Huopikkaat ovat huiput pakkaskengät, mutta haksahdin silti tämän talven hittiin: Soreleihin. Nämä paitsi lämmittävät pakkasella, toimivat vaihtelevammissakin olosuhteissa. Kuten silloin, kun ei ole vain kylmää vaan myös märkää, jolloin huopikkaat ovat auttamatta pannassa. Lupaa siis mainospuhe. Testiajo on todistanut että hyvin näillä umpihankeen poletaan, ja kipastaan kaupungillakin. Tosin siinä kohtaa saattaa herkimpien esteettistä silmää hieman karsastaa. Onneksi kyseessä on makuasia, ja niistäpä ei voi kuin kiistellä. Testasin naisellisempiakin versioita Sorelilta, mutta tuumasin sitten että vanhassa vara parempi: Jos Caribout ovat pelittäneet tällaisenaan jo neljäkymmentä vuotta sitten, niin minun logiikkani mukaan konseptin on oltava ainakin lähes täydellinen. Sitäpaitsi mikään ei kestä ikuisesti. Tänä talvena voin kuvitella olevani muotitietoinen, ensi talvena tai viimeistään seuraavana omistan priimat ulkoilukengät. Sikäli kun konsepti on niin hyvä kuin on annettu ymmärtää.
No joo. Olen seurannut tv-sarjaa Muotitietoinen, vaikken tajuakaan miksi. Ohjelman loppuessa olen aina ärsyyntynyt, mutta vääristä asioista. Eikö muodista muuta irtoa kuin mitäänsanomatonta lässytystä? En myöskään ymmärrä asustamista, tyyliin "jos sä haluat rikkoa tätä tyttömäistä luukkia, niin lisäät tähän päälle vaan nahkaisen prätkärotsin, ja avot!". Avot, joo. Minua kun paleltaa tai kuumottaa ihan riippumatta siitä, sopiiko se tyyliin juuri sillä hetkellä. Yleensä ei sovi. Tyylitajuni on kuitenkin käytännönläheistä tai puuttuvaa, ja siksi tämä sorel-trendikin vetoaa (niin että lisää tällaista! hehkuttakaas ensi keväänä vaikka mustat kontiot taas kunniaan!). Tällä kertaa huomasin kuitenkin omistavani asusteen, jota ilman on harvemmin tarvettakaan lähteä umpihankeen tarpomaan. Naistenlehdissä hehkutetaan säännöllisin väliajoin maailmantähtien käsilaukkuversioita. Minun ei tosiaankaan ole mikään käsilaukkuversio, mutta mätsää kenkiin tyylinkin puolesta sitä paremmin. Sävy sävyyn ollaan ainakin.
No vitsi vitsi (Putouskin muuten alkaa taas!). Tosiasiassa näillä jaloilla ei vielä lenkkipoluille ole asiaa, mutta ontuminenkin onnistuu Soreleissa paremmin kuin muissa kengissäni. Ovat tukevat, tai jotain. Terveisin uusien kantapohjallisten omistaja.
7 kommenttia:
Jopa siellä on ylvään näköinen lenkkikaveri! Ja hitti mikä hitti, just noita kenkiä on mietitty täälläkin.:)
Onpa ihana ilme hauvalla! :) ps. blogissani on sinulle jotain.
Käytännönläheisyys kunniaan! Vetinen syksy ja runsasluminen talvi kera nollakelien puhuu kyllä tällaisten kenkien puolesta. Kiitos mainospuheesta *siirtyy Sorelin nettisivulle*...
Outi, osaa se ulkonäöllään hämätä. Kannattaa siirtyä tuumailuista tekoihin, nyt olis alennuksetkin ;)
Heidi Y, jeps, ja kiitos. Kipaisenpa katsomaan.
Maikki, ole hyvä vaan. Sorelin sivut kyllä vetävät puoleensa. Mulle ainakin kelpasi toisetkin get your boots dirty - kengät. Malleja on vaikka mitä, onkohan ne yhtä hyviä ...?
Linjan täällä päässää viittaa yksi innokas äiti-ihminen, joka laittaa aina mukavuuden kauneuden ja muotitietoisuuden edelle. Ihan pakko käydä kurkkaamassa Sorelin sivuille. Nimim. lenkille kuivin ja lämpimin jaloin :O)
Suloinen karvanenä. Onko teillä sileäkarvainen collie?
MINNA, monessa paikassa tulee mietittyä, mitä väliä sillä loppupeleissä on, miltä kenkä/vaate näyttää. Kuten eilen pulkkamäessä. Vaikka tykkäänkin kauniista asioista, niin on kiva liikkua tarvitsematta varoa itseään tai vaatteitaan. Minusta käytännöllinen yleensä näyttääkin hyvältä.
Ja kyllä, nahkahan se :) tai lyhytkarvainen collie on se virallinen nimitys. Englanniksi puhutaan rough (=karkea) ja smooth (=sileä) collieista, mikä monen mielestä kuvaakin turkin laatua paremmin kuin tämä suomalainen nimitys. Ei tuonkaan karva nimittäin ihan lyhyttä ole. Mutta funktionaalinen turkki joka tapauksessa: riittävän lämmin ettei tarvitse pukea koiraa pakkasellakaan, ei takkuunnu, lumi ei paakkuunnu siihen eivätkä metsäroskat tartu, ei juuri vaadi hoitoa. Kääntöpuolena sitten se että imuroitavaa kyllä riittää...
Ihana hauveli! Joskus toooosi kauan sitten näin tuollaisen jossain ohimennen, ja se jäi mieleeni niin, että maalasin siitä vesiväreillä hassun kuvan ja annoin sille nimen Röpö. Kuva keikkui monta vuotta jääkaapinovessamme ikään kuin haaveiden koirana. Minun haaveideni, mies ei niin kauheasti omasta koirasta välittäisi. Minä kuitenkin yhä haaveilen ja saattaapi olla, että meille tuleekin hauveli ennemmin kuin myöhemmin.
Minulla oli kovassa käytössä samantapaiset kengät, kun lapset olivat pieniä. Niillä selvisin tosi hyvin leikkipuistoretkistä sekä pakkassäillä että loskassa. Hyvä valinta siis!
Lähetä kommentti