Jos talvi oli leuto ja sateinen, on kesä kylmä ja vetinen. Minnehän ne neljä vuodenaikaa ovat kadonneet?
Kaksivuotiaan askartelema heinäkuu tarjoilee kuitenkin perhosten kepeyttä.
Ainoat perhosen tapaiset, jotka minä olen onnistunut tänä kesänä näkemään, ovat leikkipuiston puut harsoonsa kietoneet tuomenkehrääjien toukat.
Täytyy kyllä todeta, etteivät kaikki haikaile helteiden perään. Jotkut nimittäin nauttivat sateessa kävelystä ja hengittämisen keveydestä. Sateenvarjon alta kurkistelusta, kumisaappaista ja sen sellaisesta. Hieman ovat ehkä huolissaan siitä, kasvavatko mustikat nyt suuriksi ja vetisiksi. Mutta kantapaikasta löytynee tänä vuonna kanttarelleja. Jotka paistetaan heti valurautapannussa voin ja sipulin kera.
Tosin tänä kesänä ei ehkä ehdi mustikkametsiin tai sieneen.
Tänä kesänä on muita asioita,
jotka eivät liity kesään
perhosiin
tai sään oikkuihin.
Joista on kepeys kaukana.
Palataan, kunhan on kiireellisimmät selätetty!
3 kommenttia:
Lämmin ajatus sateen keskeltä.
Kaikella on tapana järjestyä, toivotaan.
Palataan :-)
Ihanat pellavapöksyt loihdit! (Huomasin vasta nyt). Ja kiva idea tuo huopataulutsydeemi.
Hei, kiitos molemmille! Kaikella on tapan järjestyä, jollain tapaa, ja ihmisellä tapana sopeutua uusiin järjestyksiin. Vaikka muutosvastarinta on tiukkaa silloinkin, kun muutos on hyvästä. Ja sekin on ihmiselle luontaista :)
Lähetä kommentti