kirppishinnoittelusta

 

Kävin harvinaisen onnistuneen kirpputorikierroksen. En yleensä osta vaatteita muokattavaksi, koska valmiin muokkaaminen on minusta huomattavasti vaikeampaa kuin uuden ompeleminen, enkä luota taitojeni riittävyyteen. Tällä kertaa tein kuitenkin poikkeuksen. Mutten ommellako itse vai ompeluttaako jollain osaavammalla, sitä täytyy miettiä. (Vinoon ommellut rintataskut ratkoin kyllä ensitöikseni irti ennen pesukoneeseen lykkäämistä, enkä vain siksi että ne olivat vinossa.) 

Kirpputorituotteiden hinnoittelu saa joka kerta mietteliääksi. Retroksi tai vintageksi edes hyvällä tahdolla luokiteltava kama nyt on aivan omassa luokassaan. Rekit notkuvat kuitenkin pääosin halpamaukan ja kilpailijoiden tuottamaa viime sesongin massamuotia. Pyörittelin käsissäni yhtä hihattimeksi luokiteltavaa viskoosilärpäkettä. Niskalapussa luki United Colors of Benetton, mutta hintalapun 8€ tuntui silti aika suolaiselta. Ja samaa luokkaa olivat lähes kaikki tekokuitu- ja trikoorytkyt.

Nykypäivänä ei (kuulemma) pitäisi enää markkoja muistella, mutta jonkinlaista suhteellisuudentajua se tuo. Tuskin kukaan olisi siihen maailman aikaan maksanut viittäkymmentä markkaa huonolaatuisesta, käytetystä trikoosta.  

hiha vaiheessa

Neuloin pitkästä aikaa alhaalta ylöspäin, ja vaikeeta oli (olevinaan). Koska hihasauman istuttaminen on suunnilleen ärsyttävintä mitä tiedän - kädentie on aina paljon pidempi kuin hihan pyöriö, ja juuri kun luulee saaneensa epäsuhdan tasattua huomaakin sen vain siirtyneen kappaleelta toiselle - päätin neuloa hihan toiseen suuntaan. Otti aikansa ennenkuin viitsin miettiä homman alkuun, sillä en ole koskaan tehnyt tällaista ilman ohjetta. Itse säädin ja mielestäni ihan onnistuneesti, mutta luulisi jostain löytyvän oikein ohjeenkin istutetun hihan neulomiseen ylhäältä alaspäin. Vai säätävätkö kaikki muutkin vain itse?  

jokavuotinen rikkeni

Olenko muistanut mainita että mulla on paha tapa toistaa itseäni? Mainitsenpahan taas. Rikke näyttää muodostuneen jokavuotiseksi traditiokseni. Onhan se ihan huippuhyvä pipomalli, mutta onko se näin hyvä? Väitän, että on. Ja yli neljätuhatta ravelry-neulojaa on kanssani samaa mieltä!

 

Sinisen version neuloin talvella 2011. Se päätyi esikoisen käyttöön. Kaulassa hänellä on muuten Happy solitude-kauluri, joka on kuulemma ihana.

Viime talvena neuloin punaisen rikken 'tiileksi' nimetystä Louhittaren Luolan Pohjan Akasta. Väri on kaunis, mutta enhän minä osannut punaista käyttää. Onneksi joku osaa. Ja onneksi olen pienipäinen tai lapset isopäisiä, että ylipäätään voimme käyttää pipoja ristiin. Joka tapauksessa tästä viisastuneena neuloin Rikkeni tänä talvena harmaana...

...itse asiassa kaksin kappalein. Alempi on tuttua ja turvallista Cascadea, päällimmäinen jämäksi jäänyttä tosh merino dk:ta. Muistelin että sitä olisi vyyhdillinen jossain. En löytänyt, mutta löysin kaksi pientä ja yhden isomman jämänöttösen, jotka hyvin riittivät. Onkohan se vyyhti vielä jossain? Lapaset neulon, jos sen löydän. 

Mietin, onko järkeä neuloa kaksi näin samanlaista - simppeliä - samasta väristä. Mutta kun nyt katson, niin eiväthän nuo edes ole samanväriset! Lankojen ominaisuudet ovat myös hyvin erilaiset, minkä vuoksi pipot valikoituvat käyttöön aivan eri tilanteissa. Cascade näyttää käytössä venähtävän leveyssuunnassa, kun taas superwash-käsitelty merino dk on pituussuunnassa laskeutuvaa. Langassa on kaunis kiilto, eikä se ole likikään niin lämmintä kuin villaisemman oloinen Cascade. Toinen on siis selkeästi pakkaskelien pipo, toinen soveltuu paremmin näihin vallitseviin loskasäihin ja pikkupakkasiin. 

