miehen kädenjälki

 

 

 

Olohuoneen vaaleat seinät tuntuivat kaipaavan jotakin. Juuri tuohon kohtaan, tilanpuutteen vuoksi valitettavaan katveeseen joutuneen laitetason yläpuolelle, se jokin oli ehdottomasti jotain musiikillista. Oikeasti homma kulki käytännön kautta, sillä levyt on varastoitu yläkerran kirjahyllyyn, ja noille tauluhyllyille saatiin pieni käsivarasto ihan soitinten viereen.  Korkealle sijoitettuna levyt ovat turvassa pieniltä käsiltä. Hiukan huvittaa tuo paraatipaikalle päässyt The Sensual World. Antaakohan se vähän turhan älyllisen kuvan huushollista, jossa kuunnellaan pääasiassa Ipanapaa ja Robinia... Mutta hei, tämä taidekokoelmahan ei ole staattinen. Nytkin otin kaukosäätimet pois kuvaamisen ajaksi.

 

Idea ja toteutus tuon paremman puoliskoni. Usein sisustuksesta puhuttaessa sanotaan asunnon kaipaavan "naisen kosketusta", mutta meidän kodissa näkyy miehen kädenjälki.

 

pipari pieni

 

Sesongin ensimmäiset. Koristelun tavoite kai noin määritelmällisesti on kaunistaminen, mutta ainakin pipareiden kohdalla ja ainakin meillä termi tuntuu viittaavan pikeminkin maun parantamiseen. Mitäpä ei sokerimassa ja ranskanpastillit kruunaisi. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että piparit maistuvat parhaimmalta ennen paistamista.

 

Parasta pipareissa on kuitenkin niiden tekeminen.  Se, kun ensimmäisen pellillisen paistuessa uunissa lapset hakeutuvat keittiön puolelle ja esikoinen - vähän yllättäen - toteaa: "Ihana joulun tuoksu!" Silloin tuntee itsensä hassulla tavalla vähän paremmaksi äidiksi. Vaikka sitten kohta jo mielessään puhiseekin muksujen nahistellessa siitä, kenen vuoro on ottaa piparkakumuotilla kuvioita taikinasta. Mutta että meillä on jotakin, joka tuottaa lapsille assosiaatioita, kun sitä on riittävän monta kertaa toistettu: perinne.

 

Lopputulokset ovat perinteisesti tällaisia. Kuvassa yksi perheen jokaiselta tytöltä.

vihreää ja valkoista

 

 

 

Kirpputorilta löytyneistä kangaspaloista meille verhot. Kankaita oli kaksi ja ostimme ne lastenhuonetta varten, mutta kotona hoksasimme, että nehän on kuin tehty keittiöön! Kankaat ovat keskenään erivärisiä, ja niiden vihreätkin ovat aivan eri vihreää. Mutta siitä viis! Keittiöstä tuli verhojen myötä pirteä ja hauska. Toista verhoa hieman lyhensin, toista jouduin vähän paikkaamaan. Pari ruostetäplääkin oli. Sen vuoksi hintakin tuumautti hetken verran, mutta tuumimme, että tuskinpa löydämme uutukaisia verhoja muutamalla kympillä. Ja isän perintöä varmaankin, mutta mua jaksaa aina vaan sykähdyttää tuo made in Finland.  

 

Alimmassa kuvassa esikoisen kesäisille synttäreille tarkoitettua viirinauhaa, jonka sain valmiiksi vasta synttäreiden jälkeen. Viime viikonloppuna kun keskimmäisellä oli tulossa synttärivieraita, muistin nauhan olemassaolon ja jopa löysin sen, niin kummallisesta paikasta kuin pilkullisesta metallisangosta lastenhuoneen hyllyltä. Mies naputteli seinään pari naulaa ja ripustimme viirin paikoilleen juuri ennenkuin ovikello soi ensimmäisen kerran. Joskus sitä on myöhässä, joskus taas ilahduttavasti ajoissa - riippuu ihan näkökulmasta!  

minun aurinkoni

 

 

Neljä vuotta on pitkä aika, joka hujahtaa ohi hetkessä.

