tiistai 11. kesäkuuta 2013

pieni vihreä neule


Alkukesä on yllättänyt intensiivisyydellään, vaikka kokemusta kotiäitiydestä mukamas piisaa. En ole juuri ehtinyt pörrätä blogeissa, edes omassani, enkä tarttua muuhunkaan joutavampaan toimeen. Lasten lisäksi aikaa ja energiaa on syönyt into päästä liikkumaan, mikä tämän falskaavan kropan kanssa tosin täytyy toteuttaa hyvin maltillisesti. Pyöräily tuntuu olevan kipuileville jaloilleni sopiva liikuntamuoto, ja osa ajasta onkin kulunut fillaroidessa. Parasta on, että liike ja keveät kengät tuntuvat tekevän hyvää jaloillekin. Puolen vuoden nilkuttamisen jälkeen olen vihdoin alkanut uskoa että ehkä niillä vielä joskus entiseen malliin kävellään. 

Kuvassa kävelen jossain Oulun sataman liepeillä. Pokkarikuvaamisen nouseva tähti on ensi syksynä koulun aloittava esikoiseni.  


Malli/Pattern: yksinkertainen neuletakki omasta päästä
Lanka/Yarn: Holst Garn Coast (crab apple)
Puikot/Needles:2,5mm

Perusneuleet ovat parhautta, ja minulta uupui mekkojen päälle puettavaksi sopiva lyhyt neuletakki, joka lämmittäisi hieman muttei liikaa. Kaksi mallitilkkua neulottuani päädyin neulomaan ohutta lankaa yksinkertaisena. Lopputulos on sukkahousumainen, joustava, keveä, reunuksista hieman lerpattava, ei oikein laskeudu vaan takertuu. Lämmittää kuitenkin juuri sopivasti. Ohjetta en käyttänyt, mutta tarkistelin silmukkamääriä Still light -tunikan ohjeesta. Ne lerpattavat reunukset ovat ainaoikeaa. Kylkiin ja hihoihin neuloin kahden silmukan levyiset valesaumat ainaoikealla. Muuten neule on sileää neuletta. Lopputulos ei ole järisyttävän ihana, mutta ihan kelvollinen. Nappilistat hieman irvistelevät (juu, laskuvirhe), ja muutenkin tuntuu siltä että voisihan tätä hieman jalostaa.



Mutta tulipahan tehtyä. Kovasti tuo langan käyttäytyminen nyt mietityttää. Aion nimittäin neuloa sitä hieman lisää lähitulevaisuudessa. Mutta yksinkertaisena vai kaksinkertaisena, siinä pulma.

4 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Kaunis ja varmasti keveä takkinen, kyllä kelpaa kesällä käyttää vaikka vähän lerpattaisikin ;) Miulla sen sijaan ei ole yhtään itse tehtyä kesätakkia, neuletoppeja ja boleroita sitten senkin eestä...

heini kirjoitti...

Tollasia neuleita tarvii ympäri vuoden. Kiva väri, sopii monen (kaiken?) kanssa. Minäkin olen ollut melkein out blogimaailmasta. Aivot narikassa, vielä pöllämystynyt kesälomasta, ulkoilmasta ja äänimaailmasta :). Haahuilemme ja juttelemme siellä täällä :). Kaikkea haluaisi tehdä ja kuitenkaan ei halua tehdä mitään :).

siina kirjoitti...

On sulla kyllä tuota kärsivällisyyttä kun olet noin pienellä puikolla tikuttanut :)

Minna kirjoitti...

Emna, keveä on: lankaa kului vain kolme vyyhtiä eli hiljun vaille 150g. Minä taas en juuri tule neuloneeksi boleroita ja toppeja koska epäilen, etten käyttäisi niitä. Pitäisi ehkä kokeilla,

Heini, sama täällä, tekisi mieli ehtiä vaikka mitä, mutta ei sitten kuitenkaan. Ehkä sekin on hyvä joskus.

Siina*k, ajan kanssahan ne valmistuu :)