meillä un astioita kohtelee kovakouraisesti muutkin kuin tiskikone. Kaikista 6 sarjoista on jäljellä 3-4 kpl. Paitsi syviä lautasia, kun niitä on ostettu lisää jo pariin otteeseen.

Minna kirjoitti...

Anna, tuo oli "mukava" kuulla. Meillä on tällä hetkellä ekoaineet vain pyykkipuolella, ja olen miettinyt pesuaineen osuutta ongelmaan. Ilmeisesti sillä siis ei ole vaikutusta, vaikka olisihan se järkevää käyttää luontoystävällisempää vaihtoehtoa.

Salla kirjoitti...

Ihana astiasarja! Voi, kun olisi hieman enemmän rahaa käytettävissä, niin ostaisin varsinkin lapsille noita lautasia. Mutta eipähän ole, joten ikealaisilla tms. toistaiseksi jatketaan.

Minna kirjoitti...

Salla, niinpä. Onneks aina saa haaveilla :)

Emma kirjoitti...

Voi ei miten söpö kuvitus! Ja meille ei mahdu enää yhtään kahvikuppia...

Minna kirjoitti...

Emma, meilläkään ei kahvikuppeja ole (vielä, mur) särkynyt liikaa. Lautasille sen sijaan olisi tarvetta.

Lilje kirjoitti...

Joo nää Piilopaikat ois aivan ihanat! Ja vahva ei vakavastiotettaville kahvikupeille, meillä on joskus ylioppilaslahjaksi saatuja Teema-kuppeja jotka on kyllä hyvin vakavia, mutta eipä niitä sitten kauheasti kukaan käytäkään. Ihan tylsää semmosista juominen!