tasapaino pettää, saa mut horjumaan

 

Apupyöristä tuntuu olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Niinpä kätevä isäntä päätti värkätä polkimettoman potkuttimen avuksi tasapainoharjoituksiin. Runko löytyi nettikirppikseltä. Keskiön poiston jälkeen täytyi käytellä rautasahaa sen madaltamiseen, koska eri aikakausien tuumakoot eivät täsmänneetkään oletetulla tavalla, mutta hitsuuhommiin ei sentään jouduttu. Ja pyörä toimii! Saimme siis sitä kaipaamaani romuromantiikkaa omallekin etupihalle. Naapuritkin varmaan tykkää...  

 

(Sille, joka ei tunnista otsikkoa lauluksi, en erityisesti suosittele tutustumista elokuvaan Barbie - prinsessakoulu, mutta sieltä se on peräisin. Ja tässä pikkutyttöperheessä siihen suhtaudutaan kuin kovan luokan klassikkoon, joka kestää katsomiskertoja yhä uudelleen ja uudelleen.)

kovan päivän ilta

Tunnustukseen liittyvät seuraavat säännöt:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.

2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Sain tunnustuksen Katilta kirahvilasta. Kiitos, olenhan minä tunnustuksesta iloinen! Juuri tänään, kauhean päivän päätteeksi, se lämmittää erityisesti. Ja pidemmittä puheitta lappuja jakoon:

tila

arkirealismi

 piipadoo

valaan villapaita 

kotipalapeli

Titityy

 

 

 

 

 

Vähempi olen neulonut viime aikoina ainakaan valmiiksi asti, mutta ei se tarkoita, etten kävisi yhtenään hypistelemässä villaihanuuksia. Haaveilu on iso osa tekemistä. Aika ajoin hyvin iso. Kaupungissa on muutama lankaliike, joista Titityy on ehdoton suosikkini. Ehkä siksi, että siellä materiaalikrantuinkin neuloja saa vastusta. Ja hyvin usein poistuu kassi täynnä ihanuuslankoja. Valikoima on huikea! Eikä Titityyn muutto uusiin tiloihin Toivolan vanhaan pihaan ei ainakaan vähennä sen vetovoimaa. Olen ehtinyt pari kertaa käydä siellä ihastelemassa lankoja ja uutta liiketilaa, joka on henkeäsalpaava. Viimeksi onnistuin pääsemään ulos tyhjin käsin, mutta ehkä se johtui vain lamaannuksesta kaikkien houkutusten edessä. Siellä vanhojen seinien sisällä on kuulkaa villahullun taivas!

astiakaappi (edistyy)

 

 

 

 

Matkustimme viikonlopuksi mummulaan jatkamaan astiakaappiprojektia. Se edistyi hitaammin kuin toivoimme. Kelit alkavat olla liian kylmät maalin kuivumiselle. Monta kertaa ehdin miettiä olisiko sittenkin pitänyt jättää kaappi puupinnalle, enkä vain tuon kuivumisongelman takia.

 

Kun mies hioi ja maalasi, minä hamstrasin silmilläni aarteita. Mummulassa on kaikki jemmattu hyötykäyttöä varten, kuten nuo rikkinäiset kahvikupit. Tuollaiset jos saisin, opettelisin juomaan kahvin nätisti kupeista! Kävin kanttarelliapajilla yksinäni, mustikassa kälyn ja lasten kanssa. Mustikkametsässä vilisi prinsessoita ja noitia.  Mustikkatahrat pestiin käsistä punaisella viinimarjalla.
 

Kaappia emme saaneet mukaan, mutta ne mustikat. Ja kopallisen vastanostettuja sipuleita.

unelmamekko

kuva: http://ottobredesign.blogspot.fi/2012/08/more-close-up-shots.html

Olen juossut koko elokuun kaupoissa tarkastamassa joko...! Lehti ei ole kai vieläkään ilmestynyt, mutta Ottobren blogiin oli tullut havainnollisia mallikuvia. Ihan henkeä haukoin: siellä oli mekko ihan minua varten!!! Malli näyttäisi muodoilleni sopivalta ja tyyli iskee kuin metrinen halko. Tuollaisesta vaatekappaleesta olen unelmoinut, mutten edes haaveillut löytäväni sellaista valmiina ainakaan kohtuuhinnalla. Voin ihan kuvitella miten pehmoinen villa lämmittää rouhean pellavan päälle puettuna, helma hulmuaa askelten tahtiin eikä haittaa vesisateet ei syysmyräkät kun olo on mukava ja lämmin. Löysin viime kesänä helmenharmaata pellavaa, joka on piirongissani suorastaan kirkunut halusta päästä joksikin tuollaiseksi. Sitä on kaksi ja puoli metriä. Riittäisiköhän se, ja osaisinkohan mä ihan oikeasti...

niinkuin tanssi matka käy

Hän halusi ajaa, kun muutkin. Jalat eivät ihan yletä polkimille. Kypärä keikkuu päässä. Pyöränsarvetkin ovat melkein liian kaukana. Mutta silti: "Isi, äiti, kato!"



puistossa

Vietimme päivän puistossa ja kavereiden luona kylässä. Tuntui hyvältä nähdä miten lapsilla oli hauskaa niin kuin lapsilla pitäisi olla. Etenkin sillä, joka on olevinaan niin iso, vaikka on kuitenkin aika pieni vielä.

