sunnuntai 7. lokakuuta 2012

on arkea elomme tää

 
Aika rientää! Se juoksee kuin huomaamatta, kun on mielekästä tekemistä. Ja etenkin silloin, kun olisi tekemistä, mutta tekemisen tielle tulee esteitä, kuten lapsen sairastuminen. Kuluneeseen viikkoon on mahtunut molempia.
 
Vaikka tekemistä on tuntunut riittävän, olen ehtinyt neuloakin. Tai ehkä juuri siksi olen ehtinyt neuloa. Kuumeisen pikkupotilaan kanssa valvoessa ehtii mietiskellä kaikenmoista. Kalkuloida neuletiheyksiä ja sen sellaista, jolloin ajatus on ollut valmis kun on ollut tilaisuus toteuttaa se. Ja puikkoihin tarttuminen tilaisuuden tullen auttaa pysymään kartalla. Joten kun ei olisi aikaa neuloa, kannattaa neuloa. Siitä tulee hyvä mieli.
 
Hyvä mieli tulee siitäkin, että saa valmista aikaiseksi. Joten mullahan on hyvä mieli nyt! Tällä kertaa pienesti vilautan vain. Löysin kivat napit.
 

7 kommenttia:

Henni kirjoitti...

<3 ihanat värit ja napit. Älä pidä meitä kauaa jännityksessä!

heini kirjoitti...

Ihanat napit! Ihanat värit! Allekirjoitan myös tuon hyvän mielen reseptin ja moneen pätee minulla myös tuo aika asia, josta kirjoittelit. Kiitos huomioista!

outi kirjoitti...

Kyllä, napit ovat aivan ihanat!

Emma kirjoitti...

Oi nam! Terveisin Nappimaanikko

Minna kirjoitti...

Henni, en en. Kuvataan koko takki, jahka kuvaaja, valo ja kohtuullisen hyvä tukkapäivä sattuvat samaan ajankohtaan ;)

Heini, joskus tosiaan menee niin, että tekeminen tuottaa lisää energiaa. Olen huomannut sen mionessa asiassa. Pieni stressi on hyvästä, joissain asioissa.

Outi, eikös vain! Pitäisikin kysäistä kyseisestä nappikaupasta saisko heidän nappiseinää kuvata. Valikoima on nimittäin mieletön!

Emma, kyllä! Hauskinta oli, että muitakin sopivia nappeja olisi löytynyt. Näistä kuitenkin tykkäsin eniten.

Elina kirjoitti...

Joo, en meinaa malttaa odottaa koko kuvaa. Ihanalta näyttää! <3

Heli / Neuleaddiktio kirjoitti...

Nappikateus! Aivan ihanat napit olet löytänyt ja mielenkiinnolla odotan, mihin ne kuuluvat! :)