sunnuntai 25. marraskuuta 2012

ehkä kaunis mutta...


Malli/Pattern: Laurel by Jared Flood
Lanka/Yarn: Tosh Sport (antler)
Puikot/Needles: 3,5mm, 2,5mm resoriin

Kauneuden ja käytännöllisyyden yhdistäminen on ihan parhautta. Neulemallien valinnassa kauniin ja käytännöllisen lopputuloksen soisi yhdistyvän vielä nautinnolliseen neulontaprosessiinkin. Valitettavasti aina ei saa mitä haluaa.
 
Neulon tavallisesti perin yksinkertaisia malleja. Joskus koetan rikkoa kaavaa koska kuvittelen, että minun pitäisi osoittaa taitavuuteni, tai esitellä blogissa jotain uutta ja ihmeellistä. Jokin aika sitten neuloin Aidezin vähän tällä mentaliteetilla. Nyt kokeilin jotain pienempää. Lopputulos näyttää kuitenkin olevan poikkeuksetta sama: purkuun menee. Joten sori vaan, olen tylsä enkä muuta voi. Tämä Laurel tässä on oikein kaunis ja mukavan haastavaa neulottavaa, mutta lopputulos ei vakuuta. Neuloin mallin pari vuotta sitten Cascaden langasta. 122 aloitussilmukkaa worsted-vahvuudella on kuitenkin ihan liioittelua. Lopputuloksella olisi voinut myssyttää ehkä Havis Amandan. Tällä kertaa käytin sport-vahvuista lankaa, mutta silmukoita tuntui silti olevan liikaa minun päähäni. En myöskään taida olla baskerityyppiä. Myssystä tuntui liian matalalta. Se ei lämmittänyt riittävästi, eikä istunut päähänkään erityisen hyvin.
 
Onkohan minusta iän myötä tullut kovin mukavuudenhaluinen? En tiedä, katsaus vaatekaappiini kyllä viittaa siihen suuntaan. Joten mukavuudenhalussani neuloin lisää ampiaispesäpipoja. Se malli istuu päähän, on lämmin, ja lämpöä voi vähän säädelläkin. Rowanin silkkivillasta neulottu meni tyttärelle. Itselleni halusin kuitenkin tällaisen luonnonvärisen. Lanka loppui juuri ennen finaalia, joten Laurel oli laitettava purkuun. Ei edes kirpaissut.

2 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Voi että on kauniit palmikot, harmi ettei tullut kunnollista :/

Minna kirjoitti...

Emma, noista palmikoista tykkään itsekin, ja olihan niitä mukava neuloakin. Mutta ei mua jaksa purkaminen tällä haavaa harmittaa, koska koen saaneeni siitä kuitenkin varmuutta sen suhteen mitä minun kannattaa neuloa ja miksi. Kun vaan muistais sen kanssa noita malleja valitessaan :)