 |
| Kuvan takki ei liity tapaukseen. http://www.polarnopyret.fi/image_view.php?name=9%2F7310019355873.jpg |
Millaisia merkityksiä sisältyykään niin näennäisen arkiseen asiaan kuin säänkestävään vaatetukseen. Päiväkotikaverin vanhempi oli nimittäin piipahtanut samassa kaupassa kuin minä, ja samanlaiset takit olivat herättäneet merkillistä kohinaa lapsiryhmän keskuudessa. Tyttäreni oli saanut kuulla että sulla on samanlainen takki kuin tolla. Kummallisen asiasta teki se, että toi on poika.
Olen värikoodannut lapseni väärin. Vaihtoehtona ollut vaaleanpunainen takki kuitenkin särki värisilmääni lähes yhtä paljon kuin lastenvaatteiden sukupuolittunut värikoodi päätäni. Joten tein ehdotuksen, ja lapsi joko oli kanssani samaa mieltä tai sitten häntä ei ois voinu vähempää kiinnostaa.
Tietoinen riskiottoni kuitenkin realisoitui, ja koska elämä on, lapsi sai kantaa seuraukset. Mikä on käytännön esimerkki dilemmasta, jonka henkilökohtaisen politisoituminen sisältää. Onko poliittinen riski todella henkilökohtaisesti kannettava? Yhteiskuntapoliittiset ja elämänpoliittiset valinnat kun voivat vetää eri suuntiin. Ja missä määrin voi valita kun ottaa huomioon valintojen vaikutukset sosiaaliseen ympäristöön. Onko esimerkiksi minulla äitinä edes oikeutta päättää lapseni puolesta, kuten tässä tapauksessa tein? Tai onko se reilua lasta kohtaan?
Sillä poikkeavuudesta ja poliittisuudesta seuraa sosiaalinen sanktio. Lapsi oli todennut samanlaisia takkeja hämmästeleville että ei se maailmaa kaada.Tuntuupa kuitenkin huojuttavan.
11 kommenttia:
Tuntuu olevan tiukkaa välillä. :-/
P.S. Mun lapsellani ( tyttö) on muuten popin vihreä takki. Se tykkää siitä eikä kai ole koulussakaan saanut palautetta vääränvärisestä vaatetuksesta sou far. Toivottavasti ei saakaan. Meillä pukeudutaan onneksi mielellään hyvin monenlaisiin väreihin, mitä kirkkaampia ja iloisempia, sen parempi. Ja silti voi laittaa myös mustan takin kirkkaiden housujen kaveriksi.
Hyvä asenne tyttärelläsi! :)
Arvaa vaan, mitä poikani on saanut kuulla, kun sadetakkinsa on *gasp* vaaleanpunainen... Onneksi lapsella on sen verran hyvä itsetunto ja itseluottamus, että kuittaa ihmettelijöille, ettei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä, on vain värejä.
Mutta silti. Pirun tiukassa istuvat nuo värikoodaukset. Ärh.
Kati, tiukkaa tuntuu olevan. Meillä ei ole POPia, mutta samanvärinen kuin tuo kuvan takki.
Meilläkin on harrastettu värejä, vaikkei sinänsä muuten ole puettu lapsia sukupuolineutraalisti (paitsi ehkä vauva-aikana). Minusta on myös tärkeää antaa tilaa lapsen omille intentioille, kun tyttöys kuitenkin on heille iso juttu. Vaaleanpunaista löytyy etenkin ulkovaatteista, koska valitettavan usein budjetti sanelee sen mistä on mahdollista valita. Markettien valikoimat ovat aika surkean yksipuolisia.
Siina*k, kyllä! Olin aika tyytyväinen tuohon osaan tarinasta. Mutta samalla huolestuttaa se, miltä lapsesta tuntuu joutua jossain mielessä vastustamaan sosiaalista painetta. Ja harmittaa, jos hänen täytyy. (Tosn vaikuttaa siltä että asia jäi siihen, ja hyvä niin.)
Fanny, minuakin tuo värikoodaus ärsyttää. Sinänsä jännä, että puen tytöt mielelläni hameisiin ja mekkoihin, yhdellä on kukallinen toppatakki jne., eli en sinänsä karsasta sukupuolittunutta pukeutumista. Mutta yksipuoliset käsitykset "sopivista" väreistä puistattavat.
Vaaleanpunainen sadetakki pojalla kuulostaa aika hurjalta, lähinnä
siis siitä sosiaalisen sanktion näkökulmasta. Mutta ihan mahtava asenne pojalla! Ja sinulla, kun pystyt luottamaan siihen että lapsi pärjää noissa tilanteissa.
