testineulontaa

Malli/Pattern: Talvine by Suvi Simola

Lanka/Yarn: Cascade 220 (summer sky heather ja nimetön harmaa)

Puikot/Needles: 4,5 mm, resori 4 mm 

Kun näin tämän Suvin neuloman pipon ravelryssä, hihkaisin epäröimättä ja kuuluvasti. Että jos tarttet testineulojia! niin minä! Pipo näytti niin herttaiselta, pehmoiselta ja lämpimältä. Lämmin se epäilemättä onkin, sillä pipon varsinainen idea on, että siihen neulotaan vuori. Pipo siis neulotaan kaksinkertaisena, mutta koska vuorin silmukat poimitaan lähtöreunan nurjalta puolelta, pipon voi jättää vuoritta tarvittaessa. Näin minä sattuneesta syystä teinkin. Ohje itsessään on pelkkää parhautta, kuten Suvin ohjeet tapaavat olla. Mutta minusta näyttää, että palmikkoni menevät ihan eri tavalla kuin tuossa mallikuvassa... vaikka mielestäni neuloin ihan ohjeen mukaan. Ja vaikka metrimäärät Cascadessa täsmäävät ohjeessa suositeltuun Madelinetosh DK:hon, Cascade oli kaiketi liian tuhtia tähän malliin, sillä tiehydestäni tuli t-i-u-k-k-a... ja piposta liian kapea minkäänsorttiseen päähän. Mutta vastaavasti se on myös liian pitkä. Lisäksi tiukka tiheys tekee neuloksesta niin jäykän, ettei edes tupsun paino saa pipoa laskeutumaan, mikä tuo habitukseen ripauksen suloviléniä. Kaksivärisyys johtuu siitä, että lanka loppui kesken matkan. Varsinainen sketsipipon siis sain aikaiseksi hyvästä ohjeesta. Ei se mitään, sanoisin. Uus yritys, sanoisin. Ellen olisi tässä ehtinyt neuloa jo toistakin epäonnista pipoa. 

kaksi yötä jouluun on

koulutekoinen enkeli 

Harakkalaan laskeutuu joulurauha, 

tai vaihtoehtoisesti pienen flunssan ryydittämä joulustressi. 

Mutta koska jouluillamme on mukavuustakuu, 

ei tässä vaiheessa kannata pahastua negatiivisistakaan fiiliksistä. 

Tänä jouluna en pakerra koulutöiden parissa kuten viime vuonna.

Tänä jouluna aion vain nauttia 

valmiiksi tehdystä työstä. 

Pulkkamäki odottaa,

uusi neuleohje 

ja ihanat, rakkaat ihmiset. 

Sitä toivottua luntakin on saatu, 

ja maailma on niin kirkas ja hyvä!

Hyvää joulua   

loop & loom

Millä lahjoa neulojan lasta? Kummitäti lahjoi omaa tytärtäni Loop & Loom-askartelupaketilla, mikä oli neulojan mielestä erittäin onnistunut idea. Loop & loomit ovat kuulemma kauhean suosittuja kouluikäisten keskuudessa. Pakettiin kuuluu alusta, muovinen virkkuukoukku ja pussillinen pieniä, erivärisiä kumilenkkejä sekä muovisia s-kirjaimen muotoisia pidikkeitä, joilla valmis ranneke kootaan. 

Kumilenkit viritellään alustaan ja silmukoidaan erilaisiksi muodostelmiksi koukun avulla. Yksinkertaisin asettelu valmiiksi "virkattuna" näyttää tältä.  

