paradoksi, pohjan akka ja myllynkivi

Malli/Pattern: Simple sprinkle by Veera Välimäki (tässä linkki suunnittelijan blogiin)

(ja yks rikke)

Lanka/Yarn: Cascade: Eco, Eco+ ja Chunky

Puikot/Needles: kauluriin 5mm, pipoon muistaakseni 5mm ja 6mm 

Kun se joulu ei tänä - tai siis viime - vuonna oikein kolahtanut. Uudenvuodenkin vietin jalkavammaisena sohvannurkassa. Joten skippaan ne aihepiirit ja oikasen tutumpiin. Että neulottu on. Jo jonkin aikaa jemmoissani on ollut tilasyöppönä pari isoa vyyhtiä Cascaden Ecoa, ja niitä olen vajutellut. Tämä kauluri tai tuubihuivi on hyvä jämälankaprojekti, jos sattuu sopivia jämiä löytymään. Minun aran-vahvuisista jämälangoistani löytyi värivariaatiota sen verran vähän, että varastoa piti kasvattaa projektin toteuttamiseksi. Ja ei, minusta tässä ei ole mitään epäloogista. Sen verran harasin kuitenkin vastaan, että haaveilin ja taisin puhuakin projektista koko syksyn ennekuin sain sen puikoille asti. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanotaan, ja olen todennut tämän tyylin itselleni sopivan. Joten en lupaa, että meininki muuttuisi tänä uunna armon vuonnakaan. Vaikka tiedän, että se puolisoani ärsyttää. Ja pelkään, että joitain muitakin.

Sääli on, ettei kaulurista ole yhtään kuvaa josta raitojen kulku ja kaikki värit erottuisivat. Tai edes yhtään kuvaa, joka näyttäisi erilaiselta kuin ne toiset kuvat. Mutta sepä on seikka, jonka korjaantumista odotellessa blogi hiljenisi tyystin. Yleisesti ottaen on ote hiukan hukassa, ja tuntuu, että kun yritän ongelmiini tarttua, etenen takaperin ja väärään suuntaan. Turhauttaahan se. Mutta jos navigaattori ei toimi, niin traktorilla voi oikaista peltojen poikki. Selviytymismetodi sekin, ja oikeasti käyttökelpoinen monessa tilanteessa: kun tekniikka pettää, voi palata perusasioiden äärelle. Joten suunnitelmien muhiessa olen tikuttanut näitä eri-ikäisiä aran-jäännöksiä, lähinnä uusiksi raidoiksi, ja ihan ensiksi oppimallani pintaneuleella. Koska raidat ovat niin ihania! Ja ainaoikein menee aina oikein. Aika meditatiivista touhua. Nyt näyttää ongelmaksi muodostuvan se, että ne jämät, joita oli liikaa, eivät riitäkään kaikkeen, mitä suunnittelin niistä tekeväni. Elämä on täynnä paradokseja.

Ensimmäisten raitojen jälkeen otin siis ja neuloin pannumyssyn. Kahdeksallakymmenellä silmukalla aloitetusta piposta tuli hieman reilu. Mutta minun päässäni nyt tuntuu kaikki pyörivän hieman hallitsemattomasti, niin myssyt kuin mietteetkin. Koristeeksi virkkasin summamutikassa jonkinmoisen myllynkiven Louhittaren Luolan Pohjan Akasta. Siihen lankaan voisi rakastua pelkästään nimen vuoksi! Vaikkei nimellä ja villalla periaatteessa olekaan mitään tekemistä keskenään. Nimet ja otsikot ovat asia, jotka toistuvasti saavat minut kademielelle. Ne ovat kuin tiivistettyä luovuutta: parhaimmillaan kokonainen tarina yhdessä sanassa tai lauseessa. Tai kokonainen maailma ja merkitys tavaran päälle liimatussa paperilapussa. Nykyään niin tärkeäksi tullut brändääminen on yksinkertaisesti onnistunutta nimeämistä.