kun pöllöt kummittelevat

kuva: twistcollective.com

...pitääköhän ne vaan neuloa pois kummittelemasta.

kesällä kerran

Kuulin, että meille viimein on luvattu talvi. Toivottavasti se tosiaan tulee! Tänään jo ihan pikkasen pyrytti, joten toiveikkaalla mielellä ollaan. Sitä ennen kuitenkin katsaus viime kesään. Sain kirahvilasta ja kesän lapselta haasteen on muistella mennyttä kesää kuuden kuvan verran. Kiitos siitä! Näin matkan päästä tarkasteltuna nousee esiin hyviä muistoja, vaikka silloin aikanaan tuntui arki rankemmanpuoleiselta.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Haasteen napatkoon mukaan se ken haluaa, minä en enää jaksa miettiä kuka ei tähän jo olisi vastannut. Nyt menen nukkumaan ja toivon, että herätessäni on maa valkoinen.

rumasukat

Malli/Patter: Cauchy by Cookie A

Lanka/Yarn: Fleece Artist Trail Socks (chocolate)

Puikot/Needles: 2,5mm

 

Minun pitäisi neuloa enemmän sukkia koska käytän niitä paljon, ja lapsetkin tarvitsisivat. Sukkien neulonta ei kuitenkaan ole lempipuuhaani, vaikka olen koittanut opetella siitä tykkäämään. Niinpä olen useimmiten siinä tilanteessa, että saan seuraavan parin valmiiksi vasta, kun edellinen on jo parsintakelvoton. Kerrallaan käytössä on korkeintaan kaksi sukkaparia. Viime aikoina olen lisäksi alkanut kärsiä siitä kuuluisasta toisen sukan syndroomasta. Puikoilla on nytkin yksi hitaasti etenevä. Näistäkin toinen valmistui jo viime tammikuussa, ja sai sitten odottaa kaveria elokuuhun saakka. Ja nyt jo pääsi pari blogiin kummittelemaan.

 

Nämä sukat ovat ehjät ja veikkaan että sellaisina pysyvätkin, koska en oikein pidä niistä. Mulla on iän kaiket ollut yhdet rumasukat, eli sellaiset sukat, joista en pidä ja jotka ovat rumat, mutta joita tulee käytettyä koska ne vaan kestävät ehjinä silloinkin, kun kaikki muu reikiintyy eikä uutta jaksa neuloa. Miksi lempisukat eivät koskaan kestä samalla tavalla?

ehkä kaunis mutta...

Malli/Pattern: Laurel by Jared Flood

Lanka/Yarn: Tosh Sport (antler)

Puikot/Needles: 3,5mm, 2,5mm resoriin

Kauneuden ja käytännöllisyyden yhdistäminen on ihan parhautta. Neulemallien valinnassa kauniin ja käytännöllisen lopputuloksen soisi yhdistyvän vielä nautinnolliseen neulontaprosessiinkin. Valitettavasti aina ei saa mitä haluaa.

 

Neulon tavallisesti perin yksinkertaisia malleja. Joskus koetan rikkoa kaavaa koska kuvittelen, että minun pitäisi osoittaa taitavuuteni, tai esitellä blogissa jotain uutta ja ihmeellistä. Jokin aika sitten neuloin Aidezin vähän tällä mentaliteetilla. Nyt kokeilin jotain pienempää. Lopputulos näyttää kuitenkin olevan poikkeuksetta sama: purkuun menee. Joten sori vaan, olen tylsä enkä muuta voi. Tämä Laurel tässä on oikein kaunis ja mukavan haastavaa neulottavaa, mutta lopputulos ei vakuuta. Neuloin mallin pari vuotta sitten Cascaden langasta. 122 aloitussilmukkaa worsted-vahvuudella on kuitenkin ihan liioittelua. Lopputuloksella olisi voinut myssyttää ehkä Havis Amandan. Tällä kertaa käytin sport-vahvuista lankaa, mutta silmukoita tuntui silti olevan liikaa minun päähäni. En myöskään taida olla baskerityyppiä. Myssystä tuntui liian matalalta. Se ei lämmittänyt riittävästi, eikä istunut päähänkään erityisen hyvin.