 

Neljän vuoden edestä hymyä, 

huumorintajua,

 lapsen viisautta,

asioiden näkemistä,  

kauneudentajua,

tempperamenttia,

rohkeutta,  

uskomatonta itsenäisyyttä,

hellyydenkaipuuta,

empatiaa, 

kykyä jättää asiat taakseen

ja antaa anteeksi,

keskittyä hyvään,

nauraa muiden kanssa

 

tiivistyi aamulla, lahjapaketin äärellä, huudahdukseen:

"Siskot, kattokaa mitä me saatiin!"

valmista raitaa

 

Malli/Pattern: Naisen raidallinen neuletakki tjsp. (Novita vuodelta 2010)

Lanka/Yarn: Hjertegarn Alpaca Silk

Puikot/Needles: 3,25 mm

Tämän ihanaisen nappeja vilauttelin jokin aika sitten. Neuloin pitkästä, pitkästä aikaa Novitan ohjeista. Malli on ihan peruskauraa, raidoitettu alpakkainen takki, joka ohjeen mukaan neulotaan alhaalta ylöspäin kappale kerrallaan kerrallaan. Saumoja välttääkseni neuloin kuitenkin alaosan yhtenä kappaleena, kainaloista alkaen yläosan erikseen ja silmukoin olkasaumat yhteen. Hihat neuloin pyörönä ja ompelin paikoilleen. Harkitsin niiden neulomista ylhältä alaspäin lyhennettyjä kerroksia käyttäen, mutta päätin sitten kokeilla sitä joskus toiste jonkin yksivärisen mallin kanssa. Pelkäsin, että raitojen täsmääminen voisi olla turhan hankalaa.  

 

 

Raitoja sai silti täsmäillä ihan riittävästi. Olisin voinut neuloa helmalle mittaa hieman enemmän, jolloin ne rytmittyisivät vartalon muotoihin hieman imartelevammin. Lisäksi ongelma kertautui hihoja neuloessa: hihojen ja vartalo-osan raidat on nimittäin suunniteltu yhtä leveiksi, joten hihat uhkasivat jäädä pahasti nafteiksi. Enkä mitään inhoa enempää kuin liian lyhyitä, ranteen paljastavia hihoja! Joten fuskasin hieman ensimmäistä hihaa neuloessani (pidensin raitoja hieman) ja ompelin hihan paikoilleenkin ennenkuin aloitin toisen saadakseni varmuuden siitä, että takki ylipäätään kannattaa neuloa loppuun saakka. Toisen hihan kanssa fuskasin vielä enemmän, sillä sininen lanka näytti loppuvan kesken. Sain sen riittämään juuri ja juuri. Viidentoista sentin pätkä taisi jäädä päättelyn jälkeen yli.
 

Malli ei muutenkaan ole kaikkein pukevin mahdollinen minulle, mutten halunnut kauheasti muokata sitä. Tuumin kyllä jättää resorin pois, huolitella helman käänteellä ja neuloa sen a-linjaiseksi. Mutta sitten tämä olisi jo ihan eri takki, ja sen eri takin ehdin neuloa myöhemminkin, eri tarkoitukseen. Tästä tuli nyt tällainen ihan kiva välikerros, eikä tämä ole ollenkaan pahalla sanottu. Vaikka sattuneesta syystä napitankin mielelläni vain ylimmät napit.

 

 

Olen oppinut ajattelemaan etten oikein tykkää alpakasta, mutta Felted Tweedin ohella tämä lanka tekee poikkeuksen. Huolimatta silkistä ja alpakasta neuloksesta tulee mukavan napakkaa. Se laskeutuu kauniisti eikä sillä tavalla lörpästi kuin kyseiset kuidut usein tahtovat tehdä. Lopputulos on ohut ja uskomattoman lämmin, mikä sopii tällaiselle tukevampivartiselle palelijalle paremmin kuin paksusta langasta neulottu muhkeus. Lanka vaikuttaa tämän villatakin ja yhden pidempään käytössä olleen huivin perusteella myös riittävän käytönkestävältä, ja minun mielestäni pehmoiseltakin. Joten lisää tätä mun puikoille, kiitos!  

