Mies järjesti minut minilomalle. En olekaan matkustanut yksin ainakaan viimeiseen seitsemään ja puoleen vuoteen. Reissulla oli siis liki terapeuttinen luonne. Viihdyin. Siitä on kiittäminen hyvää seuraa, mutta äiti-ihmiselle myös yksin oleminen on harvinaista ylellisyyttä, ja ehtihän siellä sitäkin. Välillä on ihanaa, kun ei tarvitse huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestään.
En tiedä onnistuuko kukaan muu palaamaan tyhjin käsin shoppailureissulta, mutta minä. Yksi mekko jäi jälkitoimitukseen, ja se on mielestäni melko vähän, jos on varta vasten mennyt vaateostoksille. Nyt sitten mietin uudelleen sen pitsipalmikkohässäkän vyötärömuotoiluja, että sitä voisi käyttää tämän uuden mekon kanssa. Ja taas neulotaan purkulankaa... onneksi Cascade aika hyvin kestää sen. Ja neulepinnastakin tulee tasaista, kun ei keri lankaa välissä vaan neuloo suoraan neuleelta toiselle (Tikrulta apinoimani tekniikka, jota suosittelen kokeilemaan, jos nyt välttämättä haluaa purkulankaa neuloa).
Reissuneule on tietenkin oltava, tällä kertaa oli pipo. Kuvan laatu taas mitä sattuu, liikkeessä heiluva juna vielä oikein korostaa omppuluurin huonoimpia ominaisuuksia. Parempia sitten valmiista, ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti