opettajatar

En voi kuin ihmetellä. Voiko jokin neule ihan oikeasti olla näin mahdoton kuvattava? 

Malli/Pattern: Opettajatar by Veera Välimäki

Lanka/Yarn: Tosh merino light (stovepipe)

Puikot/Needles: muistaakseni 4mm 

Innostuin Opettajattaresta nähtyäni Neulistin version siitä. Omastani ei kyllä tullut puoliksikaan yhtä kiva. En ole varma miksi, mutta yritän arvata. Ensimmäinen arvaus on lankavalinta. Ehkä tämä malli kaipaisi valitsemaani pehmoista merinoa rouheamman ja luonteikkaamman langan, joka neulottuna pitää muotonsa ja mallinsa säntillisesti. Tosh merino lightista syntyy joustavaa, oikein kietouduttavaa mukavuusneuletta, mutta en ole varma onko se omiaan juuri tähän malliin.

Mallissa on samanaikaisesti jotain modernia, jotain vanhanaikaista. Siihen yhdistelmään ihastuin. Takin liepeet muotoillaan lyhennetyin kerroksin siten, että takahelmasta tulee etuhelmaa pidempi. Ajattelin, että malli on oivallinen hameiden kanssa käytettäväksi. Toistaiseksi tuntuu kuitenkin siltä, että se sopii paremmin housujen kuin hameen/mekon kanssa. Mittasuhteissa on aina jotain pielessä: Hameen helma liian lyhyt ja kokonaisvaikutelma paksu ja liehuva. Neuleen helma liian lyhyt, paitsi että takaa liian pitkä. Tai sitten liian lyhyt. Tai ehkä tämä malli ei vain sovi minun vartalolleni. Vaikea sanoa. Osaan vaatettaa kroppaani nykyisen muotoisena niin huonosti että useimmiten tuntuu siltä, että mikään ei sovi.

Mietin myös, neuloinko liian ison koon, vai onko Opettajattaressa omituisen leveät hartiat. Kuvitteellinen hartiasauma näyttää nimittäin valuvan käsivarren puolelle. Sain neuvon ommella tai virkata nurjalle nauhaa olkaa tukemaan, mutta en ole keksinyt mistä kohtaa sitä pitäisi tukea. Jotenkin en usko että ongelma olisi vippaskonsteilla ratkottavissa, vaan että tässä(kin) on vain joku minun kroppani ja neuleen välinen mittasuhdevirhe. 

Huolimatta siitä, etten nyt tunnu löytävän takista muuta kuin virheitä, se on ollut kovassa käytössä heti vamistumisensa jälkeen. Tunnelmani ovat siis varsin ristiriitaiset. Kiehtova malli, ja olen nähnyt parikin todella kaunista toteutusta (esim. tämä). Mutta pitääkö silti todeta ettei Opettajatar vain ole minun mallini. Vai pitäisikö peräti neuloa se uusiksi? Toisesta langasta, pienemmässä koossa, joko lyhentäen tai pidentäen helmaa. Tosin jätin aikanaan muistiinpanot tekemättä enkä muista minkä koon neuloin. Pelkästään napakampi lankakin saattaisi korjata noita kokemiani ongelmia. Mutta kannattaako revanssi? Siis tässä tapauksessa, tai ylipäätään koskaan?

yllätystalvi

Kaikki piponi ovat tuntuneet turhan lämpimiltä tähän epätalveen. Aika kauan jaksoin kuitenkin vuoroin hikoilla, vuoroin paljain päin palella. Kadehtien lapsosten keveämpiä silkkivillaisia pipoja. Vihdoin laitoin puikoille itseäni varten sellaisen. Vaan kuinkas sitten kävikään! Hieman lunta ja lupaava pakkanen!!! Enpä voisi olla tyytyväisempi. Mieliala nousi taivaaseen saakka! Vaikka hiukan pöllämystynyt olen myös. On ollut omituinen vuosi. Näiköhän se nyt palaa normaalimmille urille? Vai manaammekohan juhannuksena ikuisesti jatkuvaa talvea ja toivomme, että kevät vihdoin tulisi?

sipulimekkoja

Vaatekaappini on muodostunut vuosien kuluessa melko niukaksi. Vaikka olen todennut ettei ihminen liikoja kaipaa, perusteellinen päivitys olisi silti tarpeen. Tilanteita, joissa sopivan päällepantavan löytyminen on oikeasti ongelma on nimittäin alkanut olla hieman turhan usein. Esimerkiksi joka kerta, kun pitää lähteä kotoa jonnekin. Viime syksyn aikana paikkailin puutetta parin trikoomekon verran. Paikat kyllä tuntuvat hieman väliaikaisilta, sillä suhteeni trikoomekkoihin on aina ollut jokseenkin pulmallinen. Mutta parempia ideoita odotellessa.

