tiistai 5. maaliskuuta 2013

tikusta asiaa


Tällä kertaa aivan kirjaimellisesti ja painavasta syystä asiaa tikusta. Tänä aamuna nimittäin napsahti poikki kaksi asiaa: Toisen näette kuvassa. Toinen on minun pinkeä hermoni, joka ei kestä enää yhtäkään katkeavaa neulepuikkoa, holkistaan irtoavaa puikkoa, holkkia joka täytyy hohtimien avulla irrottaa kaapelista, kaapelia joka napsahtaa irti omasta holkistaan tai puikkoa jonka kärki murtuu neuloessa.
  
Ostin nelisen vuotta sitten tällaisen Knit Pron puikkosetin. Puskaradio huutelee puikoista kokemuksia laidasta laitaan, ja kyllähän niillä hyvät puolensa onkin lähinnä neuletuntuman suhteen. Kestävyydessä nämä puikot eivät kuitenkaan ole vakuuttaneet, ja vamistusvikoja tuntuu olevan paljon. Olen settiin kuuluvan kahdeksan vaihtopään lisäksi ostanut vaihtopäät kahdessa pienemmässä koossa. Teoriassa olen siis hankkinut kymmenen erikokoista paria. Käytännössä olen ostanut (tai saanut takuuvaihdossa) likemmäs kolmekymmentä paria erikokoisia vaihtopäitä, ja tällä hetkellä omistan viisi toimivaa paria, joista kaksi tosin vaatii "erityistä huolellisuutta" neuloessa. 

Ainoastaan koot 4mm ja 4,5mm ovat toimineet moitteettomasti, joten en taida tähän sarjaan enää satsata. Vaan mitähän sitä uskaltaisi hankkia tilalle? Puupuikkoja ja nuoskeaa vaijeria preferoin. Kolmosta pienemmissä taitaa tosin olla tyytyminen metallisiin. Vai onko kellään kokemusta hiilikuituisista? Vaihtopäitäkään en välttämättä kaipaa. Käytönkestävyyttä kylläkin.

11 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Mä ostin jokin aika sitten Addin pyöröpuikot, metalliset sellaiset. Oon ollut kovin tyytyväinen. Tosin niiden "ongelma" on puikon liian jyrkkä leveneminen, jolloin ongelmia syntyy etenkin sellaisille, joilla on tiukka käsiala. Mulla ei ongelmia ollut. Kaapeli oli suht taipuisaa, käytössä on muokkaantunut vieläkin taipuisammaksi, tykkään. Päät ovat todella terävät, ehkä voisivat olla hieman tylsemmät. En ole varma onko Addilla myös puisia puikkoja, itse valitsin nuo metalliset ja yllättävän kivat nekin on olleet, vaikka minäkin bambun nimeen oon vannonut..

Mä ostin jokin aika sitten tuollaiset KnitPron pyöröt, kahdet itseasiassa. Toistaiseksi ovat olleet iha ok, mutta saas nähdä miten kestävät. Oon kyllä varautunut siihen, että halkeilevat, katkeavat ja ties mitä.

Mua kiinnostaa myös ne hiilikuituiset, mutta en raaskinut hinnan takia niitä vielä ostaa.

Toivottavasti hermosi palautuu vielä, vaikka puikoista ei ehjiä tulekaan :)

Minna kirjoitti...

Metallisia Addejakin olen miettinyt välillä, vaikka puisista pidänkin. Niitä tuskin ainakaan saisin poikki. KnitProstakaan en ole yhtä huonoja kokemuksia kuullut kuin omani, mutta kyllä ne mun kohdalla on silti nyt katsottu. Ne hiilikuituiset kutkuttavat, mutta kun niissä näytti olevan erillinen metallipää.... tuollaisten ylimääräisten yksityiskohtien kestävyys mietityttää myöskin.

Heidi kirjoitti...

Juu, mä nimenomaan niitä KnitPron hiilikuituisia (tai sellaisiksi oletin) mietin itsekin. Vajaa 14 euroa tais maksaa pyöröpuikot. Ne näyttivät kyllä ihan fiksuilta, mutta en sitten tosiaan raaskinut ostaa.

Suosittelen kyllä niitä Addin puikkoja. Yllättävän kivat metallisiksi, mun mielestä :) Mutta mä nyt en mikään ammattineuloja olekaan, että ei mulla niin paljon kokemuspohjaa näistä jutuista ole :) Mutta nuo Addin puikot ovat ehkä ensimmäiset metalliset puikot, jotka eivät hiosta mun käsissä. Yleensä hikoilen helposti käsistä, etenkin metallisten puikkojen kanssa.

