sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

aikahyppy


Onko teille käynyt koskaan niin että kalenteri harppaa kaksi viikkoa siinä, missä ajattelitte kuluneen vain viikon? Tai että syksystä, tai ainakin keskitalvesta, harpataan suoraan kevääseen? No niin mullekin! Aikahypyn vaikutus on ollut hämmästyttävän kokonaisvaltainen. Neuletyöt kyllä edistyvät hiljakseen, mutta jotakin on tapahtunut. Olen kyllä suunnitellut, olen lajitellut lankoja tulevia suunnitelmia ajatellen, mutta minkänlaista paloa päästä toteuttamaan suunnitelmia ei ole. Fokus on nyt jossain ihan muualla. Suurimman osan ajasta olen istunut kirjastolla lukemassa. Mutta ei se oikeastaan huoleta. Aika aikaansa kutakin. Kyllä mä vielä saan kaivettua itseni esiin näiden kirjapinojen alta.