Olen todennut, että pipareita leipoessa on päätettävä, aikooko 1) leipoa täydellisiä pipareita, vai 2) järjestää lapsille ohjelmaa. Olen päätynyt jälkimmäiseen, koska täydellisyys, leivonta ja minä emme joka tapauksessa koskaan kohtaa. Ja koska epäilen, että muutaman vuoden kuluttua saan kuitenkin viihdyttää piparisavotalla ainoastaan itseäni. Mutta en kyllä kehu että homma menis kuin stömröössä ja äiti todella hehkuis levollisuutta ja lämpöä yhteisen puuhastelun äärellä.
Hommahan toteutetaan niin, että edellisenä iltana keitellään iso satsi piparkakkutaikinaa jääkaappiin tekeytymään. Sitten huolehditaan kädet pestyiksi, tukat ponnarille ja koetetaan pitää hermot kurissa kaulintavaiheessa. Varotaan kaulitsemasta kärsimättömille sormille. Annetaan lasten käytellä muotteja. Purraan kieleen silloin, kun tekee mieli puuttua vaikkapa leikkuusuunnitelman epätaloudellisuuteen. Ja muistetaan, että se piparitaikina maistuu kaikkien mielestä paremmalle kuin valmiit piparit.
Taikinaa pitää olla niin paljon, että jokainen halukas saa tehdä riittävän monta piparia ilman, että kertaalleen lämmennyttä taikinaa tarvitsee ottaa uudelleen kaulittavaksi. Loppu taikina leivotaan sitten seuraavana päivänä. Tai yksin illalla, kaikessa rauhassa.
7 kommenttia:
Tuo pitäis miunkin opetella: antaa lapsen vaan leipoa eikä olla kokoajan ohjeistamassa ja valittamassa niinkun yleensä olen :P
Emma, ei se multakaan onnistu, mutta tiedän että pitäisi. Välillä on vaan niin ylivoimaisen vaikeaa pitää suunsa kiinni, kun on saanut kaulittua pöytään ja kaulimeen tartuvan taikinan jotakuinkin kunnolla, ja sitten lapsi tempasee siitä keskeltä yhden muotillisen niin, ettei reunat riitä enää oikein mihinkään. Mutta hyvä alku huomata virheensä, niin voi sitten edes yrittää korjata niitä :)
Just noin. Mulla vaan kyllä aina pinna kiristyy ja joskus katkeileekin. Mutta hyvä kuulla ettei vaan pelkästään meillä.... :)
Tuuli P, eiköhän se ole ihan normaalia :) Vaikka helposti kyllä sorrun itsekin ajattelemaan että äidin pitäisi jaksaa olla niin täydellinen ja pitkäpinnainen. Mutta jospa tosiaan riittäisi että yritetään parhaamme.
Hyvä asenne sinulla tuohon hommaan. Noin jää lapsille kivat muistot yhdessä tekemisestä ja se on tosi tärkeää. Oma lapseni on jo kaksivitonen ja nyt on kiva kuulla että kaikki kärsivällisyys aikanaan on kannattanut, nyt on pojalla hyvät muistot ja rauhallinen kaveri on muutenkin puuhatessaan. Puuhaa muuten paljon ja mielellään keittiössä kun on aikanaan siihen hommaan tottunut ja touhunnut pienestä asti aina mukana.
Hih :) Hyvää joulua! Mekin leivotaan lauantaina ekat piparit. Katsotaan miten menee. ;)
Amuk, mä välillä mietin että minkälaisia muistoja oikein jää, mutta toivottavasti mukavia. Hienolta kuulostaa, että joskus voisi nähdä tekemistensä positiiviset vaikutukset lapsissaan, kun tässä uhmailun ja esimurrosiän luupissa palaute on pääasiassa negatiivista :)
Heini, toivottavasti meni hyvin. Hyvät joulut sinnekin!
Lähetä kommentti