maanantai 19. toukokuuta 2014

tilataidetta patiolla


Kesän parhaita juttuja? Saippuakuplat, polkupyöräily, puissa kiipeily tietenkin. Paljain jaloin kävely. Pitkät valoista illat ja se, että kaverit tavoittaa helposti koska kaikki ovat koko ajan pihalla. Katuliidut ovat myös aika pop. Ostimme viime keväänä saavillisen erivärisiä liituja. Koko kesän portaillamme oli pakasterasiassa pieni käsivarasto. Ja pihatiemme kirjavaksi koristeltu.


Hieman jännitin naapureiden reaktiota näihin tilataidenteoksiin. Vaikka katuliiduthan eivät sotke juuri muuta kuin piirtäjän sormia, ja kuvat huuhtoutuvat pois sateen mukana. Onneksi sanomista ei tullut, vaikka kuvat ulottuivat kyllä melko kauas kotioveltamme.


Tänä kesänä uusiksi.

2 kommenttia:

heini kirjoitti...

Ilahduttavaa taidetta. :) Paljainjaloin kävelyä voi harrastaa muuten kaupungillakin tai vaikka Tukholmassa. :) Eilen näin kuninkaanlinnan luona kolme afrikkalaista kauniisti pukeutunutta naista, joista yksi käveli ihan pokkana kävelytiellä ilman kenkiä. Tulin iloiseksi ja ajattelin, että tänä kesänä minäkin haluan tepsutella välillä ilman kenkiä.

Minna kirjoitti...

Mä en ole uskaltanut kaupungissa kävellä paljain jaloin, vaan pelkään että maassa on jotain (ihmisten jättämää) mihin särkee jalkansa. Aloitin pehmeän laskun varvaskenkien kautta - vuoden harkittuani siis hankin sellaiset. Muutaman viikon käyttökokemuksella voin sanoa että tykkään hurjasti, vaikka eiväthän ne täysin paljain jaloin kävelyä vastaa. Sen olen niiden kanssa huomannut, ettei paljasjalkailua ehkä niin kauheasti kannattaisi arastella. Joten ehkäpä minäkin tänä kesänä kokeilen menoa ihan ilman kenkiä.