Ostin viime viikolla kuopukselle lakin. Malli on ihana ja nostalginen (muistelen että veljelläni oli samanmoinen joskus 80-luvun alussa) mutta lapsukaiseni on kai turhan uusi ymmärtääkseen nostalgia-arvoja. Saati sitä, miten suloiselta olisi näyttänyt lakki päässään, mikä toki on pätevä kriteeri lastenvaatteita valitessa. Oletettavasti lakki kiristi tai jotain, sillä ensikokeilun jälkeen sitä ei saanut päähän laittaa. Ei siis auttanut muu kuin pukea mukulalle kierrätyspipa joka ei kiristä.
Ja siinähän sitten on useampi pipa rivissä. Saattaa siis olla niinkin, että pikkuneiti halusi vain olla niinkuin siskot. Pitäisi kaiketi olla tyytyväinen, kun äidin tekemät kelpaavat. Ekologinen omatuntoni sanoo että kierrätys on hieno juttu, mutta sisäinen harakkani naputtaa että siskon vanha myssy on kyllä alkanut ikävästi nukkaantua. Aurinko hellii meitä kuitenkin sen verran voimallisesti, että taidan säästää paukkuja siihen keveämpään kevätpipoon, jonka tarpeeseen ihanan vakosamettilakin hyljeksiminen väistämättä johtaa. Ellei sitten käy niin, että kierrätys kuittaa senkin tarpeen.
Mikähän siinä on, että kierrätyskulutuksen ollessa kovin trendikästä perheen sisäinen kierrättäminen tuntuu silti lähinnä köyhältä? Vaatteissa, joita jo toista kertaa kaivaa säilytyslaatikosta uudelleen käyttöön, puuttuu uutuudenviehätys. Muistot sen sijaan kertautuvat, minkä vuoksi haluaisinkin pakata kaikki pieneksi käyneet takaisin samaan laatikkoon ja säilöä ikuisesti.
7 kommenttia:
Vaatimattomassa perheessä kasvaneena muistan kuinka kaikkea kierrätettiin. Minulle isosiskon vaatteet oli kaikista parhaita. Ihailin teiniksikin asti hänen tyyliään ja toivoin että josko pian hän pitäisi rättisulkeiset (katsoisi vaatteensa läpi). Uudet vaatteet ei olleet läheskään yhtä kivoja kuin siskon vanhat :)
Terhi
Terhi, on tosiaan noinkin että niissä siskojen vanhoissa on oma viehätyksensä. Toivottavasti se viehätys säilyy meilläkin sinne teini-ikään saakka! Ehkä säilyykin. Itse muistan kulkeneeni isän isossa harmaassa villapaidassa teininä, hihat vaan käärin aika monenkertaiselle rullalle.
Minä muistan saaneeni pienenä sukulaislasten vanhoja vaatteita. Siis sellaisia superihania mekkoja, jotka äiti korjasi minulle sopivaksi. Niitä ihanampia ei ole sen jälkeen ollut. :) Siskoni ei niitä tainnut saada, olimme aivan eri malliset, minä pitkä ruipelo ja sisko pieni ja pyöreä. Kierrätä siinä. ;)
Voi sisko raukkaa, kun jäi mekoista paitsi :D Korjausompelu olisi kyllä hieno taito osata. Minusta on helpompi tehdä alusta asti kuin muokata valmista vaatetta.
Mulla on nyt pienoinen probleema tuon viimoisen asiasi kanssa. Pienimmäisellemme tuntuu hassulle laittaa "muille kuuluvia" (ja samoja tylsiä?) vaatteita. Kun niitä kaksosten jälkeen E:lle laitoin, ei vielä ollut sama fiilis. Nyt alkaa kyllästyttämään :)
Jos oman perheen sisällä kierrätys tuntuu köyhältä, ehkä asusteita voi tuunailla? Tupsuja, kirjontaa tmv?
Heini, mua kans kyllästyttää välillä. Pahimmat tympimiset oon selättänyt laskelmalla paljonko vaatevaraston uusiminen kustantaisi. Sen jälkeen oon yleensä ihan tyytyväinen siihen, ettei tarvitse lähteä ostoksille. Mulle käy myös niin, että kun puen jonkin vaatteen eri lapsen ylle, se alkaakin silmissäni näyttää erilaiselta. Jokainen kantaa ne kuitenkin omalla tavallaan. Ja sit hemmottelen itseäni (nimenomaan itseäni!) ostamalla joskus pienillekin jotain ihan omaa.
Ja sit käy niin kuin tuon hatun kanssa, että ne haluavatkin itse päättää ja alkavat käyttää siskon vanhaa :D
Emma, mulla on vähän tylsä maku, enkä ehkä siksi oo noita tuunausjuttuja oikein sisäistänyt. Lastenvaatteissa sitä olis kyllä hyvä kokeilla.
Lähetä kommentti