 

Kuvausassistentti.

äidin pikku apulainen

 

 

Malli/Patern: Aidez by Cirilia Rose

Lanka/Yarn: Cascade Eco+ (Summer sky heather)

Puikot/Needles: 6mm

Kuten sanoin, se on tunnelaji. Ja tämä Aidezin kaveri jakaa minun tunteeni pahasti kahtia. Neulomisprosessina se oli hieno. Malli näyttää monimutkaiselta, mutta ei loppujen lopuksi sitä ole, vaikkakaan niiden mysteeripalmikoiden arvoitusta en onnistunut pitävästi ratkaisemaan. Mallikerrat jäivät helposti mieleen ja rytmittivät neulomista kivasti. Modauksia ohjeeseen tein sen verran, että neuloin alhaalta ylöspäin saumattomasti, hihat erikseen ja yläosan taas yhtenäisenä. Kainaloissa silmukat odottavat apulangoilla, ajattelin, josko silmukoisi saumat. Kuten kuvasta näkyy, vähän vaiheessa ollaan vielä... 

 

 

...ja saattaapa olla että siihen jääkin. Jostain syystä Aidez on roikkunut to do -listalla reilun vuoden, pääasiassa kai siksi, että olen ehkä epäillyt, ettei se ole aivan minun tyyliseni vaate. Titityyn Siinan puheet taivaansinisestä Aidezista saivat minut innostumaan, mutta neuloessa epäilys on vain vahvistunut. Keksin äkkiseltään montakin itselleni vaatteeksi sopivampaa mallia. Joten tuumin, etten päättele vaan puran, koska nyt se on vielä helppoa. Vaan sitten iski valinnanvaikeus. Mitä siis...

 

 

...teen? Voisin ottaa revanssin Amelian kanssa, mutta se kaipaisi ehkä hieman keveämpää lankaa. Golden wheat cardiganin ohje mulla olis jo valmiina (mutta jokin syy on kai siihenkin, etten ole tullut neuloneeksi sitäkään aiemmin?). Harvest moon voisi sopia minulle, samoin Tilted Duster. Monta muutakin kivaa tulee mieleen. Tai sitten tunikaa, Idlewood tai talonmiehen neitikin... Selkeästi simppelimpään suuntaan olen kuitenkin menossa. Pitänee tuumata hetken. Vaikka lankaa keriessä.

tautipesän tarinoita

 

 

 

Aika tylsiähän ne ovat. Ne tarinat meinaan. On mitattu kuumetta, käyty lääkärissä, annosteltu antibioottia ja muutettu suunnitelmia syyslomareissun suhteen. Ollaan kotona. Satanutkin on. Joten ei ihme, että suljetun paikan kammo iskee välillä. Seinät tuntuvat kaatuvan päälle kera hirrrrr-vit-tä-vän huudon. Metakassa kunnostaudutaan erityisesti silloin, kun kaatuvat seinät kuuluvat legoista rakennettuun tilataideteokseen. Malleja on tasan kaksi, kuten kuvasta näkyy. Minä hallitsen ne molemmat, mutta lapset ovat selkeästi erikoistuneet: yksi rakentaa pyramideja, toinen laatikkotaloja, kolmas toimii kuulamurskaimena. Huutoon osallistuvat kaikki, mutta eri syistä.  

 

On myös mietitty syntyjä syviä. Kuivaharjoiteltu elämää ja rämmitty poikkeuksellisen syvällä. Tänään sen tajusin: olisi kai aika viritellä kirkasvalolamppu täksi talveksi. Mulla tosin saattaisivat toimia sellaiset korviin tuikattavat valotkin. Kuljeksisin päivät pitkät lamput korvissa ja kerrankin polla säteilis. Hoitotehollisesti kaksi tuntia päivässä pitäisi kyllä riittää, mutta tuskinpa tällä kaamoksenkestokyvyllä varustettu ihminen voi valohoidosta yliannosta saada.

 

Hyvässä lykyssä ne lamput toimisivat korvatulppinakin.