Tätä Onion 2035 -kaavaa on ylistetty maasta taivaisiin blogeissa ja facebookin virtuaalisissa ompeluseuroissa, eikä suotta: empireleikkaus ja a-linja ovat ruodolle armollisia. Olen nyt saanut muokattua kaavan käyttökelpoiseksi, joten siitä saanee paitoja ja tunikoitakin. Puuttuu vain aikaa, kankaita ja sitä ompelijoille ominaista tyylitajua. Neulonnan estetiikkani on nimittäin hyvin pelkistettyä, riisuttua. Ommellessa täytyisi taas löytää juuri päinvastainen tapa, yhdistellä ja lisätä. Muuten se mekko näyttää vain yöpaidalta.

Perhosmekon hihat ovat 3/4-mittaiset, pääntiellä resorikantti. Ihan siitä resorin päältä ompelin. Sitten höyrytin niin maan vimmatusti! Ja tuumin, että on oltava varmempikin tapa.

Molempien mekkojen takakappale on leikattu yhtenäisenä, etupuolella on empiresauma. Perhosissa kuvio kohdistuu melko nätisti. Linnunradassa kuviota ei pysty kohdistamaan, joten häivyttämisen sijaan ompelin saumaan tereen samasta luonnonvalkoisesta resorista, jolla pääntie on kantattu.

tammikuun ensimmäinen arkipäivä

Yhdessä ja toisessakin blogissa on pohdittu kalenterikysymyksiä. Minunkin pitäisi kai kiinnittää huomiota asiaan. Keittiön seinällä roikkuu vielä viime vuoden joulukuu. Toivonkin, ettei tässä ihan lähipäivinä tarvitsisi muistaa mitään erityisen tärkeää. 

Yksi kalenteri meiltä kyllä löytyy: kuopuksen isänpäiväksi tekemä. Minuun sen kuvitus kolahtaa kuin metrinen halko. Tammikuussa räiskyvät raketit. On myös kovin mustaa. Aivan kuten tänä aamuna, kun lähetin lapsoset matkaan silkkaan vesisateeseen. Jostain syystä mielessä on koko päivän pyörinyt vain 

tammikuu-uu-uu, 

synkkä ja tipaton

Synkkää on, eikä tuo korvamato tilannetta ainakaan paranna.

pipo niksi-nellan tapaan

Tulipa mieleen se Pikku Kakkosessa seikkaillut Niksi-Nella. Nella on tyttö, joka keksii aina uuden tavan tehdä asioita, jotka muutoin olisivat kovin vaivalloisia tai tylsiä. Hän on laiskanpuoleinen askareissaan, mutta käyttää uskomattoman määrän aikaa ja energiaa keksiäkseen, miten homman saisi hoidettua hieman helpommin. Usein menee syteen ja sitten saveen, ja Nella joutuu toteamaan: Ei se ollutkaan niin hyvä idea. Arvatkaas, mikä Nella mieleeni toi? No tietenkin tuo hänen lausahduksensa. Teinpähän itsekin jotakin, joka osoittautui ei-niin-hyväksi-ideaksi.

Malli/Pattern: Rappuset-pipo by Veera Välimäki

Lanka/Yarn: Cascade 220

Puikot/Needles: 4mm

Halusin neuloa miehelle pipon langoista, joita jäi yli siitä seitsemän vuoden suunnittelutyön vaatineesta villapaidasta. Koska en ole tuohon päähän istuvaa pipoa onnistunut koskaan valmistamaan, ajattelin kokeilla tällaista lörppää mallia, jonka ei ole tarkoituskaan istua. Mutta ei se ollutkaan niin hyvä idea. Oranssi särähti silmääni aika pahasti alusta lähtien. Neuloin kuitenkin koska kokemus ei muistuttanut, ettei väri neulomalla laimene. Raitakerrosten väleissä neulotaan lyhennettyjä kerroksia niin, että raidat kallistelevat kuin Saturnuksen renkaat. Sekin kävi nyt vastustamaan. Käyttämäni lanka oli ohjeen suositusta ohuempaa, mutta sen ongelman sentään ratkaisin ihan käypäsesti.

Olisi silti kannattanut jättää neulomatta. 