Emma kirjoitti...

Ullassa oli vasta vertailu vaihtopääpyöröpuikoista, ehkä sieltä löytyisi siulle sopiva vaihtoehto?

Miulla on ollut hyvä onni Knit Pron suhteen, 3 & 3.5 mm puikkoja olen katkonut istumalla päälle, ja yhdet isommat päät on pitänyt vaihtaa valmistusvirheen takia. Ja pari kaapelia.

Tuija kirjoitti...

Minäkin olen kokeillut Knit Prota yhden puikkokoon verran, mutta ei toiminut minun käsissäni. Vaikka kuinka kiristän, en saa puikkoa pysymään paikallaan: se kiertyy kutoessa irti ja lanka jää yhtenään jumiin irtoavan kierteen ja puikon väliin. En muutenkaan ole puu- tai bambupuikkojen ystävä, ei vaan tunnu hyvältä. Käytän siis enimmäkseen Addin alumiinipyöröjä, ne vaan ovat minusta parhaat: sopivan liukkaat ja surjakkaat, ja kaapelikin on riittävän joustava esim. magic loopia varten. Käytän sitä systeemiä tosi paljon. Toiset hyvät minun makuuni ovat Hiya Hiyan ruostumattomasta teräksestä valmistetut pyöröt. Ne saattavat olla jopa hieman kevyemmät kuin Addit ja kaapeli ainakin on vielä himpun joustavampi. Se on myös hyvä, että pituusvalikoima on vähän erilainen kuin Addeissa ja että välikokoja saa helposti. Juuri eilen kävin ostamassa omasta mielestäni aika eksoottiset 2,75 mm:n puikot 50 cm pituisina. Hiilikuituisia en ole nähnyt livenä, mutta heti arveluttaa minuakin se metallinen pää + sauma ja myös se, miltä materiaali tuntuu. Tykkään tosiaan enimmäkseen käyttää liukkaita puikkoja, joilla silmukat liukuvat sutjakkaasti.

Tess kirjoitti...

Minulla on ollut melko paljon huonoja kokemuksia KnitPron puisista puikoista. On ollut viallisia kierteitä kaapeleissa, puikkopäät ovat irronneet holkeista ja kaapeleita irronnut holkeista. Kaikkia on tapahtunut ainakin pariin kertaan; puikkojen irtoamista holkeistaan melkein jokaisten puikkopäiden kohdalla. Ohuiden pitsilankojen kanssa on välillä myös ollut sitä ongelmaa, että lanka takertuu kiinni holkin ja kaapelin väliin, vaikka ne olisi kuinka kiristetty tiukalle. Siksipä en ole enää ostanut kyseistä merkkiä paria kaapelia lukuunottamatta. Olen tykännyt kovasti kutoa niillä, mutta laatu ei minua miellytä, joten olen etsinyt korvaavia vaihtoehtoja.

Olen käyttänyt Addin nikkelittömiä puikkoja, koska olen nikkelille herkistynyt ja ne ovat olleet toimivia itselläni. Addilla on myös bambuisia puikkoja, mutta niitä en ole kokeillut. Niiden saatavuus sopivassa mitassa on ainakin Suomessa aika heikkoa. Tämä nyt koskee kiinteitä pyöröpuikkoja. Näitähän on nykyisin myös vaihtopääsarjana.

Viimeisin kokeilu on ChiaGoon Red lace -puikot, joista tykkään tosi paljon. Kaapeli on minun mieleeni ja puikot toimivat itselläni todella hyvin. Nämä ovat myös nikkelittömiä, joka on itselläni ehdoton edellytys. Näissä harmina on se, että joitakin kokoja ei ole olemassa (kuten 3 mm), koska ovat amerikkalaisen kokoluokituksen mukaisia.

Aikanaan ihastuin kovastikin ajatukseen irrallisista puikkopäistä, mutta nykyään en niitä enää halua lisää. Pettymys KnitPro-puikkojen kohdalla oli niin kova, että en enää välitä kokeilla mitään muutakaan vaihtopääsarjaa.

Minna kirjoitti...

Heidi Y, hieman hintavathan nuo hiilikuituiset ovat. Jos olisin varma että ne ovat hyvät ja kestävät, voisin kuitenkin ostaa. Mutta kun en ole.

