ruususen uni

 

Tytärten päiväkoti viettää piakkoin synttäreitä, jonne on perinteisesti pukeuduttu rooliasuun tai muuten vaan hienosti. En ole aikoihin jaksanut ajatellakaan ompelemista, mutta riittävästi motivoituneena onnistuu näköjään mikä tahansa. Ja onnistuikin siinä määrin, etten malta olla vilauttelematta lopputulosta heti! Ompelin Kirpulle Mekkotehdas-kirjan Riinen koossa 110/116 cm. Kangas on Eurokankaan palalaarista. Ostin sen vime kesänä, ilmeisesti juuri tätä tarkoitusta varten.    

Jostain syystä olen erityisen ylpeä itseommelluista nappilenkeistä, vaikkeivat ne oma keksintöni ole vaan ihan ohjeen mukaan toteutettu. Mutta että osasin! Suloiset perhoshihat ja helmaröyhelö on viimeistelty rullapäärmeellä. Olen nostalgiakierrättäjä: napit ovat olleet kertaalleen käytössä Kerttusen vauva-ajan villatakissa. Muutamia kauneusvirheitä sieltä löytyy, mutta enpä lähde niitä erittelemään. Olen mekkoon niin tuhannen tyytyväinen, että se ja sama mitä jostain sisäsaumasta irvistää!

 

 

Mekon yltiöromanttisuus toi mieleen isäni äidin, jota vähemmän mummolaromanttisesti muoriksi kutsuimme. Muori oli muumimammamaisella tavalla boheemi, näki ja jutteli sekä hyvät että huonot vain olevina, tuomitsematta. Rakasti kauniita asioita, oli rohkea pukeutuja, ei väheksynyt turhuuksia vaan keskittyi siihen että elämässä on iloja ja tilaa. Juuri sellaisia ihmisiä pikkutytöt tarvitsevat ympärilleen. 

kehityskeskustelun paikka

Äitiys on epäkiitollinen pesti: Kotiäidiksi jäädessäsi pelaat itsesi työmarkkinoilta ja aiheutat ruman reiän CV:hesi. Yhteiskunnan silmissä olet mahdottomia vaativa loinen, sillä eihän kellekään muullekaan makseta oman lapsensa hoitamisesta, ja lisäksi ne muut käyvät töissä. Tosin tärkeysjärjestyksesi ovat väärät jos käyt töissä ja sinulla on pieniä lapsia. Virallis-feministinen kanta on se, että sinun tulisi osallistua peliin vallitsevilla ehdoilla, ei kyseenalaistaa pelin sääntöjä. Suhteellisuudentajua ei tämä keskustelu kaipaa, vaan siinä jo lapsesi ensimmäinen vuosi saa CV:si näyttämään pitsiliinalta, ja "kotiin jäävän" isän koti-isyys paljastuukin isäkuukaudeksi, jonka kesto on pisimmillään 36 arkipäivää eli pyhäpäivien määrästä riippuen reilut 6 viikkoa. Lapsiltasi saat kiitokseksi itkupotkuraivarit. Todennäköisesti julkisella paikalla.

Vaan kukas se kissan hännän nostaa ellei kissa itse. Viikolla 4.-8.3. vietetään kuulemma Minä olen hyvä! -teemaviikkoa, ja sen inspiroimana otin vastaan Arkitehdin ilmoille heittämän haasteen listata kymmenen asiaa, joista on ylpeä. Listatkaa tekin. Vaikka joka viikko.

1. Tiedän mikä on tärkeää (en vain aina muista).  
2. Osaan leikkiä, minkä huomaan aina kun yritän.
3. Huumorini on kieroutunutta, mutta hämmästyttävän usein se naurattaa muitakin kuin minua.
4. Osaan kysyä hyviä kysymyksiä. 
5. Teen hyvää lihamureketta (sipulikeittopussista).
6. Osaan kehua lapsiani. Ja muitakin, jos on aihetta.
7. Olen hyvä lukemaan iltasatuja.
8. Kunnioitan toisille tärkeitä asioita, vaikka en itse ymmärtäisi niitä.
9. Tulen toimeen ihmisten kanssa.
10. Olen luova. Taito, jolla selviää mistä vain.

tikusta asiaa

Tällä kertaa aivan kirjaimellisesti ja painavasta syystä asiaa tikusta. Tänä aamuna nimittäin napsahti poikki kaksi asiaa: Toisen näette kuvassa. Toinen on minun pinkeä hermoni, joka ei kestä enää yhtäkään katkeavaa neulepuikkoa, holkistaan irtoavaa puikkoa, holkkia joka täytyy hohtimien avulla irrottaa kaapelista, kaapelia joka napsahtaa irti omasta holkistaan tai puikkoa jonka kärki murtuu neuloessa.