Muistan itsekin lapsen kiireen olla iso. Silti haluan toppuutella. Toivon, että osaisin suojella lapsuutta. Turhaudun, kun koen, että siitä tulee taistelu minun ja lapsen välille. En haluaisi olla hänen tiellään, mutta kun kuvittelen tietäväni paremmin. Haluan, että hän leikkii, nauraa, pitää itsestään ilman suorituspaineita.

Sillä tuota välitöntä, tekemisestä syntyvää riemua en ole hetkeen nähnyt.

lasia

Kolme suloista lasikuppia kirpputorilta. Lapuissa luki Kaj Franck, Prisma, jälkiruokakuppi, hintaa yhteensä 7,80€. Jälkiruokakuppeja meillä ei olekaan. Syvistä Teema-lautasista (minusta niitä pitäisi sanoa kupeiksi) on syöty niin keitot, puurot ja kuin jäätelöt. Katselin hetken verran myös kirkasta Grapponia-kuppia. Grapponiasta tulee mieleen paappani, jolla oli ruskeat lasit astiakaapissaan. Nämä nähdessäni en kuitenkaan pysähtynyt miettimään, vaan katselemaan valon heijastumista lasissa. Pidän niiden eleettömyydestä, selkeydestä. Ja pinottavuudesta. Se on käytännöllistä. Kaappitilaa kun ei kauheasti ole.

seinät kun saan valmihiksi

Harakan lauluja on nyt lisätty blogilistalle ja bloglovin'iin. Tarvittavat napit löytyvät ainakin tällä haavaa alapalkista. Mietin itsekin parasta tapaa lukea blogeja. Mulla on ollut oma lista blogin sivupalkissa, mutta ehkä on olemassa kätevämpiäkin tapoja.

Samalla vilautan meidän uutukaista "minimummulaa", joka rakentui takapihallemme viikonloppuna. Tämän kesän suurprojektin ideoi mieheni ja pääosin toteutti hänen isänsä. Tyttöjen ukki on kauhean taitava! Minusta on hauskaa että mökki rakennettiin pääosin jämätarpeista. Ainoastaan ikkunalasit leikkuutettiin mittojen mukaan. Ikkunapuitteet ja haat ovat vanhasta talosta, laudat ja kattohuopa remonttijäänteitä, maali samaa jolla mummulan ulkolaudoitus on maalattu. Siitä tuo työnimikin tulee. Lopullinen nimi tuvalle on hartaassa mietinnässä. Ukki haki metsästä karahkoita, valitsi huolella parhaat ja veisti niistä ovenkahvat. Oven puinen salpa on minusta erityisen hieno.

Toistaiseksi tupa on tyhjillään. Sairastuin heti sen valmistuttua, ja niin se vaan menee että pienten lasten kanssa kaikki ylimääräinen karsiutuu sellaisessa tilanteessa pois. Mutta hiljaa hyvä tulee. Eiköhän tuvassa ehditä joka tapauksessa leikkiä kesän ja syksyn mittaan vielä monet leikit.

rakkautta ja piikkilankaa

Tiedä miksi ruoste ja romuromantiikka nyt kiehtovat.

Ei näitä taatusti ole sisustuselementeiksi tarkoitettu nykyisissä paikoissaan,

mutta mun silmä lepää.

Puupinon voi kuvitella leivinuunin kupeeseen 

ja sen leivinuunin

pönttöuunin kamarin puolelle
ja kamarin ikkunan vanhan lasin.

Ehkä se on tunnelma. Ympäristöstä huokuva kiireettömyys. Se, että jossain on vielä näin paljon tilaa hengittää. Tai vaikka pestä auto omalla pihalla asumisjärjestyssäännön siitä närkästymättä.

kanttarelli metsässä

Jossain naistenlehdessä letkautettiin, että facebook-päivitysten perusteella moni pitää sieniä erityisen valokuvauksellisena. Tykkäsin jutusta melkein yhtä paljon kuin niistä takasivun nöyryyttävistä valokuvapoiminnoista muka-hauskoine asukommentteineen. Mutta ylenkatse kai toimii aina.

Tuskinpa niissä päivityksissä sienestyksen valokuvauksellisuudesta on kyse, vaan tekemisen merkityksestä. Käly opasti minut sienimetsään viime syksynä. Nyt osaan poimia sitä yhtä ainoaa lajia siitä yhdestä ainoastan paikasta, joka sijaitsee suunnilleen meidän mummulan patiolla, mutta tottavie se tekee minut tyytyväiseksi!



Sitäpaitsi homman pointtihan ei ole elämäntapavalinnoilla brassailussa, mihin tuo facebook-kommentti mielestäni viittaa. Vaan ilmassa leijuvassa elokuisessa kirpakkuudessa. Löytämisen riemussa. Rauhoittumisessa, tekemään keskittymisessä.

Ja siitä, kun sienimetsään pääsee oikean kaverin kanssa.

alkusoitto

Täällä pesii yks harakka poikineen, ja kerää pesäänsä kaikkea, mikä silmissään kimmeltää. Käsitöitä, kotia, tosia, haaveita, iloja, suruja, suunnitelmia.

Tervetuloa meidän pesään.