keskiviikko 25. helmikuuta 2015

kranttu pipopää



Malli/Pattern: VulcanSpy Hat by La Maison Rililie 
Lanka/Yarn: Madelinetosh Tosh Sport (antler), 
The Uncommon Thread Merino Sport (salty air & smudge) 
Puikot/Needles: 2,5 mm, 3 mm ja 3,5 mm

Nämä mainiot korvalliset taitavat olla yksi tämän talven hittijutuista. Ja mainiot ne ovatkin. Pidän myös liukuvista värinvaihdoista ja yksinkertaisesta pintaneuleesta. Joten lapsille neulomieni pipojen jälkeen jäin siihen aatokseen että mulle kans! Neuloin pipon jämälangoista, joista jokainen on ihana. Ja yhdessäkin ne ovat ihanat. Lopputulokseen ei voi olla kuin tyytyväinen. Mutta kas kun mä näytän tässä pipossa ihan norjalaiselta ex-hiihtäjältä huoltoaseman pihassa. En tiedä mistä se johtuu. Kaverini äiti totesi joskus neuloessaan teini-ikäiselle kaverilleni pipoa, että tytöllä on "hyvä pipopää". Mulla ei ilmeisesti ole hyvä pipopää, vaan erittäin kranttu mallin suhteen. Lahjavakka saa tästä täytettä, vaikka värejä jääkin haiku. 

perjantai 13. helmikuuta 2015

ilahdutus



Säännöt ovat yksinkertaiset:

- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).

- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevia bloggaajakavereita, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää haastaa uusia kirjoittajia.

Sain haasteen Kirahvilan Katilta, ja haastan itse siinan.  

tiistai 10. helmikuuta 2015

kuvaamisen sietämätön vaikeus

Neulominen on kiehtova harrastus, jota moni neuloja haluaa reflektoida blogin välityksellä. Myös neulebloggaaminen on kiehtova harrastus, joka tarjoaa neulojalle ihan uudenlaisia haasteita. Neulominen itsessään on melko yksinäistä puuhaa, vaikkakin tietysti kivempaa kaverin kanssa, mutta neulebloggaamista on vaikea harrastaa yksin. Kirjoittaminen toki sujuu yksinkin, mutta entä kuvaaminen? Neulebloggaajan paras kaveri on kuvaustaitoinen ja erittäin motivoitunut. Kumman tahansa ominaisuuden puuttuminen aiheuttaa väistämättä jonkinlaisia vaikeuksia, mutta jos valinnanvaraa on, suosittelen panostamaan motivaatioon. Koska kuvaajasta on iloa vain, jos se kuvaa. 


Motivoituneen kuvaajan puutteessa alkaa äkkiä kaivata apuvälineitä kuten jalustaa ja itselaukaisijaa. Monta bloggausta olen lukenut senkin metodin heikkouksista. Uskon kuitenkin, että se peittoaisi mennen tullen tämän, joka on minun ulottuvillani: kännykkäkamera lapsen kädessä. (Järkkäriähän sille ei missään tapauksessa uskalla antaa.) 

"Kulta, kun äiti haluaisi tämän pipon siihen kuvaan, niin että voisitko tulla vähän lähemmäs." 


"Tule nyt ihan oikeasti vähän lähemmäs!" 

Samalla kun pitkämielisinä ja kärsivällisinä motivoidaan ja houkutellaan lasta oikealle kuvausetäisyydelle, ohjeistetaan pitämään kunnolla kiinni kamerasta puhelimesta. Viimeksi se lipsahti hankeen ja kastui sen verran, että pysyi mykkänä kokonaisen vuorokauden. 


Malli/Pattern: Pipa by Veera Välimäki (pesukone huovutti viimevuotisen) 
Lanka/Yarn: Louhittaren Luolan Pohjanneito (Lyijy) 
Puikot/Needles: 3 mm ja 3,5 mm 

Kun etäisyys alkaa olla kohdillaan, saadaan vielä jännittää esimerkiksi sitä, osuiko kohdistus suunnilleen oikein. Tässä osui, mutta useimmissa kuvissa varsinaisesta kohteesta näkyy siivu jommassakummassa laidassa. Tai sitten kamera sattuu tärähtämään juuri kuvanottohetkellä. Värejähän se toistaa joka tapauksessa vain sinnepäin, eikä kuvanlaadustakaan voi olla turhan tarkka. 