  

Ostin nelisen vuotta sitten tällaisen Knit Pron puikkosetin. Puskaradio huutelee puikoista kokemuksia laidasta laitaan, ja kyllähän niillä hyvät puolensa onkin lähinnä neuletuntuman suhteen. Kestävyydessä nämä puikot eivät kuitenkaan ole vakuuttaneet, ja vamistusvikoja tuntuu olevan paljon. Olen settiin kuuluvan kahdeksan vaihtopään lisäksi ostanut vaihtopäät kahdessa pienemmässä koossa. Teoriassa olen siis hankkinut kymmenen erikokoista paria. Käytännössä olen ostanut (tai saanut takuuvaihdossa) likemmäs kolmekymmentä paria erikokoisia vaihtopäitä, ja tällä hetkellä omistan viisi toimivaa paria, joista kaksi tosin vaatii "erityistä huolellisuutta" neuloessa. 

Ainoastaan koot 4mm ja 4,5mm ovat toimineet moitteettomasti, joten en taida tähän sarjaan enää satsata. Vaan mitähän sitä uskaltaisi hankkia tilalle? Puupuikkoja ja nuoskeaa vaijeria preferoin. Kolmosta pienemmissä taitaa tosin olla tyytyminen metallisiin. Vai onko kellään kokemusta hiilikuituisista? Vaihtopäitäkään en välttämättä kaipaa. Käytönkestävyyttä kylläkin.

rentoudutko lomalla?

 

Kotiäitiydessä oli haasteensa, mutta opiskelevan äidin arki vasta aiheuttaakin harmaita suortuvia. Aika tuntuu olevan kortilla, ja aina on mielen päällä jotain tekemätöntä, vaikka juuri nyt pitäisi keskittyä toiseen asiaan. Loma-ajat keräävät stressipisteitä samaa tahtia muuton ja kuoleman kanssa, koska niihin lähes vääjäämättä liittyy poikkeavaa järjestelyn tarvetta ja aikatauluihin jäävien aukkojen paikkailua. Periodimuotoinen yliopistoarki ei tunnusta näitä syys- ja kevätlukukausia katkaisevia lomaviikkoja laisinkaan, mikä aiheuttaa sen, että loman jälkeen opiskelevalla äidillä on paljon paikkailtavaa molemmilla saroilla.

 

Lisäksi lomasuunnitelmat pitävät kuin seula. Piti olla rauhaisaa sukulointia, pulkkamäkeä, ratsastusta ja äidillä muutaman tunnin päivittäinen sessio gradun parissa muiden hoitaessa muksuja. Olikin väliin jätettyjä luentoja ja lukemattomia kirjoja, kuumeilua, vatsatautia, huolta välimatkan päästä ja kaksi pitkää, turhaa automatkaa, joiden jälkeen aviokriisikin nostelee karvaista päätään. Lopputulemana kiukuttelevia lapsia, väsyneitä aikuisia, nippu tekemättäjättämisiä ja vielä tavallistakin sekaisempi koti. Vaikka lomaongelmat venyvät arkeen asti ja esimerkiksi lopullinen pääluku taudin taltuttamista on vielä tarkistamatta uskallan silti huokaista: oi ihana arki, onneksi olet täällä jo huomenna!

Seuraavan kerran voisin lomailla sitten, kun lapset ovat aikuisia.

neidonkyynelet

 

Malli/Pattern: Neidonkyynel by Emma Karvonen

Lanka/Yarn: Cascade 220 (harmaa), Knitlob's Lair Pohjan Akka (kahvi)

Puikot/Needles: 3,25mm (harmaat), 4mm (ruskeat)

 

Neitoseksi en itseäni tosiaankaan tunne, mutta muutoin tematiikka sopii hyvin menneiden viikkojen olotilaan. Lapanen neuletyönä sopii myös lyhytjänteiselle mielelle. Lapaspari on sukkia sutjakampi neuloa, ja tarpeeseen tulivat nämä, sillä joulukuussa neulomani piparirasat huopuivat jostain syystä nopeasti. Urauduin taasen niin, että neuloin saman mallin kahteen kertaan. Mutta mikäs neuloessa: ohje on hyvin kirjoitettu ja lopputulos kaunis. Sen verran kranttu kuitenkin olen, etten kaipaa kaksia samanlaisia kädenlämmittimiä, joten kahvinväriset odottavat eräitä synttäreitä. 

