maanantai 20. lokakuuta 2014

yhden pipon tarina




 Malli/Pattern: Slable by Woolly Wormhead
Puikot/Needles: 3 mm, resori 2,5 mm
Lanka/Yarn: Knitlob's Lair Väinämöinen (ehkäpä lyijy?) 

Helmikuussa postailin junassa mukanani olleesta reissuneuleesta, mutta sen kuvaaminen sitten jäi. Syyn taisi olla hienoinen pettymys valmiiseen työhön. Ihastuin mallikuvien sinapinkeltaiseen siroon helmineuleen ja palmikon yhdistelmään - kaunis malli ohuesta langasta. Mallin salmiakinmuotoinen kuvio syntyy rinnakkaisista ja päällekkäisistä palmikoista, joiden neulominen tuntui lopputulokseen nähden turhan kimurantilta. Ehkä siksi, että siitä ei tullutkaan niin hieno. Mutta tulipahan tehtyä. Jätin odottamaan lopullista tuomiota.



Syyslomalle lähtiessä halusin mukaan ohuen pipon, ja muistin että tämähän on valmiina. Pipo tuntui istuvan päähän ihan mukavasti, lämmittää riittävästi jopa muutamassa pakkasasteessa ja pitkänä, löysänä mallina on aseteltavissa monin tavoin. Eli ihan just sitä, mistä tykkään. Siinä määrin, että pyysin lasta kuvaisassistentiksi. Tai siis kuvaajaksi. Ja aloin selailla ravelrya mielessäni alpakkainen versio samaisesta mallista. Tai ehkei sittenkään toistamiseen noita palmikonkiertoja... 

Kun näin lapsen takaapäin ottaman kuvan tajusin, mikä mättää. Sehän on aivan kummallinen mytty! Missä on mallikuvien ovaalinmuotoinen linjakkuus? Lankani taitaa olla laskeutuvuudeltaan aivan eri tyyppiä kuin niiden kauniiden kuvien pipoissa käytetyt langat. Vai onko vika jälkitäissä? Olisiko syytä panostaa kaikki liikenevä blokkaamiseen ja keksiä pistämätön metodi pipon viimeistelyyn...?

2 kommenttia:

Nasti kirjoitti...

Hyvältä näyttää, tuommosiahan niiden pipojen pitää tänä talvena ollakin! Tosin kesti kyllä itselläkin aikaa tottua löysänmalliseen pipoon, mutta kun lisäsin ison tupsun, rentokin pipo näyttää just siltä miltä pitää!

Minna kirjoitti...

Nasti, kiva että jonkun muun silmään näyttää hyvältä :) Mä kyllä tykkään löysistä pipoista, tässä van jokin kaihertelee. Mutta ellei ole tyytyväinen, ei kai auta kuin neuloa uusi! Tai sitten testailla blokkauksen mahdollisia vaikutuksia.