sunnuntai 9. marraskuuta 2014

pipot pienet pehmoiset



Malli/Pattern: VulcanSpy Hat by La Maison Rililie
Lanka/Yarn: Schachenmayr Merino Extra Fine 120
Puikot/Needles: 2,5mm, 3mm, 3,5mm 

Siinä on lapsonen pipa silmillä. Huonosti erottuvat kuvasta lyhennetyin kerroksin muotoillut korvalliset, jotka tietenkin olivat se juttu, mikä sai mallin lennähtämään puikoilleni alta aikayksikön. Tai no, jouduin kipasemaan lankakaupassa ensin, eli meni siihen semmoinen tovi. Ja piti tehdä pipo vain kuopukselle, mutta tulikin tehtyä kaikille kolmelle, koska herkulliset väriyhdistelmät. Pipot ovat samat kuin edellisessä postauksessa, ja kuvatkin otettu samalla kameranvirkaa toimittavalla puhelimella (että mä kaipaan kunnon neulekuvia!). Inspiraationa toimi kottbyn kaunis versio. Itselleni kelpaisi tuollainen rauhallisempi myös. 



Ohjeesta ei ole kuin hyvää sanottavaa, mutta lankavalintaa olisin voinut harkita toisenkin kerran. Ja kolmannen. Pehmoistahan se on, mutta levisi blokatessa aivan järkyttävästi. Päiväkodista on tullut jo valitus poikineen nuorimmaisen piposta joka pyörii päässä. Ja mulle morkkis, koska harmittaa että tuli tehdyksi sellaista, mikä ei sitten ihan kuitenkaan. Jostain syystä koin tarpeelliseksi investoida sellaisiim muovisiin tupsuvempaimiin, ja tytöt tekivät tupsut pipoihinsa ihan itse, tuo kolmevuotiaskin. Haastavinta oli saada kaikki kolme myssyä kuvaan samaan aikaan. Ja muuten myös erikseen. 

9 kommenttia:

Kottby kirjoitti...

Ihanat, makeat värit! Ja tuo pipomalli on ihan paras. :-)

Kottby kirjoitti...

Kommentoin vielä lisää, että auttaisiko lörpähtämisongelmaan se, että kastelet pipot ja annat niiden kuivua semmoisenaan, mallineule sumpussa?

Itse en blokannut omaa pipoani lainkaan, vaikka ohjeessa tuo ilmapallokikka olikin, kun pelkäsin että siitä tulee sitten liian iso.

Maikki kirjoitti...

Kylläpä on kivat pipat!

Nasti kirjoitti...

Somat on pipat! Minäkään en blokannut omaani enkö aio blokata tuota seuraavaakaan joka jo puikoilla on tulossa :)

Minna kirjoitti...

Kottby, ihanat tehdä ja suunnitella, kunhan menevät jonkun muun käyttöön ;) Malli on tosiaan ihan paras, ja kiitos sinun että huomasin sen.

Ja lisäkommenttiin, kun nyt olen keksinyt blokkaamisen hienouden niin täytynee yrittää vielä tuotakin.

Maikki, niin ovat. Suosittelen mallia!

Nasti, nyt alkaa tuo innokas blokkaamiseni ihan kaduttaa... Luulen kyllä että ongelma on enempi langassa, mutta täytyy kokeilla blokkaamatta jättämistäkin, kun sitä noin kovasti suositellaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Oii, nuohan on ihan hirmu kivoja! Onko jonon etummainen vaaleansininen/punainen?

Ihan superhyvä idea nuo korvalliset kyllä. Jäi hautumaan. :) Harminkökkö, kun lurpsahtivat. Mulle tulisi varmasti just sama morkkisfiilis.

Emma kirjoitti...

Tyylikäs pipokolmikko!

Minna kirjoitti...

Kiitos Emma!

Minna kirjoitti...

Snna k, blogger välittää kommentit näköjään vähän miten sattuu kun nyt vasta näkyi mulle tämä. Mutta joo, jonon etummainen on vaaleansininen/punainen. Malli on kyllä huippuhyvä, mietin kans että tekiskö itellekin. Mutta sit - tuleeko käytettyä tupsullista, ja voinko mä tehdä itselle paremman version kuin lapsille, koska mulla on jemmassa paremmat jämälangat ;)