 

Onkohan minusta iän myötä tullut kovin mukavuudenhaluinen? En tiedä, katsaus vaatekaappiini kyllä viittaa siihen suuntaan. Joten mukavuudenhalussani neuloin lisää ampiaispesäpipoja. Se malli istuu päähän, on lämmin, ja lämpöä voi vähän säädelläkin. Rowanin silkkivillasta neulottu meni tyttärelle. Itselleni halusin kuitenkin tällaisen luonnonvärisen. Lanka loppui juuri ennen finaalia, joten Laurel oli laitettava purkuun. Ei edes kirpaissut.

valoja pimeässä

 

 

 

 

 

Sarjassamme 'taistelua kaamosta vastaan'. Alkuillasta pakkasin kaksi nuorimmaista rattaisiin painoksi ja lähdin kävelylle. Kiersimme tutun lenkin. Tytöt lauloivat ja minä kuvasin kännykällä sen, mihin he - lähinnä Kirppu - kiinnittivät huomiota. Tällä kertaa reitillä oli selkeä teema. No, onhan tämä "valon kaupunki".

kaamosmasennus

En muista koskaan toden teolla kärsineeni kaamosmasennuksesta, jonka olen muuten kuvitellut iskevän kevään korvilla, en näin syyspuolella. Pimeyteen olen kyllästynyt ja kaikenkaltaista alavireisyyttä potenut, mutta tämä kokonaisvaltainen väsymys joka nyt vaivaa on aivan uutta. Kun ei huvita mikään, eikä innostu mistään. Olen taistellut vastaan kaikin voimin liikunnan ja kirkasvalolampun avulla. Olen koettanut potkia itseni liikkeelle, kuvitella itseni tehokkaaksi, hakea iloa tekemisen kautta. Silti olo on kuin koittaisi tervassa tanssia. Mitä ihmettä tälle oikein mahtaa? Kun elämä ei kuitenkaan odota vaan olettaa että virtaa piisaa. Vai löytyiskö jostain lääkäri, joka kirjoittaisi opiskelevalle osa-aikakotiäidille sairaslomaa elämästä talven yli, tai edes siihen saakka, että lumi valkaisee maiseman?

rosépippuri

 

 

Mulla on joskus aika pitkä piuha, mutta vasta tarkistaessani sanakirjasta tämän värisävyn suomennoksen tajusin, miksi Victoria oli juuri Posh Spice. Sävyn nimi on 'posy', mikä tarkoittaa tyylikästä. Madelinetoshin mielestä pinkkikin voi siis olla tyylikäs väri! Ja oikeassa ovat siinä mielessä, että tämä vaaleanpunaisen sävy on oikein onnistunut: siinä ei ole tippaakaan makeilua tai hempeilyä, eikä se ole myöskään ylilyövän räikeä. Joten ajattelin sen olevan tyylikäs mauste muutoin niin harmaaseen vaatekaappiini. Vaikka sitten totesinkin, että minun makuuni tässä mausteessa taitaa olla vähän liikaakin potkua.

     

 

Malli/Pattern: Wurm by katharina nopp

Lanka/Yarn: Tosh sport (posh)

Puikot/Needles: 3,5mm, reunus 2,5mm

 

Neuloin siis pitkästä aikaa ampiaispesän. Neuleena tässä ei liene mitään erityistä: olen neulonut mallin monta kertaa ja tavanomaisin muokkauksin tein eli lisäsin silmukoita tuplamäärän, aloitus väliaikaisella luonnilla (provisional cast on), koska siten tulee niin siisti lopputulos. Koristeeksi ompelin sydämenmuotoisen napin. Kokeilin pipoa muutaman päivän verran ja totesin, että reunus olisi ehkä kannattanut tehdä isommilla puikoilla. Onneksi meillä käyttäjiä riittää, ja näköjään meillä on melko samankokoiset päätkin, joten lahjoitin pipon sille, kenelle se paremmin sopii.



 

 

Ja jottein pikki ihanuus heti loppuisi, toinen kesällä ompelemani lippunauha. Sunnuntaina kahviteltiin kera kourallisen vieraita, ja kun teemana oli kahden pikkuprinsessan yhdistetty synttärijuhla, tuntui sopivalta vaihtaa vihreä lippunauha toiseen. Kesällä tämä näytti silmiini vähän turhan hempeältä, mutta jostain syystä ei enää.   

 

 

litää poppaa

 

"Aha, poppaa."

 

Aika-ajoin innostun värkkäämään aamupalaksi sellaista juomaa, jota nykyisin smoothieksi kutsutaan. Kun olin lapsi, puhuttiin muuten pirtelöstä. Tosin silloin pirtelöön laitettiin marjoja, jäätelöä ja maitoa. Smoothieta varten surautellaan salaatit soseeksi. Pirtelö oli herkku, smoothie on terveysjuoma. Minun aamupalajuomani ovat ehkä jotain niiden väliltä: jugurttia, rahkaa, marjoja, banaania, leseitä, mehua ja sitä rataa.

