maanantai 3. joulukuuta 2012

onni onnettomuudessa


Joskus on onni onnettomuudessa. Aidezin kanssa kävi vähän ohrasesti, mutta nytpä olenkin sitten neulonut oikeasti kivan takin! Tämä on siis purkulangasta neulottu, ja ainakin olen itse oikein tyytyväinen. Käytössäkin takki on ollut jo hyvän tovin, mutta oli hienoisia vaikeuksia saada se blogiin. On nimittäin niin, että kun tuntee itsensä maailman rumimmaksi, ei oikein huvita olla kameran edessäkään. Ja kun en oikein hengarikuvistakaan tykkää. Joten pitää vaan odottaa hetkeä, jolloin jonkinainen itseluottamuksen poikanen, edes kohtuullinen valo, neule ja suht myöntyväinen kuvaaja osuvat samaan paikkaan samaan aikaan. Olisi ehkä vähemmän haasteellista neuloa pelkkiä sukkia...   


Malli/Pattern: Golden wheat by Veera Välimäki
Lanka/Yarn: Cascade Eco+ (summer sky heather)
Puikot/Needles: 5mm

Tähän siis tultiin. Veeran Golden Wheat cardigan on roikkunut listallani ja ohjekin ollut ostettuna jo iäisyyden, mutta jostain syystä olen epäillyt sitä neuloa. Hieman epäilytti nytkin. Sen verran sissihenkeä kuitenkin itsestäni löysin, että tuumasin kyllä kestäväni vielä toisenkin purkukerran, jos vain lanka sen kestää. Kävin toimeen, eikä kaduta. Takki on lämmin ja kiva. Hassun napituksen salaisuuskin on minulle auenut. Ajattelin sen olevan vain esteettinen elementti. Mutta riittävän avonaisena takki ei ole liian lämmin, vaan itse asiassa erittäin käyttökelpoinen vaate, vaikka onkin neulottu melko paksusta langasta. Ainakin tässä vaiheessa näyttää vahvasti siltä, että puutteista huolimatta tässä takissa on aoinesta lempineuleeksi. 


Puutteitakin nimittäin löytyy. Tästä kuvasta sen hyvin näkeekin. Kainaloiden alle tahtoo muodostua tuollainen hassu vekki. Saattaa olla että rintavarustukseni on himpan liian iso tähän takkiin. Toisaalta jos jätän alimman napin auki, näyttää kuin etukappaleissa olisi pikkuisen liikaa leveyttä, ja vekki muodostuu pystysuuntaan. Ota siitä nyt sitten selvä. Napinläpiä neuloin kaksi enemmän kuin ohje opasti, ja ompelin ne sitten kiinni. Minun metodini on selkeästi yrityksen ja erehdyksen kautta eteneminen. Joskus kyllä ihmettelen tätä näkemyksen puutetta.


10 kommenttia:

MevrouwWalvis kirjoitti...

Kiva takki, ja tosi nätin värinenkin vielä! Ja ihan suotta ujostelet kuvissa oloa:) Olen omiin neuleisiini tehnyt lyhennetyin kerroksin lisätilaa rintavarustukselle, parikin kerrosta auttaa neuletta istumaan paremmin.

MINNA kirjoitti...

Ihana neulemalli ja malli! Väri on mitä ihanin ja sopii tosi hyvin sinulle. Suotta ujostelet :O)

Minna kirjoitti...

MW, taidan kärsiä jonkin sortin kamerakammosta, mikä on tietysti vähän huono juttu tämän harrastuksen kannalta. Mutta neulehan tässä on pääasia. Pitäis opetella laskemaan noita lyhennettynä kerroksia. Olen sen onnistunut jotenkin laistamaan. Nytkin ajattelin että kun tää on noin avonainen malli niin ei sellaisia tarvitse... Mut ens kerralla sitten :) Se taitaakin olla mun motto nykyään.

Minna kirjoitti...

