muovikassiton movember

Marraskuu tuntuu olevan suosittu kuukausi erilaisille tempauksille. Tämän olen rekisteröinyt, vaikka aktiivisuustasoni huiteleekin jossain nollan tietämissä. Muovikassiton marraskuu on kuitenkin niin hyvä idea, että osallistun parhaan taitoni mukaan. Eli aina kun muistan tempaista kankaisen kauppakassin mukaan kauppareissulle. Kassi tosin on liian pieni tämän poppoon ruokaostoksiin, mutta hyöty se on pienikin hyöty. Kestokassinhan voi ommella itsekin, mallia voi ottaa vaikka täältä. Silitin omat kassikankaani jo toukokuussa. Valmista voinemme odottaa ensi vuoden marraskuuksi.

Mitä taas tulee movemberiin, en osallistu. Toivon, ettei miehenikään osallistu. Viikset toimivat korkeintaan paitaan aplikoituna. Mutta parran saa kasvattaa. Sellaisen ehdan kokoparran. Turhamaista leukapartaakin vieroksun.

raitapaita

Ei villaista ennen vihkiäisiä, sanoo vanha sanonta. Pelaankohan varman päälle, kun näin seitsemän vuoden jälkeenkin aloitin varovasti puuvillalla? Tosin alkuun päästyäni en näköjään älyä lopettaa. On nimittäin sitä villaistakin tulossa.

Oli mustaa ja luonnonvalkoista raitaa, näppituntumalta 100% puuvillaa, joka Eurokankaan kilolaarista bongattuna näytti kivalta. T-paidan kaava on siitä ensimmäisestä Joka tyypin kaavakirjasta (josta muuten on tulossa kovasti kaivattu uusintapainos). Kaava taitaa olla melko reilu, koska mittojen mukaan olisi pitänyt tehdä kokoa isompi. Vanhasta paidasta mittaamalla päädyin kuitenkin M-kokoon. Tästäkin voisi hartiaa hieman kaventaa, mutta kavennettakoon seuraavaan versioon. Sen verran paloi käpy kankaaseen, joka ommellessa venyi kuin jätkän räkä, etten taida tähän  enää ruutia tuhlata. Etenkään, kun samasta kombosta koottu lapsen paitakin pitäisi vielä keksiä valmiiksi. Venymisen kanssa ongelmia siinäkin, ja kanttausten. Konekin innostui tekemään hyppytikkiä, minkä huomasin vasta, kun kuvittelin homman olevan jo voiton puolella. Itse jo luovuttaisin, mutta kun tyttö on niin innoissaan mokomasta. 

ensilumi

 

Syyslomaviikon aikana olen lukenut, pohtinut ja keskustellut kulutuksesta

monellakin tasolla. 

Että eikö tämä ole juuri sopivasti kulutettu.  

Shabby chic.   

Ensilumen hipaisu hurmasi

ehkä maailman kauneimmilla väreillä. 

Löytyisiköhän Cascadelta vastaavaa?   

Tältä näytti Kainuu eilen. 

Tänään jo pyrytti maan sakiaksi.

laavulla

   

Oli kesä. 

Nyt on syksy. 

Mutta kujeet samat. 

Vain keli kirpakampi, 

eväsleivät yhtä herkulliset.

pilvenreunalta maan pinnalle

 

Kuuntelin miestä kuin kunnon vaimo ainakin. Hylkäsin pastellit ja ryhdyin ronskimpaan tyyliin. Onhan nyt syksy ja kaikkea. Puikoilla jämälankalapasta. Jalassa - kyllä ne kuvassakin vilahtavat! - raidalliset sukat, joista myös niitä lapastarpeita jäi. Sukat uusissa kengissä, jotka olin pakotettu ostamaan kipuilevien jalkojeni tueksi. Maailmassa nimittäin on sievän, tukevan, muotoillun tukipohjallisen nielevän naistenkengän kokoinen auko. Miestenosastolla sellaisia näyttää olevan tarjolla, järkevännäköisiä ja komeita. Mutta vaikka minulla naiseksi iso jalka, pienimmätkin niistä olivat liian suuria. Veljeni suosituksesta marssin erävarustekauppaan ja ostin Haixit, jotka kuulemma tekevät sankareita. Rumat kuin mitkä, mutta oi miten ihanaa on kävellä kivutta! Niin ihanaa, että kenkien rumuus on sivuseikka. Oikeastaan ne näyttävät ihan kivoilta. Vaikka pidänkin enemmän niiden yksien talvikenkien ulkonäöstä täytyy myöntää, että jotain samaa näissä on. On selvästi käynyt niin, että mukavuudenhalu on selättänyt turhamaisuuteni. Se saa minut hieman hermostumaan. Jalkojen kauttako se tulee, se keski-ikäisyys?

ei aina käy niin kuin haaveillaan

 

 

Tulin vain kertomaan että kovasti suunnittelin, purkuun meni. Vastenmielisyyteni puuvillasekoitteisia lankoja kohtaan kasvoi, ja sain jonkinlaisen pastelliähkyn. Sirkusteltantekeleen purettuani turhautuminen ei ota laantuakseen. Jos olisi kokkokausi, heittäisin pastellit roviolle. Mutta kun ei ole, pitänee keksiä rakentavampia tapoja asian käsittelyyn. Ehkä nöyrryn, ja miehen kehotuksen mukaisesti tikutan muksuille lapasia.

lisää perhospipoja

Saumuroin vielä muutaman perhospipon. Tupsujen kera niistä tuli oikein hauskoja. Tein isommille tyttärille ja itselleni. Ja kovasti tykkään. Sen verran koleaksi vain kävi syksy, että trikoopipot tuntuvat hieman turhan köykäsiltä. Villaa olen kaivannut viime päivät. Mutta tuleehan aina uusi kevät ja kelit keveämmille pipoille. Pakataan perhoset sitä odottamaan, ja nautitaan rauhassa tulevasta talvesta!