tiistai 16. lokakuuta 2012

tautipesän tarinoita

 
 
 
Aika tylsiähän ne ovat. Ne tarinat meinaan. On mitattu kuumetta, käyty lääkärissä, annosteltu antibioottia ja muutettu suunnitelmia syyslomareissun suhteen. Ollaan kotona. Satanutkin on. Joten ei ihme, että suljetun paikan kammo iskee välillä. Seinät tuntuvat kaatuvan päälle kera hirrrrr-vit-tä-vän huudon. Metakassa kunnostaudutaan erityisesti silloin, kun kaatuvat seinät kuuluvat legoista rakennettuun tilataideteokseen. Malleja on tasan kaksi, kuten kuvasta näkyy. Minä hallitsen ne molemmat, mutta lapset ovat selkeästi erikoistuneet: yksi rakentaa pyramideja, toinen laatikkotaloja, kolmas toimii kuulamurskaimena. Huutoon osallistuvat kaikki, mutta eri syistä.  
 
On myös mietitty syntyjä syviä. Kuivaharjoiteltu elämää ja rämmitty poikkeuksellisen syvällä. Tänään sen tajusin: olisi kai aika viritellä kirkasvalolamppu täksi talveksi. Mulla tosin saattaisivat toimia sellaiset korviin tuikattavat valotkin. Kuljeksisin päivät pitkät lamput korvissa ja kerrankin polla säteilis. Hoitotehollisesti kaksi tuntia päivässä pitäisi kyllä riittää, mutta tuskinpa tällä kaamoksenkestokyvyllä varustettu ihminen voi valohoidosta yliannosta saada.
 
Hyvässä lykyssä ne lamput toimisivat korvatulppinakin.   

6 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Kirkasvalolamppua on harkittu täälläkin, monesti... Ja välillä niitä korvatulppia eikun -valoja. ;) Paranemisia ja - kaikesta huolimatta - mukavaa syyslomaa.

Minna kirjoitti...

Kiitos Kati, ihan mukava loma on omalla tavallaan ollutkin. Mutta se kirkasvalolamppu on kyllä ihan toimiva juttu. Ainakin plasebovaikutus sillä on ;) Edellisessä asunnossa mulla oli hyvä valohoitorutiini, mutta nyt pitää ruveta oikein miettimään että minne se kannattaisi sijoittaa, jotta tulee joka päivä käytettyä.

Emma kirjoitti...

Komeita dublolinnoja! Valaisevat korvatulpat kuulostavat mahtavalta idealta :D

Minna kirjoitti...

Juu-u : D Tai oikeestaan ne kuulostavat aika pöhköltä idealta. Mutta tekisi kyllä mieli kokeilla. Kokeilisinkin, ellei meillä jo olisi tuota tavan kirkasvalolamppua.

heini kirjoitti...

Tajusin myös tänään, että hei, nyt sitkuttelemme jo pimeässä "talvessa", vaikka sitä luuleekin välillä, että vielä on kesä ja valoa. Ei ole, ei ole valoa kesään verrattuna melkeinpä miksikään. Paitsi päivällä välillä. Täytyykin muistaa sijoittaa kirkasvalo tänä vuonna johonkin järkevään paikkaan :)

Minna kirjoitti...

Taitaapa olla vielä se kaikkein pimein aika meneillään juuri nyt, kun ruska alkaa olla ohi muttei vielä ole talvi. Kunhan saadaan lunta maahan niin maailma näyttää heti vähän valoisammalta! Sitä odotellessa :)