MINNA, kiitos. Neulemallia kohtaan mulla oli ennakkoluuloja, mutta turhaan :)

Kati kirjoitti...

On se nätti ja tuo väri varsinkin, aivan ihanan pehmoinen. :)

Kameran edessä taitaa oppia olemaan olemalla kameran edessä. :D Jotta treenejä vain. ;) Eipä silti, minä en edes huomaa kameroita, mutta omat kuvat näyttävät yleensä ihan karmeilta, vaikka muut ovat sitä mieltä, että mitään vikaa niissä ei ole. Jotta ymmärrän tuskan.

Minna kirjoitti...

Kati, kai sitä kuvattavana olemista pitäis vaan opetella. Tapanani on yleensä poistua takavasemmalle siinä vaiheessa kun kamera tulee huoneeseen. Mutta joo, langanm väri on kyllä ihan maaginen! Ylipäätään hyvä lanka, tykkään kovasti.

Neulisti kirjoitti...

Se osaa kyllä ahdistaa, jos oma peilikuva ei miellytä, mutta haluaisi esitellä itselleen tekemiään neuleita. Ja jos on itsetunnollisesti huono päivä, niin ei se siitä yleensä kuvaamalla parane. Toivottavasti tähän postaukseen jo sadelleet (ja pian jatkoa saavat) kehut nostavat hieman sitä suotta lytyssä olevaa itsetuntoa. :) Neule on nimittäin aivan upea, ihanan värinen. Ja sinä olet kaunis neuleen käyttäjä!

Anna kirjoitti...

Ompas hieno! Muakin on houkutellut tuo malli jo pitkään. En vain ole rohjennut neuloa, kun paksut villatakit jäävät yleensä käyttämättä kuumuutensa takia (ja sen takia, etteivät tahdo sopia takkien alle sovinnolla).

Ja pakko vielä sanoa, että yhdyn muiden sanomisiin siinä, että älä ujostele kuvia. Välillä muakin kyllä ahdistaa laittaa omia kuvia blogiin. Toisaalta sitten kun laittaa, niin sitä tuntee itsensä voittajaksi (tai ehkai ihan ;)) Mutta samanlaisia tavallisia ihmisiähän me kaikki ollaan.

heini kirjoitti...

Yhdyn edellisiin: Kaunis ja kaunis päälläsi. Kiva mekko myös :-)

Minna kirjoitti...

Neulisti, kiitos kaunis :) Tarkoiotukseni ei kyllä ollut kehuja kalastella, enempi juuri purkaa harmitusta siitä miten hankalaa on pitää neuleblogia kun sinne ei tahdo saada kuvia. Aika älytöntä oikeastaan.

Anna, voin suositella mallia kokeiltavaksi! Mulla oli samat ennakkoluulot, mutta oikeastaan mallin vika on se, ettei siitä ole superlämpimäksi kylmien päivien pelastajaksi (paitsi tietysti jos tekee napinlävet koko matkalle). Tuo napitus on kyllä osoittautunut aika funktionaaliseksi. Kovin tyköistuvien takkien alle tämä neule ei kyllä mahdu, mutta jos sattuu omistamaan sellaisen nyt niin muodikkaan ylisuuren takin niin ei varmaan ole ongelmaa. Mulle se takki on miehen untsikka, eli ei niin kaunis. Mutta lämmin :)

Ja tuohon toiseen juttuun, ihan tavallisiahan me kaikki ollaan. Mutta mikä mlie siinä, että toista ei vain katso samalla tavalla kriittisesti kuin itseä. Minä en tunne yhtään rumaa ihmistä, mutta silti on vaikea nähdä omia piirteitään samalla tavalla kuin muiden. Toisissa ne ovat ominaisuuksia, itsessä vikoja.

Heini, kiitos myös. Mekko on ihan lemppari, juuri sopivan mittainen ollakseen niin mekko kuin tunika. Ja siinä on sellainen huijausleikkaus, joka taikoo vyötärön jokaiselle :D