Olen huomannut tarvitsevani kipeästi lisää päähineitä. Kuluvan talven omituisuuden huomioon ottaen sellaisia keveitä ja keväisiä. Yksi onkin tulossa ihan sukkalangasta, mutta haeskelen edelleen kivoja malleja. Sepä onkin aina yhtä vaikeaa. Vinkatkaahan suosikkejanne, jos teillä sellaisia on!

junassa ehtii neuloa

Mies järjesti minut minilomalle. En olekaan matkustanut yksin ainakaan viimeiseen seitsemään ja puoleen vuoteen. Reissulla oli siis liki terapeuttinen luonne. Viihdyin. Siitä on kiittäminen hyvää seuraa, mutta äiti-ihmiselle myös yksin oleminen on harvinaista ylellisyyttä, ja ehtihän siellä sitäkin. Välillä on ihanaa, kun ei tarvitse huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestään.

En tiedä onnistuuko kukaan muu palaamaan tyhjin käsin shoppailureissulta, mutta minä. Yksi mekko jäi jälkitoimitukseen, ja se on mielestäni melko vähän, jos on varta vasten mennyt vaateostoksille. Nyt sitten mietin uudelleen sen pitsipalmikkohässäkän vyötärömuotoiluja, että sitä voisi käyttää tämän uuden mekon kanssa. Ja taas neulotaan purkulankaa... onneksi Cascade aika hyvin kestää sen. Ja neulepinnastakin tulee tasaista, kun ei keri lankaa välissä vaan neuloo suoraan neuleelta toiselle (Tikrulta apinoimani tekniikka, jota suosittelen kokeilemaan, jos nyt välttämättä haluaa purkulankaa neuloa).

Reissuneule on tietenkin oltava, tällä kertaa oli pipo. Kuvan laatu taas mitä sattuu, liikkeessä heiluva juna vielä oikein korostaa omppuluurin huonoimpia ominaisuuksia. Parempia sitten valmiista, ehkä.

maalari maalas lunta

Talvi tuli ja näyttää ikävästi siltä että on myös hyvää vauhtia menossa. Olemme kuitenkin ehtineet harjoittaa lapsosten taitoja suomalaiskansallisten talvilajien - luistelun ja hiihdon - parissa. Jälkimmäinen tosin jäi viidenkymmenen metrin pikataipaleeksi jäisellä ladulla. Sen verran monta kaatumista ja itkupotkuraivaria ehdittiin silläkin matkalla kokea, että korjaava suoritus olisi paikallaan ikävän muistijäljen torjumiseksi. Niin että rati riti ralla, laita talvi halla vielä lunta ja pakkasta ainakin yhden hiihtoreissun verran. Mielellään tietysti useammankin, ettei monojen ja luistinten käyttöhinta kirpaisisi ihan niin pahasti. Ja positiivisen kokemuksen takaamiseksi sitä latua olisi paras riittää makkaranpaistopaikalle saakka.

Onneksi sään lauhtumisesta voi myös ottaa ilon irti. Tytöt maalasivat kiukkulintuaiheisen lumi-installaation mummulan takapihalle joulun tienoilla, jolloin se mainittu takapiha taisi olla liki ainoa Suomen kolkka, jossa lunta oli. Mutta nythän sitä riittää joka paikassa, ja juuri sopivan nuoskaisena. 

kahvikutsut

Sain  kahvikutsun kirahvilan Katilta. 

"Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidät bloggaamaan, liittyi se sitten ympäristöön, luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissa. Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin, voit viedä pullakahvit mukanasi. Esitän kysymyksiä, mitkä saattavat useinkin tulla esille kahvikupposen ääressä ystävän kanssa keskustellessa. Mitä sinä vastaat seuraaviin kysymyksiini? Voit myös vastata kysymyksiin pelkästään valokuvin."