 

 

Olen tavannut surautella aamupalajuomani ihan sauvasekoittimella, minkä takia niiden tekeminen on jäänyt vähän satunnaiseksi. Kunnes taannoin eräs kansallinen kauppaketju tarjosi viisitoista alennusprosenttia vihreän kortin haltijoille, ja mies hankki talouteen tehosekoittimen. On se hauska ja kätevämpi kuin sauvasekoitin, vaikka hieman toivomisen varaa jättääkin. Tai sitten en ole oppinut täyttämään sitä ihan oikein.  

 

"Litää!"

 

Toistaiseksi meitä on kuitenkin vain kaksi, joihin marjasoppani uppoavat. Isompien neitien makuun ne maistuvat liian marjaisille, vaikka Kirppu-keskimmäinen yllättikin tykästymällä banaaniin ja maapähkinään (jonka bongasin joskus täältä). Nirsoihin lapsiin uppoavan terveellisen marjaisan huijausjuoman resepti onkin hakusassa.

aika jaolla

 

Kirahvilan Kati pohti vanhojen taitojen elvyttämistä. Osu ja uppos, sillä olen itsekin tehnyt paluuta vanhojen harrastusten pariin. Toisessa on kyse liikunnasta. Huvituin huomatessani, että mieluisimmat tunnit oli luokiteltu fitness -nimikkeen alle. Mutta tekniikka on tuttua, ja siinä saa parhaimman hyödyn panokselleen. Tässä tapauksessa panos on aika. Jostain (blogista?) on jäänyt mieleeni lausahdus, että lapsiperheessä aika on sirpaleinen käsite. Sen allekirjoitan. Usein on lisäksi tuntunut, että lapsiperheessä oma aika on suoranainen epäkäsite. Jotain, mitä ei ole olemassakaan.   

 

Elämäntilanteesta johtuen olen pitkään harrastanut vain asioita, joita voi tehdä kotona. Neulominen ja bloggaaminen ovat sellaisia. Nyt, kun perheessä ei enää ole vauvaa, voi laajentaa reviiriä. Onhan se ihanaa, mutta myös stressaavaa. Nyt minun pitää jakaa aikaani useammalle taholle, ja harrastuksiin panostaminen tuntuu herättävän entistä enemmän syyllisyyttä. Että jumppaan ollaan menossa, vaikka pitäisi kirjoittaa gradua! Että kirjoitetaan blogia, vaikka pitäisi viettää aikaa perheen kanssa! Tai oikeastaan kirjoittaa sitä gradua. Jaa ettei se gradu etene? Oisko kyse priorisoinnista...? Ja missäs välissä sä tuon ehdit neuloa?!!

 

Pari viikkoa olen kulkenut jumpalla paljain jaloin. Nyt mulla on kengät kuin huutomerkit. Innolla odotan, koska alan tuntea itseni niin vakiintuneeksi liikkujaksi, että kehtaan hankkia jumppatopin mieheltä lainatun t-paidan tilalle.

Aikaa ei voi taikoa lisää, mutta ehkä jotain muuta voi? Järki sanoo, että itsensä hoitaminen vaikkapa kuntoilemalla on voimavarojen lisäämistä, jonka laiminlyöminen kostautuu. Siltipä olen laiminlyönyt. Ja silti tuntuu siltä, että jumppaan lähteminen on itsekkyyttä ja huonoa priorisointia. Vaikka tiedän, että on olemassa tervettäkin itsekkyyttä, ja ettei pyrkimys olla vain muita varten toteudu olemisena vain muita varten. Päinvastoin. Itsensä sivuuttaminen muuttaa ihmisen vain itsensä näkeväksi hirviöksi. Mikä on empiirisesti todistettu.  



Itsensä asettaminen prioriteettilistan kärkeen on vaikeaa useimmille äideille. Minäkin koen sen vaikeaksi, mutta olen tullut pisteeseen, jossa tarve asioiden muuttamiselle tuntuu niin huutavalta, että se on vain aloitettava jostain. Vaikka sitten itsekkäistä lähtökohdista. Pikkulapsiperheessä se kuormittaa koko perhettä. Ei riitä, että minä sitoudun liikuntaharrastukseeni - kaikkien on sitouduttava mahdollistamaan se. Jonkun on oltava lasten kanssa silloin, kun minä liikun. Sillä jollakulla on ehkä omat intressinsä ajankäytön suhteen. Lasten on kestettävä äidin poissaolot. Olen lyhyessä ajassa huomannut, että se pienikin poissaolo nostattaa ikävää, eikä se tunnu kivalta, etenkään jos takana on jo päivä päiväkodissa.

