maanantai 27. tammikuuta 2014

pieniä urakoita

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tämä kuva kertoo, etten hallitse kameran asetuksia, ja että meillä on koira.

Päätin joskus syksyllä neuloa päiväkotilaisille ohuet lapaset. Ne kun ovat mukavat viileillä muttei vielä kylmillä keleillä, ja aluslapasina kurarukkasten tai sitten talvella paksumpien lapasten alla... no juu. Nyt vihdoin päättelin viimeiset langanpäät. Mutta onhan tässä vielä talvea ja kevättäkin edessä, elleivät sitten ole kädet ehtineet jo kasvaa näistä ohi. Langat ovat enempi ja vähempi sukkaprojektien jämiä. Tummanruskea muistaakseni Trail Sockia, loput Louhittaren Luolan Väinämöistä (valaan laulu, hiekka, sammal, sumu, kammari, ja peukussa vadelma). Toivottavasti jämiä riittää vielä yksiin villasukkiin. Epäilen nimittäin arvostavani näitä värejä enemmän kuin muksut.

Tartuin myös vihdoin härkää sarvista ja inventoin vaatekaappini. Kun kaikki rikkinäinen, liian pieni, liian iso, pahaksi nuhjaantunut tai muutoin käyttökelvoton oli karsittu pois, oli (on) näky aika lohduton. Omistan niin vähän vaatteita, että sitä on ilmeisesti vaikea käsittää. Ainakaan haastattelemani keskiverto naisihminen ei tuntunut ymmärtävän, että ilmaisu "ei mitään päällepantavaa" voi oikeasti tarkoittaa juuri sitä. Mutta ei pahaa ettei jotain hyvääkin. Taisin nimittäin löytää sen kaipaamani swants-aihion ihan sieltä omasta kaapista, niin että pääsen jossain vaiheessa kokeilemaan niiden tekoa. Vaatepulmaani siitä ei kyllä taida olla apua, vai käyttääkö joku oikeasti niitä tekemiään swantseja?

4 kommenttia:

Merde kirjoitti...

Minä käytän! En kai muuten niitä olisi tehnytkään. ;) Minun vironvillaisesta kirjoneulepaidasta tekemäni ovat tosi lämpimät ja erityisen hyvä ulkoillessa kovalla pakkasella, jos ei tuule.

Minna kirjoitti...

Kiva kuulla Mertsu! Itse asiassa minunkin lempipöksyihini ovat kuuluneet Noolanin keittovillaiset pökät, että sikäli uskon itsekin käyttäväni swantsejä jos ne vain onnistuvat. Ne näyttävät silmääni kuitenkin tosi hassuilta... mutta sittenhän sen näkee kun tekee :)

Tuija kirjoitti...

Meillä sekä teinitytär että minä käytämme swantsejämme kotihousuina. Hassuthan ne ovat, mutta myös tosi mukavat ja kivat. :)

Minna kirjoitti...

Tuija, täytynee tuo sitten ryhtyä. Toivottavasti ehdin ennen pakkasten loppumista...