Kiitos Emma vinkistä! Löysin googlaamalla aiemmin jonkin pyöröpuikkovertailun, mutta tuo mainitsemasi juttu oli minulle uusi. Ihan mielenkiintoinen, kävin lukemassa. Mulla on kyllä tainnut olla KnitPron kanssa poikkeuksellisen huono tuuri. Tai sitten en itsekään tajua voimiani - tuo kuvan puikko nimittäin napsahti poikki kun ruuvasin sitä paikoilleen ja kahdella sormella kiristin...

Tuijua, minäkin olen ihan vain nähnyt sellaiset hiilikuituiset ja vähän hivellyt puikon pintaa... äkkiseltään tuntuivat ihan mukavilta, mutta se metallinen pää ja sauma arveluttavat minuakin. Haittaako sauma neuloessa? Pysyykö se pää varmasti paikoillaan vai saako niitä sitten jatkuvasti olla liimaamassa kokoon? Hiostavatko? Puisista pidän siksi että eivät hiosta eivätkä kilise (siitä valittaa mies joka usein istuu vieressä neuloessani), mutta alkaa silti vaaka kallistua vaikka niihin metallisiinkin.

Minna kirjoitti...

Tess, ei ole mukavaa kuulla että sinullakin on ollut ongelmia KnitPron kanssa, mutta on kuitenkin mukavaa tietää etten ole ainut. Pitääpä tutkailla noita mainitsemiasi vaihtoehtoja. Parit bambuaddit minulla onkin (5 ja 6 mm), mutta pidän KnitPron terävämmästä kärjestä, joten niitä ei oikeastaan tule käytettyä. Taitaa siis olla edessä siirtyminen metallisiin puikkoihin, joissa terävyyttä löytyy paremmin.

Mietityttää myös onko minunkin vain hylättävä nuo vaihtopäät. Ehkä nuo laatuongelmat johtuvat juuri monista liitoskohdista joita vaihtopäisiin tulee enemmän? Vai uskaltaisko luottaa siihen että KnitPron kiinteät pyöröt pysyvät kasassa paremmin? Käteväthän ne tietyllä tapaa ovat, mutta siitä kätevyydestäkin menetetään melko paljon, jos melkein jokaisen työn yhteydessä joutuu paikkaamaan niillä "kätevillä ominaisuuksilla" puikkojen hajoamisesta johtuvia ongelmia. Tympii myös se että puikkokokoelmasta puuttuu aina jotain tarpeellista, koska puikkoja hajoaa nopeammin kuin raskin uusia ostaa.

Maritta kirjoitti...

Mulla on noita KnitPron päitä useampia, mutta oon ostanut ne kaikki erikseen, joten mulla ei ole mitään hienoa säilytyspaikkaa niille ja niinpä ne päät on aina ties missä eli eipä tule käytettyä. Mutta lähinnä siksi että mä en jaksa vaihdella niitä päitä. Turhan työlästä se kiertäminen.

Lankesin myös ostamaan knitpron neliskanttiset sukkapuikot. Niissä oli tietysti halkeamia, joihin lanka jäi kiinni. Sain paketin vaihdettua, mutta seuraavissa oli sama vika. En vaan kehdannut enää vaatia vaihtoa, joten tikutin ja revin lankaa rikki samalla. Lopulta kaksi puikkoa katkesi juuri halkeaman kohdalta. Ei oo mun juttu heidän tuotteet.

Minna kirjoitti...

Täytyypä myöntää, että niiden päiden kanssa pelaaminen laiskottaa minuakin välillä. Mutta monessa tilanteessa ne tuntuvat myös ihan käteviltä ja säästävät puljaamista jonkin muun homman suhteen.

Hieman sama mieli alkaa mulla olla, että on usko koko brändiin horjunut. Aprikoin, koskeeko tuo laatuongelma vain puupuikkoja, vai onko sutta koko tuotanto. KnitProta kun on ne hiilikuituisetkin, joita harkitsen.

Helena kirjoitti...

Olen nyt ensimmäistä kertaa käyttämässä Knit pron vaihtopäisiä pyöröpuikkoja ja ensimmäinen ihmetys oli se Cable key, että mikäs sen merkitys nyt oikein on. Tulin siihen tulokseen loppujen lopuksi, että toimia vain vipuvartena holkkien vääntämiselle, vaikka ohje minusta väittää, että avainta pitää kiertää reiässä. Holkit löystyvät neuloessa, mutta eihän se kova homma ole kiertää niitä tiukemmalle aina välissä. Se kyllä sapetti ja säikäytti, kun kaapeli irtosi holkista. Erikeepperi korjas ainakin toistaiseksi.