tiistai 30. lokakuuta 2012

vihreää ja valkoista

 
 

 
Kirpputorilta löytyneistä kangaspaloista meille verhot. Kankaita oli kaksi ja ostimme ne lastenhuonetta varten, mutta kotona hoksasimme, että nehän on kuin tehty keittiöön! Kankaat ovat keskenään erivärisiä, ja niiden vihreätkin ovat aivan eri vihreää. Mutta siitä viis! Keittiöstä tuli verhojen myötä pirteä ja hauska. Toista verhoa hieman lyhensin, toista jouduin vähän paikkaamaan. Pari ruostetäplääkin oli. Sen vuoksi hintakin tuumautti hetken verran, mutta tuumimme, että tuskinpa löydämme uutukaisia verhoja muutamalla kympillä. Ja isän perintöä varmaankin, mutta mua jaksaa aina vaan sykähdyttää tuo made in Finland.  
 
Alimmassa kuvassa esikoisen kesäisille synttäreille tarkoitettua viirinauhaa, jonka sain valmiiksi vasta synttäreiden jälkeen. Viime viikonloppuna kun keskimmäisellä oli tulossa synttärivieraita, muistin nauhan olemassaolon ja jopa löysin sen, niin kummallisesta paikasta kuin pilkullisesta metallisangosta lastenhuoneen hyllyltä. Mies naputteli seinään pari naulaa ja ripustimme viirin paikoilleen juuri ennenkuin ovikello soi ensimmäisen kerran. Joskus sitä on myöhässä, joskus taas ilahduttavasti ajoissa - riippuu ihan näkökulmasta!  

5 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Minulle tulee aina tuosta kuosista lapsuus mieleen. Meillä ei kotona tuota ollut, mutta ilmeisesti jollain tutulla oli. :) Aika ihana löytö.

Minna kirjoitti...

Mulle tuo kuosi on aivan uppo-outo. Mutta hauska, raikas :)

heini kirjoitti...

Mullekin tulee mieleen lapsuusajat. Keittiömme verhot (70-luvulla). Ihan samat värit! Paitsi meidän verhot oli ruudulliset.

Viirit jaksaa aina vaan ihastuttaa minua.

MINNA kirjoitti...

Hyvä fiilis tulee aina, kun löytää kirpparilta vanhoja "kunnon" kankaita. Pienistä tahroista en minäkään piittaa vaan ne saa käyttötarkoituksesta riippuen joko näkyä tai sitten ompelen piiloon.
Pirtsakka löytö!

Minna kirjoitti...

Heini, mulle kuosi on aivan vieras, värit samaten. En juuri muista retrokuoseja omasta lapsuudenkodistani, joten ehkä meillä ei niitä pahemmin harrastettu. Hauskaa, että ne herättävät muistoja jossakussa toisessa :)

MINNA, on kyllä ihan huippuhieno olo kun onnistuu löytämään jotain hyvää ja käyttökelpoista! Minä en ole erityisen hyvä kirppiksillä löytämään mitään, joten sitäkin hauskempaa on kun jotain sattuu kohdalle!