sunnuntai 2. marraskuuta 2014

pipon pingotusta



 Mulla on ollut aina jonkinasteisia ongelmia päänlämmittimien saattamisessa lopulliseen muotoonsa. Olen kyllä ollut tietoinen erilaisista mahdollisuuksista: pipon voi pingottaa esimerkiksi ilmapallon päällä, ja baskerin taas saa muotoonsa sopivankokoisen lautasen avulla. Kuitenkin olen lähes aina kuivattanut valmiin päänlämmittimet tasossa. Lopputulokseen en aina ole ollut tyytyväinen. Vaikka olisi fiksuinta testata blokkaamisen vaikutusta samaan mallikappaleeseen, on "vanhaan" työhön palaaminen jotensakin tympeää. Niinpä päädyin testaamaan uutta tapaa neulottuani tyttärille talvipipot. Kuva on otettu pipojen kuivuttua. 
 
Mitä tästä opimme? Ainakin huomioimaan lisävinkit, joista olin tietoinen, mutta viis veisasin. Ellei halua venyttää päähineen alareunaa, kannattaa se harsia apulangalla. Laiskuuksissani jätin sen tekemättä, sillä pallot mahtuivat pipojen sisälle kokonaan niin ettei alareunan resori venynyt blokkaamisen aikana. Johtuiko sitten siitä vai liekö langan ominaisuus, mutta pipojen koko kasvoi operaatiossa reilusti. Taidan pistää langan piikkiin, sillä neulos rentoutui ja venyi niin pituutta kuin leveyttäkin. Pipot kuitenkin pingottuivat kauniisti pyöreiksi kuten toivoinkin, ja pääsivät myös käyttöön. Ne eivät kuitenkaan istu tavalla, jota jokainen äiti, päiväkodin täti ja luultavasti lapsikin vaatii. Silmille valuva, päässä pyörivä pipo sijoittuu nimittäin kärkisijoille leikkivän lapsen inhokkilistalla. Nähtäväksi jää, kuka meistä harmistuu tilanteeseen ensimmäisenä, ja miten ongelma ratkaistaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ähh..! Jos sua yhtään lohduttaa, niin mäkään tuskin olisin harsinut.

Minna kirjoitti...

Näinpä. Ehkä harsin ens kerralla. Ehkä en :)