torstai 6. joulukuuta 2012

villaisia unelmia

Näin talvella villa on ajankohtainen materiaali. Voisin pukeutua siihen päästä varpaisiin, ja itse asiassa melko usein niin teenkin. Villa on upea materiaali, ja vaikka monet vaatevalmistajat tykkäävät sekoittaa siihen keinokuituja ja vuorittaa vaatteen, ei se ole lainkaan välttämätöntä. Minusta villavaate on parhaimmillaan kun lämpö tulee suoraan ihoa vasten, ja kun siinä on rouheutta ja juurevuutta. Noolanin vaatteet ovat juuri sellaisia. Kävin viikko sitten heidän kivijalkapuodissaan Helsingissä, ja siitä saakka olen nähnyt unia näistä villaisista. Ajatuskin lämmittää! Kuvia en tajunnut putiikissa ottaa, koska mukanani oli suuri seurue pääasiassa pieniä ihmisiä, ja keskittymiseni suuntautui muihin asioihin, joten lainakuvilla mennään.


Siri-takki.

Vaikka neulon ehkä kaikkein mieluiten juuri villatakkeja, en tiedä miten toteuttaa tällainen puhdas yksinkertaisuus puikotellen. Tätä käyttäisin aina ja kaikkialla ja pistäisin sen sopimaan mihin tahansa. Arvatkaa harmittaako, kun tällainen oli ja meni huuto.netissä jokin aika sitten! Hitaudesta sakotetaan.   
 
Froa-liivi.
 
 Nuo isot taskut ovat mainiot.


Lola-mekko.
 
Yksinkertainen linjakas keittovillainen mekko pitkillä hihoilla. Keittovilla on lämmintä mutta hengittävää, ellei sitä tuki paksulla trikookerroksella. Tämä malli olisi valtavan monikäyttöinen, ja taitaa siksi ollakin unelmalistani ykkösenä.


Lolita-mekko.
 
Tässä sama malli lyhythihaisena. Minä haluaisin pitkät hihat mutta tämän värin. Tai harmaata pellavaa lyhyillä hihoilla.


Luna-mekko.
 
Hihaton ja keittovillaa. Alle trikoopaita tai päälle bolero. Siinä olis kaikki tarpeellinen talven juhliin. Ja arkeen!
 
Hatta-kauluri ja Kujat-ranteenlämmittimet.
 
Näitä hypistelin kaupassa pitkään, mutta jätin sinne kun en ollut varma värivalinnoista. Sitäpaitsi jokin kumma ääni takaraivossa urputti, että nämähän voi neuloa itse. Mikä ei kylläkään pidä paikkaansa. Kaikkea muuta kivaa voi neuloa itse, mutta juuri tällaisia ei voi. Onneksi tämän brändin kohdalla on mahdollisuus harkita pidempäänkin, sillä mallisto ei vaihdu sesongeittain. Materiaalivalintojen ohella tällainen ajattomuus on osa heidän ekologista filosofiaansa. Ja sopii hyvin minulle, sillä olen oppinut inhoamaan ostopäätöksiä, jotka pitää tehdä heti. Pitää saada rauhassa miettiä ja makustella. Silloin osuu todennäköisemmin oikeaan.

2 kommenttia:

heini kirjoitti...

Kivannäköistä. Olet käynyt Helsingissä, hui ja jee, olisimme voineet tavata :). Minustakin sellainen pelkkä tönkkö villa on ihanaa. Minulla yhdet sellaiset villasukat (tuossa profiilikuvassani muuten ovatkin juuri ne).

Minna kirjoitti...

Heini, käväisin tosiaan Helsingissä mutta oli tosi pikavisiitti. Olisi joskus kiva käydä paremmalla ajalla, lasten kanssa tai ilman, mutta niin että ehtisi rauhassa olla ja katsella, kierrellä kauppoja ripauksittain, viettää aikaa vaikka jossain puistossa ja tosiaan tavatakin ihmisiä. Ja muuten sukat tai tossut tuollaisesta villasta, oispa ihanat! Ja lankkulattia niiden alla... *huokaus* Ei haaveet ihan heti lopukaan :)