 

Mutta kun makuun pääsin, käytän sen myös hyväkseni: puikoilla pienillä on sormikasta tulossa. Sormikkaat eivät työläytensä vuoksi ole houkuttelevia neulottavia, mutta  näistä olen suorastaan innoissani! Löysin nimittäin harvinaisen kauniin mallin. Ihan harmittaa, etten ostanut samantien ohjetta ranteenlämmittimiinkin. Muutoinkin tuntuu mielessä viriävän kiinnostus erinäisiä projekteja kohtaan, mikä tuntuu hyvältä merkiltä. Koittaa se kevät tähänkin lumikasaan! Ainakin uskon niin.  

hottentotti lumessa

Postauslaiskuus tahtoo vaivata edelleen, mutta yritän nyt purkaa solmua jostain päästä. Tämä valmistui jo joulukuussa. Kyseessä oli elämäni ensimmäinen testineulomus, ja vallan mukava neulekokemus olikin. Suvin ohjeet ovat ohjeiden aatelia!

 

Malli/Pattern: Grellow Polka Dot by Suvi Simola

Lanka/Yarn: Rowan Felted Tweed (Duck Egg & Clay)

Puikot/Needles: 4mm

Projektin jälkihoito onkin sitten ollut melkoista räpistelyä. Hävettää ihan, testineule kun on kyseessä, mutta en saanut neuletta kuvatuksi sovittuun deth lineen mennessä, lähinnä siksi, että  kameran eteen astuminen on niin lannistava kokemus tätä nykyä. Kun kuvia vihdoin saatiin, niin itku tuli niitä katsellessa. Pakko myöntää. Olen saanut riesaksi laiskansorttisen kilpirauhasen, ja nyt tuntuu että se lannistaa minut toden teolla. Ei riitä että ei pysty eikä kykene entiseen malliin - valokuvissakin töröttää joku valkoisen hottentotin näköinen tanttara. Väännä siitä nyt sitten innostusta tihkuva neulepostaus.

Mallin sopivuutta itselleni, lankavalintaa ja muutamaa muutakin seikkaa voisin tietysti kriittisesti analysoida, mutta antaapa olla. Kyse kun ei ole yhdestä tietystä neuleesta, vaan aika lailla ruumiillisemmista kysymyksistä. Aika sekaisin voi yks pikku rauhanen koko kropan laittaa! En tiedä alanko nyt vain olla sietokykyni äärirajoilla muutenkin, vai sapettaako erityisesti se, että neulomisestakin alkaa mennä ilo ja mieli tämän vaivan myötä. Mutta laitetaan tämä projekti kirjoihin ja kansiin nyt näissä merkeissä. Ja uutta puikoille. Ärräpäitä päästeli mummo lumessa. Tai se taisi kyllä kajauttaa sotahuudonomaisesti että eteenpäin. Mutta sama kai se millä sitä sisua nostattaa.

mitä silloin tarvitaan kun jäälle mennään liukumaan

No luistimethan siellä tietenkin tarvittaisiin. Minä en kuitenkaan sellaisia omista, ellei lasketa äidiltä perittyjä kellastuneita kaunokkaita, joilla olen koululuisteluni hoitanut ala-asteelta lähtien. Enää ne tuskin jalkoihini mahtuisivat, mutta saattavat olla tallessa anoppilan aitassa. Mitä luultavimmin ovatkin, koska olen nainut sukuun jossa vakaasti uskotaan että "aika tavaran kaupihtee". Joten luistimet varmaan odottavat aikaa jolloin esikoisen maamitta on riittävä. Täytyy toivoa että retro on muotia silloinkin.

Malli/Pattern: oma, inspiraationa tämä

Lanka/Yarn: Drops Nepal

Puikot/Needles: 5,5mm, reunus 4mm

Luistimettomuudesta johtuen minun kaukalouskottavuuteni lepää ainoastaan tupsukkaan pipon varassa. En tiedä riittääkö se, mutta huoltojoukoissa kuvittelisin meneväni aivan täydestä. Onhan tupsupipo sentään melko sporttinen, ja alpakkaisena vieläpä lämminkin.   

Ajattelin alunperin neuloa tupsukkaakseni Beaumonde-inspired Hatin. Pätkän neulottuani totesin kuitenkin että malli on turhan sekava erikokoisine palmikonkiertoineen, ja että pudotetut silmukat tekivät neuloksesta ryhdittömän. Niinpä lainasin mallista yhdentoista silmukan palmikot ja neuloin ne selkeään rytmiin ilman kikkailuja. Pipon laelle sitten tupsu, joka oikeastaan oli koko projektin fokus. Että olen nyt siihen tupsuunkin ottanut tuntumaa. Ja todennut, että onhan se sympaattinen pikku kaveri. Mutta ei kovin vakavasti otettava.

Jääprinsessat.