Varmuuden vuoksi, ja joskus siksi ettei paikalla ole edes sitä lasta, täytyy yrittää kuvata myös ihan itse. Selfieissä on omat ongelmansa: Kuvakulma on liian lähellä, mikä saa nenän näyttämään valtavalta ja kasvot muutenkin kummallisen kuperilta. Jostain syystä tulee kuvattua alhaaltapäin ja siten myös  katsottua alas, mikä tietysti korostaa kaksoisleukaa, siis niilläkin joilla sellaista ei edes ole. Ja entäs katse? Mihin sitä oikein pitäisi katsoa? Helposti tulee kohdistettua katse suoraan puhelimeen kameraan. Mikä vetää kulmat hieman ryppyyn ja näyttää siltä että kuvaa tässä otan, mistäs sitä pitikään painaa...  


Kameran ohi katsominen taas saa sinut näyttämään hyvässä tapauksessa hieman poissaolevalta. Yleensä kuitenkin hullulta tai humalaiselta. Kohdistusongelmat, joita näköjään esiintyy myös aikuisilla, voivat vahvistaa tätä vaikutelmaa. Kuvia purkaessa kannattaakin sitten unohtaa turha itsekriittisyys ja oikaista siitä, missä aita on matalin. Jotta jotain tulisi edes joskus blogattua. 

tiistai 3. helmikuuta 2015

magnolia cardigan



Malli/Pattern: Magnolia Cardigan by Joji Locatelli 
Lanka/Yarn: Hjertegarn Alpaca Silk 
Puikot/Needles: 3,5 mm, 3 mm ja 2,5 mm

Kuvassa on taas se. Näettekö? Onhan kuva vähän epäselvä, mutta siinä se silti on: laskettu olkalinja. Light Trails -paidan pääteltyäni olin hieman hämmennyksissäni, sillä vaikka se oudoksutti, tiesin jo tuolloin, että seuraavakin isompi neuleprojektini tulee sisältämään tämän elementin. 


Ihastuin tähän yksinkertaiseen, pitkähelmaiseen neuletakkiin ensisilmäyksellä. Mallissa on kaikki, mitä neuleelta voi kaivata: yksinkertaisuutta ja selkeyttä sekä riittävän pitkä helma. Laskettu olkalinja antaa vaatteelle modernin ilmeen.  


Alkuperäisessä mallissa on väljyyttä ja ilmavuutta. Minä hävitin näitä omastani neulomalla takkiin vyötärömuotoilut - kroppani kun ihan vaatii tiettyjen asioiden alleviivaamista, ja kaikkea ei näköjään voi saada. Neuloin ohjesuositusta pienemmillä puikoilla - syystä että en omista oikeankokoisia eikä juuri silloin päässyt kauppaan - joten tiheyteni on myös hieman suurempi kuin ohjeessa. Kerrosluvut taas täsmäsivät täysin: sain poimia nappilistaa varten juuri ohjeen määrittelemän silmukkamäärän. Jos neulon toisen, on pohdittava teenkö sen kokoa suurempana. Vai käynkö vain ostamassa ne 3,75 mm:n puikot...   

Neuloin etukappaleille myös kiilat (bust darts) tekemään rinnoille tilaa. Olimme reissussa neuleen aloitusvaiheen, eikä minulla ollut mukana Ysolda Teaquen loistavaa Little Red in the City -kirjaa, jossa kiilojen kerrosluvun, silmukkamäärien ja muun laskeminen hienosti ohjeistetaan. Ulkoa en kaavaa tietenkään muista. Niinpä tähtäsin lyhennetyt kerrokset muistilla ja mutulla, ja hyvin tuntuu toimivan sekin metodi. Erityisen tyytyväinen olen v-malliseen pääntiehen, jossa ylin nappi osuu juuri siihen mihin pitääkin. En tiedä voiko täydellistä ollakaan, mutta tämä neuleohje ainakin hipoo sitä! 


Hyvät napitkin löysin. Ilmeikkäät. Ne ovat riittävän pienet kapeaan nappilistaan, mutta eivät silti riitele lämpimän alpakan kanssa. Lämmin talvineule kun tuntuu usein kaipaavan riittävän tukevan napin. 

Hjertegarnin silkkialpakkaa olen neulonut kerran aiemminkin. Edellisellä kerralla olin hämmästynyt kierteen narumaisuudesta ja merinomaisesta tunnusta. Nyt lanka tuntui höttöisemmältä, ja neulepinnasta tuli pörröisempää. Onko langan laatu voinut muuttua matkan varrella? Vai johtuuko se vain väristä? Joskus sekin vaikuttaa langan tai kankaan laatuun.   


Tässä on niin lempineuleainesta!