Sarjamme vuodenkierto kaksivuotiaan silmin on edennyt lokakuuhun. Olen hieman järkyttynyt siitä. Kohta ollaan marraskuussa, jolloin on kulunut vuosi siitä kun tämän kalenterin käteeni sain. Mihin se oikein on kulunut? Muistan loputtoman marraskuun joka jatkui kevääseen saakka, kaikki muu onkin jonkinlaisessa ehtimisen pyörteessä. Mihinkään en ole jaksanut keskittyä, ja koko ajan on tuntunut olevan kiire. Juuri muuta ei ole ajatuksiini mahtunut kuin opiskelu. Ei kovin hyvä selviytymistaktiikka, sanoisin.
Mutta olen myös oppinut paljon. Tämän yhden keskikokoisen graduprojektin aikana varmaan enemmän kuin kaikkina aiempina yliopistovuosinani. Itseäni rohkaistakseni sanon, että olen melkein valmis. Pian saan ryhtyä johonkin muuhun. Haaveena olisi ommella lapselle villakangastakki. Jossain männävuosien lasten Ottobressa oli duffelin kaava, ehkä sellainen. Tai jos viimein neuloisi sen Sylvin.
Tai ehkä vain ottaisi pienen hetken ja rauhoittuisi. Tehdä ehtii myöhemminkin.
2 kommenttia:
Ehtii sitä. Aikansa kutakin, sanoisi äitini. Toivottovasti lokakuusta ei tule ihan noin märkä, kuin tuossa teidän kalenterikuvassa.;)
Outi, ehtiihän sitä :) Toivon myös, että saamme pitää tämänhetkiset kirpakankuulaat kelit koko lokakuun. Ja marraskuun. Siirrytään siitä sitten suoraan idyllisiin talvimaisemiin, jouluksi pikkupakkanen ja lumihuntu ylle maan. Korvaukseksi viime vuodesta.
Lähetä kommentti