1. Millainen sinun sisustustyylisi on? Minun sisustustyylini on meidän sisustustyyli. Meillä siis näkyy niin minun, miehen kuin lastenkin kädenjälki. Tyyli on yhdistää kaikkea, mikä silmää miellyttää, vaikka ne eivät jonkin esteettisen mittapuun mukaan toisiinsa sointuisikaan. Funktionaalisuus on kuitenkin se punainen lanka, jota pyrimme noudattamaan. 

Kotona täytyy viihtyä. Kaikkien.

2. Mikä on lempi huoneesi tai huonekalusi? Lempihuoneeni on olohuone. Siellä on ihana valo. Niinä päivinä, kun kaikki perheejäsenet ovat kotona, he ovat yleensä olohuoneessa. Puolet leluistakin on pysyvästi sijoitettu olohuoneeseen, koska siellä niillä yleensä leikitään. Joskus toivon että lapset viihtyisivät enemmän omissa huoneissaan, mutta epäilemättä olen hyvin hämmentynyt sitten, kun se aika koittaa.   

Lempihuonekaluni ovat ehkä ne vanhat chippendale-tuolit, jotka haimme eräänä sunnuntaipäivänä hetken mielijohteesta lehti-ilmoituksen perusteella. Ne ovat mummolan väriset, mahtipontiset ja niiden pohjasta tippuu heinää lattialle.

3. Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa? Haluaisin sanoa että terveyteeni, mutta se ei valitettavasti ole totta. Koen siitä huonoa omaatuntoa. Käytän silti paljon rahaa terveyteeni, koska on pakko. Lapsiin käytän kyllä rahaa hyvällä omalla tunnolla, ei kaivele vaikka hankinta ei olisi tuiki tarpeellinenkaan, jos siitä on muksuille oikeaa iloa.
  

4. Mihin asioihin elämässä satsaat? Tällä hetkellä oma terveys on aikalailla ykkösenä. 

5.  Mistä onnesta unelmoit? Stressittömästä ja kiireettömästä elämästä, antoisista ihmissuhteista, kompetenssin kokemuksesta.   

6. Missä olet tunnollinen? Yleensä kaikessa mitä ryhdyn tekemään. Tosin viime aikoina olen alkanut miettiä olenko lainkaan tunnollinen. Mutta ehkä se on seurausta pyrkimyksestäni kasvaa ulos turhasta pedanttiudesta.  
 

7. Mikä on miehen paras ominaisuus? Mikä naisen? Eikö voisi kysyä mikä on ihmisen paras ominaisuus? Suvaitsevaisuus. Että elää ja antaa toistenkin elää. 

8. Mikä on elämässä ihanaa? Hetket, jolloin kokee olevansa paikallaan, ja että kaikki muukin on.

Sisustuksessa saattaa olla myös häivähdys lapsellisuutta. Pikkuisin pupu kokee olevansa paikallaan jossain muualla.  

9.  Ja lopuksi puutarha-aiheinen kysymys. Jos puutarhakeiju vierailisi luonasi, saisit toivoa ihan mitä vain puutarhaasi, mitä se olisi? Pionit! Suuret, korkealle kurottavat valkeat pionit. Kasvimaan haluaisin myös, mutta miellän puutarhan käsittävän muita kuin hyötykasveja. Vaikka kauneus on hyödyksi myöskin.        

Olen ollut aistivinani lievää haasteväsymystä. Niinpä en nyt esitä kahvikutsua, mutta näille kekkereille on aivoimet ovet. Keittele siis kahvit, jos se tuntuu luontevalta. Kysymykset voi lainata vaikka tästä. 

helmikuu

Helmikuun alku pääsi livahtamaan ohi, vaikka ensimmäinen helmikuuta tietystä syystä tärkeä päivämäärä onkin. Tai ehkä se johtuikin juuri siitä. Tai siitä, että oli kiire pulkkailla, luistella, keitellä kaakaota, olla sosiaalinen. Lenkilläkin ehdin käydä. Johtui mistä hyvänsä, niin hyvä päivä oli tuo helmikuun ensimmäinen päivä. Ja tämä toinenkin. 

Kalenterisarjamme "kaksivuotiaan näkemys vuoden kierrosta" jatkuu helmikuun kuvalla. Onko siinäkin luistelija? Joka tekee piruetin? Kuusen on arvatenkin piirtänyt joku aikuinen. Alakulman sutun olen piirtänyt minä editoidakseni pois lapsen nimen. Siinä kävikin kuvanmuokkaustaitoni äärirajoillaan. Noloa.