Minuun itseeni tämä muovinen eleganssi ei oikein iske, mutta on hauska seurata sivusta kun muksut kehittelevät erilaisia väriyhdistelmiä. Meininki on kuin kirjoneulojien kokoontumisajoissa. Esikoululainen oppi rakentamaan alkuasetelman itsenäisesti parilla harjoituskerralla. Tänään pohti, pitikö alusta kääntää kun kuminauhat on pujoteltu pidikkeisiin. Totesi sitten vastausta odottamatta että piti, koska "muutenhan se lähtee purkautumaan kun ensimmäisen lenkin nostaa". Lapsen hahmotuskyky on hämmästyttävä! Se ei nimittäin jokaiselta aikuiseltakaan luonnu. Ketjun rakenteen näkeminen vaatii samaa hahmotuskykyä kuin pitsineuleesta karanneen silmukan tavoittaminen. Itse olen kehittänyt kykyni neulomalla ja paljon, mutta mukulalta se näköjään löytyy luonnostaan. Googlesta löytyy jos jonkinmoista ohjetta erilaisten rannekkeiden tekemiseen (pikkutyttöjen tekemät videot ovat minusta jotenkin hellyttäviä). Täytynee ruveta etsimään monimutkaisempia malleja, jotta saadaan lapselle hieman enemmän haastetta. 

saako toivoa?

Katselin viimevuotista toivelistaani, ja se herätti jonkinmoista reflektoinnin tarvetta. Esimerkiksi kelkan sijasta toivoisin ihan vaan lunta. Ja olisin siitä oikeasti tosi onnellinen. Mutta vaikka kuinka väittäisin oppineeni näkemään olennaisen ja tyytyväni niinkin vähään (oikea talvi! se ei ihan vähän olisikaan!!), niin ihmisellä on taipumus kehittää tarpeita. Tai haluja, sanotaan. Esimerkiksi 

silkkivanutäytteiset peitot (kestohaaveet kehittävät kärsivällisyyttä)  

kilon Cascaden Eco+ -lankaa värissä 'natur' (edelleen Sylvi)
merinovillaiset legginssit
myös keittovillaiset kelpaisivat    

matkapyyhkeen uimahallireissuille - esimerkiksi pellavainen tai joku retkeilyversio 

lapsen käteen sopivat kaakaomukit ulkoilmaherkutteluun

hotelliyö (tai viikonloppu) 

olisivat aika kivat. Joskin useimmat näistä tuntuisivat kaipaavan kaverikseen kirpakkaa talvikeliä, pakkasta ja askelten alla narskuvaa lunta. Ja hotellihuoneen ikkunastakin olisi mukavampi katsella valkeaa talvimaisemaa. Joten saako toivoa? 

piparinleivontaa

Olen todennut, että pipareita leipoessa on päätettävä, aikooko 1) leipoa täydellisiä pipareita, vai 2) järjestää lapsille ohjelmaa. Olen päätynyt jälkimmäiseen, koska täydellisyys, leivonta ja minä emme joka tapauksessa koskaan kohtaa. Ja koska epäilen, että muutaman vuoden kuluttua saan kuitenkin viihdyttää piparisavotalla ainoastaan itseäni. Mutta en kyllä kehu että homma menis kuin stömröössä ja äiti todella hehkuis levollisuutta ja lämpöä yhteisen puuhastelun äärellä. 

Hommahan toteutetaan niin, että edellisenä iltana keitellään iso satsi piparkakkutaikinaa jääkaappiin tekeytymään. Sitten huolehditaan kädet pestyiksi, tukat ponnarille ja koetetaan pitää hermot kurissa kaulintavaiheessa. Varotaan kaulitsemasta kärsimättömille sormille. Annetaan lasten käytellä muotteja. Purraan kieleen silloin, kun tekee mieli puuttua vaikkapa leikkuusuunnitelman epätaloudellisuuteen. Ja muistetaan, että se piparitaikina maistuu kaikkien mielestä paremmalle kuin valmiit piparit. 