Niinpä niin. Hyvin puet asian sanoiksi. Meillähän tuo kuopus on tähän asti mielletty tytöksi pitkähkön kuontalonsa takia. Asiaa ei ole helpottanut värikäs pukeutuminen ja lapsen mieltymys söpöihin asioihin. Nyt hiukset ovat ekaa kertaa kesämitassa ja poika pojan näköinen, kuulemma...
Hän valitsi viimeksi itse vaatekaupasta paidan tyttöjen osastolta, koska paidassa oli ihana pupun kuva. Jouduin poistamaan röyhelöt hihansuulta, mutta vaaleanpunaisen rusetin poika halusi pupun pitävän! Nyt hän tarvitsee uudet tossut ja on mieltynyt pinkkeihin joissa tepastelee terrieri. Etukäteen jo hiukan mietin millaista palautetta päiväkodissa niistä saa, mutta hitto soikoon jos hän ne haluaa niin ne sitten hankitaan.
Jasmin, kuopuksesi kuulostaa ihanalta lapselta <3 Olisi ihanaa, jos lapset saisivat toteuta itseään ja tykätä kaikenlaisista asioista ilman sukupuoleen liittyvää (muiden) hämmennystä. Joskus tuntuu, että aikuisilla nuo rajat ovat jopa väljemmät, vaikka jotkut jutut laitetaankin vähän överi-huumorin piikkiin. Mutta mies voi esim. pitää vaaleanpunaista kauluspaitaa ilman että siitä erityisesti kiusaannutaan. Mistähän kertoo se, että lasten kohdalla sukupuolten väliset rajat halutaan piirtää niin korostetun selkeiksi?
Aikanaan esikoista odottaessani neuloin tälle tulevalle lapselle talveksi villatakkia ja -housuja. Ihanaa pehmeää baby alpakkaa, ja mielestäni niin kauniin väristä. Mustikansiniset housut ja vaaleampi takki. Teinpä näitä ihan anopilassakin. Mieheni oli tainnut tuohon mennessä möläyttää, että todennäköisesti tyttö sieltä on tulossa. Ja huoh. Appiukko katsoi neulomisiani ja suorastaan tyrmistyneenä tiedusteli, että poikako teille sittenkin on tulossa. "Eikös sen pitänyt olla tyttö"? Tästä kevyesti kimmastuen koommentoin, että tyttö sieltä tulee, jos etukäteisarvelut pitävät paikkansa. "No, kun sinä tuommoista sinistä neulot". ARGHHH!!!!!!!!! Mitäpä siihen sanomaan, sattuu tämä äitikin tykkäämään PALJON sinisestä. Tack och ajdö- tyyppinen tilanne oli kyllä. Sittemmin minulle on selvinnyt, että appiukko ei todellakaan pidä sinisestä väristä.
Melkein osasin kirjoittaa. Adjö kumminkin tarkoitin. Ja todennäköisesti kirjoitusvirheitä on muitakin. Näköjään olen nykyään kirjoitustaidotonkin :)
Värikysymykset voivat tosiaan olla sidoksissa myös henkilökohtaisiin mieltymyksiin. Niin minullakin tuon limevihreän takin kohdalla: mietin, miten eriväriset asusteet toimivat sen kanssa. Ei sillä että käytännössä kuitenkaan päästäisiin sävy sävyyn asustamaan, mutta saahan sitä suunnitella :)
Nämäkin asiat toki muuttuvat. Vauvan halusin pukea mahdollisimman unisexisti etenkin ensimmäisen kohdalla, mutta sen jälkeen olen muuttunut lepsummaksi. Johtuu toki siitäkin, että lapset kasvavat ja niillä on oma tahto. Ja että haluan vastustaa kulttuurista kahtiajakoa joka arvottaa miesten jutut vakavastiotettaviksi ja arvokkaiksi ja naisten jutut vähäpätöiseksi hömpötykseksi. Joten meillä on sallittu rimpsumekot, barbileikit ynnä muu. Äitikin lukee muotilehtiä. Sit keskustellaan ja kyseenalaistetaan ikäkauden mukaisesti. Haluan että tytöt oppivat arvostamaan sukupuoltaan ja siihen liittyviä juttuja, mutta myös ajattelemaan että asioita voi valita oman mielen mukaan eikä siksi että on tyttö. Tasapainoilua on. Lapset ovat kuitenkin monesti paljon fiksumpia kuin osaamme kuvitellakaan, jos heille vain antaa tilaisuuden siihen.
Voi että tykkään tästä viimeisestä. Näin, nimenomaan näin just näin.
Lähetä kommentti