Suunnittelin lahjoittavani kauheuden kodittomille, vaikka sekin tuntuu kohtuuttoman ilkeältä. Mutta tuo miespä on vallan päättänyt ottaa pipon omakseen. Ihan mun kiusaksi, luulen! Eikä siinä edes kaikki. Halusin niin kovasti neuloa tämän pipon, että hain joulun alla varmuuden varalle ylimääräisen vyyhdin oranssia koska pelkäsin sen loppuvan kesken. Törmäsinkin sillä piipahduksella niin ilkeämieliseen ihmiseen, että yhden lausahduksen seurauksena tuo satagrammainen villa keräsi itseensä ainakin tuhannen kilon edestä pahaa karmaa. Ehkä koko projektin kamaluus johtuukin juuri siitä? Vaikken tuota nimenomaista pahan karman vyyhtiä edes käyttänyt. Se lanka ei nimittäin tietenkään loppunut kesken. Joten nyt mulla on mies, jolla on ruma pipo. Ja ylimääräistä lankaa, jonka näkemisestäkin tulee paha mieli.  

Ei todellakaan ollut erityisen hyvä idea.

koukuttavat kuplat

Malli/Pattern: Kupla-lapaset by Soile Pyhäniska (muokattu lapsen kokoon) 

Lanka/Yarn: Cascade 220 Heathers (framboise, greystone, natural ja straw) 
ja Louhittaren Luolan Pohjanakka (roosa)

Puikot/Needles: 4mm

Pitäisikö olla jokin laki, joka kieltää ylpeää äitiä lataamasta tusinaa huonolaatuisia kuvia blogiinsa vain siksi että kuvittelee muidenkin niistä näkevän miten suloinen se on ja miten hauskaa meillä oli kuvatessa? Ehkä pitäisi, mutta eipä ole. Onneksi itsekriittisyyteni estää minua lataamasta kuvia tämän enempää. Näkeehän niistä miten suloinen se on, ja miten hauskaa oli. Ja että sillä on myös uudet lapaset. Ja vanha myssy. Tuo norjalainen on varmaan rakkain neulemallini ikinä, ja tämä kyseinen kappale lukeutuu myös rakkaimpiin neuletöihini. Olen neulonut sen esikoiselleni neljä vuotta sittten Rowanin Felted Tweedistä - ja yhä se on kuin uusi. Ja suloinen.   

Kuplat taitavat olla tämän talven hittijuttu. Enkä ihmettele, niin hauska niitä on neuloa. Malli on myös helppo muokata eri kokoihin. Ehdinkin joulun alla puikotella muutamat kuplikset ennekuin uuvahdin niihin. Kuopuksen pinkeissä ihanuuksissa on kaksikymmentäneljä aloitussilmukkaa. Keskimmäisen vanttuut aloitin kahdellakymmenelläkahdeksalla silmukalla ja  käänsin värit toisin päin. 

Omat kuplani ovat väritykseltään konventionaalisemmat. Mutta kauniit ja ihanat. Luonnonvalkea Cascade 220 tuntuu huopuvan käytössä melko reippaasti ainakin näin löyhään neulottuna, joten nämä kuplat hiukan jo kuohuvat.

Vielä yhdet, jotka pukinkonttiin paketoin.

älä tule paha vuosi, tule hyvä vuosi

 

Vanha vuosi oli etenkin loppua kohden oikea stressiprässi, joka kulminoitui järkyttävään flunssakuumeeseen kurkkukipuineen, päänsärkyineen, lihasjumeineen ja pahoinvointeineen. Niin että en jää kaipaamaan. Sillä aikaa kun muissa blogeissa on juhlittu vuoden vaihtumista ja tehty koonteja menneistä tekemisistä, minä olen virunut sängyn pohjalla. Tai pikemminkin kulkenut zombina ympäriinsä, sillä äitiydestä ei saa sairaslomaa. Lunta sentään pääsin näkemään. 

Katsokaahan tätä esillepanoa! Ihailen appeni taitoja: se mies rakentaisi vaikka talon ilman nauloja. Ukin työssä on samanaikaisesti arkisuutta että erityisyyttä. Käsityötaitoja, jota ei moni enää hallitse. Toivoisin voivani kehittää omia taitojani samalla tavoin. Tällä hetkellä tuntuu, että sohin vain sinne tänne. Puuttuu mielikuvitusta, puuttuu omistautumista, puuttuu aikaa. Ruuhkavuodet? 

 

Luonnonpuu lyhdyn pidikkeenä. 

Nää on mun haavemaisemia. Luminen metsä. Lankkulattiat ja leivinuuni. Harmaantunut puu aitan seinässä. Sanon uhallakin, vaikka jostain on mieleeni iskostunut, että unelmat ovat kuin onni: kell' niitä on, se ne visusti piilottakoon. Haaveista täytyy vaieta, etteivät ne tule teilatuiksi. Mutta tänä vuonna olen tehnyt yhden uudenvuodenlupauksen. Otin jo ensiaskelen sen toteuttamisessa, huomasitko?

 

Tulkoon hyvä vuosi 2014 

jokaiselle!