Taikinaa pitää olla niin paljon, että jokainen halukas saa tehdä riittävän monta piparia ilman, että kertaalleen lämmennyttä taikinaa tarvitsee ottaa uudelleen kaulittavaksi. Loppu taikina leivotaan sitten seuraavana päivänä. Tai yksin illalla, kaikessa rauhassa. 

tietämisen lyhyt oppimäärä

Malli /Pattern: North Lyme by Woolly Wormdhead

Lanka /Yarn: Uncommon Thread Merino Sport (salty air) 

Puikot /Needles: 3mm, 3,5mm 

Neulominen, kuten mikä tahansa tekeminen, on parhaimmillaan äärettömän antoisaa. Joskus taas tarvitaan tiukkaa tahtoa tai hyviä motivattoreita. Tämä projekti kuuluu noihin jälkimmäisiin. Neulepinta muodostuu neulomatta nostetuista silmukoista, joiden tikuttelu oli jotensakin tylsänpuoleista. Mutta tehtävä oli, koska väri ja tekstuuri. Tykkäsin myös kaksinkertaisesta, lämmittävästä reunasta. Ohjeessa on tarjolla kaksi versiota, sellainen löysänmallinen slouchy ja tämä istuvampi beanie. Tarkoitukseni oli tehdä se toinen. Mutta koska tapanani ei ole lukea ohjetta läpi ennen kuin alan neuloa (tietenkin pitäisi, mutta tekeekö kaikki oikeasti niin?) tajusin vasta puolimatkassa, että siinä pipoon neulotaan hulvattomasti korkeutta, jonka jälkeen silmukoidaan laki kiinni ja viikataan se kirjekuoreksi pipon sisään. Tällä langalla sellainen neuloskerrostuma tuntui jotenkin raskaalta vaihtoehdolta, joten muutin suunnitelmaa lennossa. Istuvampi versio mahtuisi nätisti hupun sisään tai pyöräilykypärän alle. 

No ei tullut varsinaisesti istuva versio. Tuli opettavainen. Ja liian istuva. Piposta tuli hieman liian matala aikuisen päähän - kuten jo neuloessa epäilin. Olisi siis pitänyt luottaa etiäiseen ja neuloa suosiolla oman tuntuman, ei ohjeen väittämän, mukaan. Ei ollut ensimmäinen kerta kun tein saman virheen. Mikähän siinä on, että kokeneena, paljon tehneenäkin, sitä on vaikea luottaa omaan asiantuntijuuteensa? Tästä asiasta kävin saamassa oppia tänä aamuna ihan muihin asioihin liittyen, mutta analogia on  ilmiselvä. Vaikka en ole vielä sellaiseen asiaan törmännyt mitä en olisi oppinut, näen silti vain taitoja, joita minulla ei ole. Ja vaikka tiedän, että tiedän, luulen silti muiden tietävän paremmin joten päättäkööt ne. Asennevamman korjausliike olisi paikallaan. Kysehän on taidoista, joita minulla ei vielä ole. Tai sellaisista joita  on, mutta joita en uskalla käyttää. Mutta miksi ihmeessä. Hyökkääkö tänne ehkä pieni vihainen neulesuunnittelija, jos alan sooloilla omiani?

Ensi kerralla muistan, että tiedän. Ja ellen muista, olkoon kertaus opintojen äiti. Pakko sen joskus on mennä perille. 

älä sulje oveasi joulutontulta

Monessa blogissa alkaa tänään joulukalenteri. Täällä alkaa sellainen, johon osallistuisin, jos joulun alla olisi aikaa. Olen kuitenkin toistaiseksi sidottu tenttikirjoihin, ja stressi näyttää tyypilliseen tapaansa oireilevan innottomutena. Neule on käsissä, mutta ei kiinnosta pätkän vertaa! Onneksi tiedän kokemuksesta, että se on ohimenevää lajia. Eikä parempaa keinoa intomielen kiusoitteluun ole kuin pieni työ ja herkulliset värit. Ehkäpä aloitan yllätyssukat myöhässä. Tai sitten keksin jotain ihan muuta. 

Tässä blogissa ei joulukalenteria avata tänäkään vuonna. Mutta näin joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi avataan viimeinen kuukausi kalenterisarjasta vuodenkierto kaksivuotiaan silmin. Mitä sieltä löytyykään? Jos lasta on uskominen, niin joku, jolla on tuomisina paljo, paljon iloa.