Perhe oli poissa viikon. Nyt ne ovat taas kotona.
Ehdin katsella kämppää sillä silmällä. Näkee, että täällä asuu lapsia. Mietin, miltä täällä näyttää viiden vuoden kuluttua, tai kymmenen, kun kaikki kuvittelevat olevansa riittävän isoja halveksiakseen lapsellisuuksia. Tai viidentoista vuoden kuluttua, kun ne lentävät pesästä yksi toisensa jälkeen. Tai kahdenkymmenenviiden vuoden kuluttua, kun kaikki kaivetaan taas esiin lapsenlapsia varten.
Sitten mietin, että minulla ilmeisesti on mielikuva aikuisten ihmisten kodista.
Se tulee joistain olemassaolevista kodeista, joissa joskus vierailen.
Totesin, että mielikuvani on ankea. Joten vastustan sitä, tai mörökölli minut vieköön.
Se tulee joistain olemassaolevista kodeista, joissa joskus vierailen.
Totesin, että mielikuvani on ankea. Joten vastustan sitä, tai mörökölli minut vieköön.
5 kommenttia:
Minäkin vastustan aikuisten siisteyttä ja kliinisyyttä. Minulla kodikkuus tulee lasten askarteluista ja piirroksista. Värikkäistä leluista, joiden yli hypähtelee matkalla huoneesta toiseen jne. Nautitaan, kun on vielä vuosia edessä.
Ihania kuvia ♥
Minäkin havahduin juuri siihen tosiasiaan, että muutaman vuoden sisään lelupaljous varmaan alkaa kutistua. Tosin askarteluosasto sit kyllä tullee lisääntymään reippaasti. ;) Mutta vaikea tosiaan kuvitella, miltä näyttää, kun ei enää loju pehmoleluja, nukkeja autoja ja taidetta ympäriinsä...
MINNA, mun täytyy myöntää että joskus tämä tavaratulva kyllä ahdistaa aika pahasti. En silti osaa kuvitella että koti olisi sisustuslehtimäinen, viimeisen päälle harkittu. Mutta huomaan, että takaraivossa on jokin kumma "vaatimus" siitä, millaista "pitäisi" olla. Miettiä sopii, mistä se oikein tulee. On aika hassua, että asioiden muka pitäisi olla tavalla, joka ei edes tunnu hyvältä.
Kati, aika on tosiaan aika rajallinen. Kaipa siihenkin tottuu, ja koti muokkautuu kuitenkin asujien mukaan. Eli kymmenen vuoden kuluttua lelumeren tilalla on... mitä? Musanurkkaus? Koko perheen käsityökerho? Lukusoppi?
Kuvasarjasi kertoo tämän niin hyvin: lapset tuovat kyllä kotiin ihan erityisen hengen ja rakkauden! Nauttikaamme nyt siitä! Olin v-loppuna siivoamassa ystäväni äidin (kuoli hiljattain) kotia. Oli niin liikuttavaa, kun hänen sängyn lähellä oli hänen tyttärensä (eli ystäväni) lapsena tekemä kaunis kannustava runo tms. ja samassa piirustus/askartelu. Vieressä oli nenäliinapino, myös yksi käytetty liina. Myös muut merkit, joita en tähän viitsi laittaa, kertoivat siitä, kuinka paljon voimaa ja rakkautta hän sai tyttäreltään tai häntä ajattelemalla, kun paljon muuta ei ollut.
Heini, sanoit aika hyvin: lapset tuovat tosiaan tietynlaisen hengen tai tunnelman kotiin. Siksi haluan että lasten tavarat ja tekemiset näkyvät. Näkyminen määrittelee keitä kotona asuu. Haluan, että meidän kotona näkyvät kaikki ketkä täällä asuvat (kyllä, sellaisiakin koteja on, joissa kaikki asujat eivät näy!).
Kauniisti kerroit tuosta ystäväsi äidistä.
Lähetä kommentti