torstai 6. helmikuuta 2014

kahvikutsut

Sain  kahvikutsun kirahvilan Katilta. 

"Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidät bloggaamaan, liittyi se sitten ympäristöön, luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissa. Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin, voit viedä pullakahvit mukanasi. Esitän kysymyksiä, mitkä saattavat useinkin tulla esille kahvikupposen ääressä ystävän kanssa keskustellessa. Mitä sinä vastaat seuraaviin kysymyksiini? Voit myös vastata kysymyksiin pelkästään valokuvin."

1. Millainen sinun sisustustyylisi on? Minun sisustustyylini on meidän sisustustyyli. Meillä siis näkyy niin minun, miehen kuin lastenkin kädenjälki. Tyyli on yhdistää kaikkea, mikä silmää miellyttää, vaikka ne eivät jonkin esteettisen mittapuun mukaan toisiinsa sointuisikaan. Funktionaalisuus on kuitenkin se punainen lanka, jota pyrimme noudattamaan. 

Kotona täytyy viihtyä. Kaikkien.

2. Mikä on lempi huoneesi tai huonekalusi? Lempihuoneeni on olohuone. Siellä on ihana valo. Niinä päivinä, kun kaikki perheejäsenet ovat kotona, he ovat yleensä olohuoneessa. Puolet leluistakin on pysyvästi sijoitettu olohuoneeseen, koska siellä niillä yleensä leikitään. Joskus toivon että lapset viihtyisivät enemmän omissa huoneissaan, mutta epäilemättä olen hyvin hämmentynyt sitten, kun se aika koittaa.   


Lempihuonekaluni ovat ehkä ne vanhat chippendale-tuolit, jotka haimme eräänä sunnuntaipäivänä hetken mielijohteesta lehti-ilmoituksen perusteella. Ne ovat mummolan väriset, mahtipontiset ja niiden pohjasta tippuu heinää lattialle.

3. Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa? Haluaisin sanoa että terveyteeni, mutta se ei valitettavasti ole totta. Koen siitä huonoa omaatuntoa. Käytän silti paljon rahaa terveyteeni, koska on pakko. Lapsiin käytän kyllä rahaa hyvällä omalla tunnolla, ei kaivele vaikka hankinta ei olisi tuiki tarpeellinenkaan, jos siitä on muksuille oikeaa iloa.
  
4. Mihin asioihin elämässä satsaat? Tällä hetkellä oma terveys on aikalailla ykkösenä. 

5.  Mistä onnesta unelmoit? Stressittömästä ja kiireettömästä elämästä, antoisista ihmissuhteista, kompetenssin kokemuksesta.   

6. Missä olet tunnollinen? Yleensä kaikessa mitä ryhdyn tekemään. Tosin viime aikoina olen alkanut miettiä olenko lainkaan tunnollinen. Mutta ehkä se on seurausta pyrkimyksestäni kasvaa ulos turhasta pedanttiudesta.  
 
7. Mikä on miehen paras ominaisuus? Mikä naisen? Eikö voisi kysyä mikä on ihmisen paras ominaisuus? Suvaitsevaisuus. Että elää ja antaa toistenkin elää. 

8. Mikä on elämässä ihanaa? Hetket, jolloin kokee olevansa paikallaan, ja että kaikki muukin on.

Sisustuksessa saattaa olla myös häivähdys lapsellisuutta. Pikkuisin pupu kokee olevansa paikallaan jossain muualla.  

9.  Ja lopuksi puutarha-aiheinen kysymys. Jos puutarhakeiju vierailisi luonasi, saisit toivoa ihan mitä vain puutarhaasi, mitä se olisi? Pionit! Suuret, korkealle kurottavat valkeat pionit. Kasvimaan haluaisin myös, mutta miellän puutarhan käsittävän muita kuin hyötykasveja. Vaikka kauneus on hyödyksi myöskin.        

Olen ollut aistivinani lievää haasteväsymystä. Niinpä en nyt esitä kahvikutsua, mutta näille kekkereille on aivoimet ovet. Keittele siis kahvit, jos se tuntuu luontevalta. Kysymykset voi lainata vaikka tästä. 

2 kommenttia:

MevrouwWalvis kirjoitti...

Hih, meillä on samanhenkiset olohuoneet ja identtiset puutarhahaaveet:)

Minna kirjoitti...

MevrouwWalvis, :)