 

Priorisoi siinä sitten. Mieti, mikä on tärkeää. Veny vielä vähän, koska niin olet tehnyt tähänkin asti. Koska jousto loppuu?  

iso hali isille

positiivista perjantaita

Tänään päättyi eräs erittäin antoisa kurssi, jonka puitteissa tein muun muassa tuollaisen, öö, hienon kollaasin. Ihan oikeasti kurssin anti oli aivan muualla kuin askartelussa, ja kuvan tarkoitus onkin kertoa, mitä olen oppinut. Viestin saa ihan vapaasti tulkita miten haluaa. Sain myös kuulla että minulla on taito, jonka olen luullut hukanneeni aikaa sitten. Hukassa se on minulta vieläkin, mutta muiden nähtävillä. Minäkin voin sen siis vielä löytää. Voi miten se tekee minut onnelliseksi!   

Jotta vaikutus ei jäisi aivan paikalliseksi, haastan sinut huomioimaan hyvän toisessa ja kertomaan sen hänelle. Haaste on voimassa juuri tänään, minä päivänä nyt satutkaan tätä lukemaan. Voit tehdä tämän ihan kenelle tahansa, ja ihan mistä tahansa asiasta. Paljon on puhuttu kirkasvalolampun hyvää tekevistä vaikutuksista, mutta sitäkin kokeilleena väitän, että hyvän näkeminen piristää enemmän kuin mikään valo. Joten katso, näe ja sano se ääneen! Minäkin taidan nyt mennä sanomaan tyttärilleni jotakin, minkä aika monesti unohdan sanoa, koska luulen ettei sitä ole tarpeen toistella.  

miehen kädenjälki

 

 

 

Olohuoneen vaaleat seinät tuntuivat kaipaavan jotakin. Juuri tuohon kohtaan, tilanpuutteen vuoksi valitettavaan katveeseen joutuneen laitetason yläpuolelle, se jokin oli ehdottomasti jotain musiikillista. Oikeasti homma kulki käytännön kautta, sillä levyt on varastoitu yläkerran kirjahyllyyn, ja noille tauluhyllyille saatiin pieni käsivarasto ihan soitinten viereen.  Korkealle sijoitettuna levyt ovat turvassa pieniltä käsiltä. Hiukan huvittaa tuo paraatipaikalle päässyt The Sensual World. Antaakohan se vähän turhan älyllisen kuvan huushollista, jossa kuunnellaan pääasiassa Ipanapaa ja Robinia... Mutta hei, tämä taidekokoelmahan ei ole staattinen. Nytkin otin kaukosäätimet pois kuvaamisen ajaksi.

 

Idea ja toteutus tuon paremman puoliskoni. Usein sisustuksesta puhuttaessa sanotaan asunnon kaipaavan "naisen kosketusta", mutta meidän kodissa näkyy miehen kädenjälki.

 

pipari pieni

 

Sesongin ensimmäiset. Koristelun tavoite kai noin määritelmällisesti on kaunistaminen, mutta ainakin pipareiden kohdalla ja ainakin meillä termi tuntuu viittaavan pikeminkin maun parantamiseen. Mitäpä ei sokerimassa ja ranskanpastillit kruunaisi. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että piparit maistuvat parhaimmalta ennen paistamista.

 

Parasta pipareissa on kuitenkin niiden tekeminen.  Se, kun ensimmäisen pellillisen paistuessa uunissa lapset hakeutuvat keittiön puolelle ja esikoinen - vähän yllättäen - toteaa: "Ihana joulun tuoksu!" Silloin tuntee itsensä hassulla tavalla vähän paremmaksi äidiksi. Vaikka sitten kohta jo mielessään puhiseekin muksujen nahistellessa siitä, kenen vuoro on ottaa piparkakumuotilla kuvioita taikinasta. Mutta että meillä on jotakin, joka tuottaa lapsille assosiaatioita, kun sitä on riittävän monta kertaa toistettu: perinne.

 

Lopputulokset ovat perinteisesti tällaisia. Kuvassa yksi perheen jokaiselta tytöltä.